Riemu - KaDy (4 - 6)

Aika: 21.1.2015 19.00
Paikka: Monitoimitalo
Sarja: Futsal-Liiga


Takaa-ajoasema, kauniita mutta vastustajan maalivahdin käsiin stopanneita palloralleja, runkosarjan yleisöennätys, röntgeniin ja sieltä ahtaaksi käyvälle sairastuvalle viety avainpelaaja, lähes kymmenminuuttinen ylivoimapyöritys ja viimeisten minuuttien voittomaalit. Kaikkea tätä oli KaDyn huikea paikallisottelu Riemun vieraana Monnarilla.

Ennakkoasetelmat

Dynamo kärsi kauden ensimmäiset pistemenetykset vasta tammikuun puolella Sievissä. KaDyn avaavan ketjun maajoukkuemiehille on tullut roppakaupalla vastuuta ja onnistumisia myös kansainvälisillä kentillä ”saliharrien” raivatessa tiensä EM-karsintoihin. Dynamon avainpelaajat ovat pelanneet lyhyen ajan sisällä ison nipun tärkeitä ja raskaita pelejä, minkä voi olettaa vaikuttavan alkuvuoden liigapeleihin niin hyvässä kuin huonossakin mielessä. Samaan aikaan KaDyn sairastupa pullistelee, mikä on johtanut siihen, että toisella kentällisellä on suhteellisen vähän liigakokemusta – joskin Tuomas Linjamäen luotsaama jatkava ketju selviytyi varsin mallikkaasti Sievin-retkestään.

kady-riemu-2014_2-800px.jpg

Syksyn derbyn riemua.

Riemun kausi alkoi vähemmän nousujohteisesti, mutta viimeisistä pudotuspelipaikoista taistelevalta joukkueelta saattoi odottaa kovaa latausta paikallispelissä, etenkin kun vuosi oli alkanut kahdella voitolla. KaDy vei nimiinsä syksyn hurlumheiksikin yltyneen derbyn, samoin viime kauden liigakohtaamiset, mutta selvää oli, että Riemu haluaisi uusia marraskuussa 2013 cupissa KaDysta ottamansa makean voiton. Sami ”Sämpy” Myllymäen ja Eetu Parpalan kaltaisten taitureiden onnistuessa sillä oli siihen myös täydet mahdollisuudet.

Vaikka Monnari on molempien joukkueiden kotisali, isäntäjoukkueen itsensä näköinen ja etenkin kuuloinen ottelutapahtuma – ja 639-päisen ennätysyleisön vahva musta-turkoosi väritys – piti henkisen kotiedun selvästi Riemun puolella.

Mikä ratkaisi?

Ensimmäisten peliminuuttien ajan Dynamon avaava kentällinen pyöritti peliä mielin määrin, mutta viimeistely ei onnistunut tai pommitus kilpistyi Myllymäkeen. Helteeseen joutunut Riemu ei saanut juurikaan tuotua palloa keskiviivan ylitse. Kun isännät sitten saivat toisen vaarallisen tilanteensa, Niila-Ville Laitinen pysäytti hyökkäyksen voimallisella vastaantulolla, jossa otti lujan iskun jalkaansa. Laitinen joutui jättämään kentän, ja Henri ”Enrico” Hytönen asettui tolppien väliin. KaDyn sairastupahuolet eivät ota talttuakseen: röntgen paljasti ”Nielsenin” murtaneen varpaansa.

Riemu-puolustus selvisi alkuminuuttien paineesta kunnialla ja pääsi peliin kiinni. Kymmenennen peliminuutin tienoilla mentiin päästä päähän: Ensin Myllymäen pitkä avaus jatkettiin päällä Lasse Saarelle avopaikkaan, mutta Saaren veto kohosi yli maalin. Sitten ”Ara” Muridiyazd päätti hyökkäyksen ujuttamalla pallon ”Sämpyn” puikoista täpärästi ohi maalin, ja seuraavassa hetkessä nähtiin uusinta Saaren tilanteesta – sillä erolla, että Janne Törmänen onnistui toimittamaan pallon epäonnisen ”Enricon” taakse.

Dynamo onnistui pitämään palloa ja luomaan painetta vastustajan avausmaalinkin jälkeen, mutta ”Nipen” loukkaantumisen ja takaiskumaalin jälkeen peli oli jollain lailla hermostunutta. Maajoukkuepelien rasitus saattoi näkyä viimeistelyssä, jakimble.jpg vastustaja prässäsi jatkavaa ketjua armottomasti ja tehokkaasti. Oli siis aika tuoda lisää kokemusta kentälle. Keski-Suomen tyylikkäin Kimmo Tolvanen (oik.) alkoi ottaa lämpöä ja pääsi 16. peliminuutin kohdalla kentälle. Ajassa 19:35 ”Kimble” tasoitti pelin komealla vapaapotkulla.

Kun toinen puolisko oli vanhentunut viisi minuuttia, nähtiin puolentoista minuutin aikana kolme erikoistilannemaalia lisää. Ensin Törmänen vei kulmapotkusta isännät 2–1-johtoon, sitten Hosio pommitti tasoituksen niin ikään kulmapotkutilanteessa ja hetkeä myöhemmin Riemu sai vapaapotkua seuranneen flipperipallon KaDyn maaliin.

Dynamo päätyi maksimoimaan pallonhallintansa jo kymmenen minuuttia ennen loppusummeria, kun ”Kimble” puki ylleen ”reikäpaidan” ja ”Enrico” siirtyi suurimmaksi osaksi loppupeliä penkille. Maalinteossa onnistui kuitenkin ensin vastustaja: Parpala katkaisi syötön ja rokotti tyhjiin. Tämän jälkeen Dynamo hieroi ylivoimapelillä ja Sadeg Akhawanin ja ”Kimblen” takatolpalta tekemillä maaleilla tilanteen tasoihin. Ongelmitta se ei tapahtunut: KaDyn rikkeet täyttyivät 37. minuutilla, mutta kymppimetrisiltä säästyttiin. Minuuttia ennen summeria Riemu antoi ”Maagille” liian paljon tilaa: seinäsyöttö ”Aran” kanssa ja voittomaali taululle. Viimeisen maalin teki tehokkaalla tuulella ollut ”Ara” tyhjiin.

Erikoista

– Tulokas. Jos KaDyn lasaretti pullisteleekin, ”Q” Kelhälä on voinut peluuttaa kauden mittaan montaa lupaavaa kasvoa. Derbyssä pääsi jälleen yksi liigadebytantti näyttämään taitojaan Monnarinkin parketeilla. Ensiesityksensä rohkealla otteella pelaava Miika Nykänen antoi jo edellisessä ottelussa Sievissä.

– Kolme maalivahtia. ”Nielsenin” loukkaantumisen ja pitkän YV-pyörityksen vuoksi kentällä nähtiin peräti kolme KaDy-veskaria. ”Enricolla” on nyt edessään tilaisuus virittäytyä pudotuspeleihin isoissa otteluissa, ja maalillakin kunnostautuneen ”Kimblen” paluu kokoonpanoon osui tärkeään saumaan. Kadyfutsal.net toivottaa ”Nielsenille” rentoa sairaslomaa ja nopeaa toipumista.

– Ratkaisija. Viime kaudella silloisen kapteeni Kimmo Tolvasen harteille sovitettiin melkoista ratkaisijan viittaa. Tähän on selvästikin hyvä syy. Marraskuisessa Ilves-vierasvoitossa penkillä istunut ”Kimble” heitettiin kentälle aikalisän jälkeiseen erikoistilanteeseen, jossa hän pyssytti 0–1-maalin ajassa 19:34. Riemua vastaan ”Kimble” ehti olla kentällä hetkisen, kunnes KaDy sai vapaapotkun vaarallisesta paikasta ja otti aikalisän. Sen turvin juonittu kuvio toimi, Tolvasen laukaus muutti puolustajasta suuntaa ja upposi maaliin. Pelikello näytti aikaa 19:35.

Seuraava ottelu

Seuraavan ottelunsa KaDy pelaa Oulussa Tervareiden vieraana lauantaina 24.1. Peli puhalletaan käyntiin Urheilutalolla kello 18.30. Monnarilla KaDy isännöi seuraavan kerran cup-peliin saapuvaa Ilvestä keskiviikkona 28.1.

Yleisöä

639

Palkitut

Riemu: Eetu Parpala
KaDy: Arash Muridiyazd

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 010:49Törmänen JanneParpala Eetu
1 - 119:35Tolvanen KimmoEi syöttäjää
2 - 125:51Törmänen JanneParpala Eetu
2 - 226:07Hosio MiikaMuridiyazd Arash
3 - 227:11Paajanen SanteriHolopainen Sakari
4 - 231:00Parpala EetuEi syöttäjää
4 - 331:12Akhawan SadegHosio Miika
4 - 436:05Tolvanen KimmoMuridiyazd Arash
4 - 538:58Hosio MiikaMuridiyazd Arash
4 - 639:48Muridiyazd ArashEi syöttäjää
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
07:08Saari LasseKeltainen
37:21Korolainen TomKeltainen
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Laitinen Niila-Ville
Maalivahdit
6Kytölä Jukka
Kenttäpelaajat
7Tolvanen Kimmo
Kenttäpelaajat
8Linjamäki Tuomas
Kenttäpelaaja
9Muridiyazd Arash
Kenttäpelaajat
10Hosio Miika
Kenttäpelaajat
14Rautiainen Markus
Kenttäpelaajat
15Nykänen Miika
Kenttäpelaaja
17Rinne Juho
Kenttäpelaajat
18Akhawan Sadeg
Kenttäpelaaja
20Hytönen Henri
Maalivahti