KaDy - Tervarit (6 - 0)

Aika: 8.12.2012 15.00
Paikka: Monitoimitalo
Sarja: Futsal-Liiga


Ennakkoasetelmat


KaDy-Hirviön liigataival on ollut yhtä korkealentoa: yhdeksän voittoa ja yksi tasapeli suvereenilla maalierolla 62–12. Riveistä puuttui lauantaina hattutempputaikuri Miika Hosio ja lasarettiosasto, mutta leveästä ringistä löytyy nälkäisiä korvaajia. Poissaoloista on melkeinpä turha puhua, kun juna puksuttaa eteenpäin lähes deterministisellä välttämättömyydellä.

Tervarit saapui Jyväskylään niskassaan neljän pelin tappioputki, joka oli negatoinut oululaisten hyvän alkukauden. KaDy:n ja Tervarien pelit ovat perinteisesti olleet tiukkoja, joten Tervari-leirin laskukäyräistä kuntopuntaria ei kannattaisi liikaa tuijottaa. Vieraiden vaativaa tehtävää ei helpottanut kokoonpanosta pelikielto- ynnä muista syistä puuttuva maajoukkuekolmikko Juho Keskinen, Oskari Tervo ja Ari Makowski.
  

Mikä ratkaisi?

jugo.jpgKaDy jaksoi jälleen kerran jauhaa kärsivällisesti pitkälle hiottua systeemipelaamistaan. Avausmaali tuli jo 3. peliminuutilla Tomi Lahtisen laukomana, mutta seuraavaa saatiin odottaa toisen jakson puoleenväliin saakka. Maalin johto ei futsalissa paljon paina, mutta suurten summien lain mukaisesti pallonhallinta ja hyvät maalipaikat johtavat ennen pitkää lisäosumiin – jos pää kestää. Dynamolla tämä ei ole ongelma.

(Kuva: Kyllä nyt naurattaa! Juho Mäkiniemi avasi maalitilinsä Monnarilla)

Lahtisen lisäksi osuivat Arash Muridiyazd kahdesti sekä Juho Mäkiniemi, Mikko Kytölä ja Jarkko Ojala.

Peliä penkiltä pikkuvamman vuoksi seurannut Kimmo Tolvanen ylisti rosterin leveyttä: ”Vähemmän peliaikaa saaneilta pelaajilta hyvä esiinmarssi”. Juhana Pernaa, Tarkko Savela ja Mäkiniemi täyttivätkin paikkansa erinomaisesti. Tämä tietää lisää kilpailua pelipaikoista.


Erikoista

komik22.jpgKaDy:n huippukausi on murskannut ennätyksiä myös henkilökohtaisella tasolla. Lauantaina Mikko Kytölä (kuvassa) rikkoi veljensä Jukan nimissä olleen Dynamon Futsal-Liigan runkosarjan piste-ennätyksen (30). ”Komikilla” on kasassa yhtä paljon pisteitä kuin "Kajukilla", mutta maaleja on enemmän. Ja runkosarjaahan on vielä puolet jäljellä.

nipsu3.jpg



Ja nyt kun tilastoista puhutaan, Nippe Laitisen (nopeat kädet kuvassa) kauden neljäs nollapeli tarkoittaa sitä, että KaDy päästi syyskierroksella vaivaiset 12 maalia (1,09 per peli). Toiseen päähän on tehty ottelua kohti mukavat 6,2 maalia.  


Palkitut

*** Tomi Lahtinen (KaDy)
** Mikko Kytölä (KaDy)
* Dritan Stafsula (Tervarit)

KaDy:n paras: Tomi Lahtinen
Tervarien paras: Dritan Stafsula

Palkinnot tarjosi Metso Automation.

Yleisö
129 kpl

Seuraava ottelu
KaDy–SoFo
La 15.12. klo 14
Monnari, Jkl

Muista myös ke 12.12. klo 18:45 hyväntekeväisyysottelu JJK:ta vastaan – Monnarilla sekin!


Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 003:38Lahtinen TomiPernaa Juhana
2 - 029:21Muridiyazd ArashEi syöttäjää
3 - 029:47Kytölä MikkoMäkiniemi Juho
4 - 035:02Mäkiniemi JuhoKytölä Mikko
5 - 036:48Ojala JarkkoKytölä Mikko
6 - 037:13Muridiyazd ArashKeskinen Jere
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
00:00Kytölä MikkoKeltainen
00:00Stafsula DritanKeltainen
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Laitinen Niila-Ville
Maalivahdit
3Huhtanen Kerkko
Pelaaja-valmentaja
6Kytölä Jukka
Kenttäpelaajat
8Lahtinen Tomi
Kenttäpelaaja
9Muridiyazd Arash
Kenttäpelaajat
10Keskinen Jere
Kenttäpelaaja
11Kytölä Mikko
Kenttäpelaajat
14Ojala Jarkko
Kenttäpelaaja
15Mäkiniemi Juho
Kenttäpelaaja
21Savela Tarkko
Kenttäpelaaja
-Pernaa Juhana
Kenttäpelaaja