KaDy - PP-70 (3 - 2)

Aika: 16.12.2015 19.00
Paikka: Monitoimitalo
Sarja: Futsal-Liiga


Kampuksen Dynamo kukisti Monnarin keskiviikkoillassa tamperelaisen PP-70:n lukemilla 3-2 (2-2) ja sai viimein nostettua päätään kolmen kitkerän tappion sarjan jälkeen. Kuten numerot kertovat, ei voitto irronnut vaivatta, eikä punamustan peliesityskään parhaasta päästä ollut, mutta tällä kertaa tärkeintä oli ainoastaan nyhtää pistesarakkeeseen kolme yksikköä lisää. Ennätystasaisessa liigassa Dynamo ponkaisi voittonsa myötä kärkikaksikosta hieman jääneen "pääjoukon" keulille eli kolmanneksi. 

ENNAKKOASETELMAT 

KaDylla oli siis takanaan kolme murheellista kamppailua. Liigassa oli hävitty viime hetken takaiskumaaleilla niin Riemulle kuin Sieville, ja Futsal Cupista oli lähdetty lauluun kahta sarjatasoa alempana operoivan Alastaron toimesta. Vuoden viimeisessä kotipelissä tuntui tämän myötä kenties jonkinmoinen pakkovoiton maku, sillä syvenevä tappioputki veisi tasaisessa keskiryhmässä pian pudotuspeliviivan alapuolelle. 

Dynamon pelaajatilanne ei sekään ollut optimaalinen. Pelikieltoa kärsivät Jesse Kalliokoski ja Jukka Kytölä saisivat seurata ottelun katsomosta käsin ja lisäksi kokoonpanosta puuttuivat eri syistä johtuen Jere Keskinen, Juha-Matti Savolainen sekä Kimmo Tolvanen

Toista kauttansa pääsarjassa pelaava ja muutamalla rutinoidulla liigapelaajalla vahvistunut PP-70 tähtää tiukasti pudotuspeleihin ja onkin sarjassa aivan hyvissä asemissa tavoitteisiinsa nähden. Kuluvan kauden kovimman näyttönsä länsitamperelaiset olivat antaneen hiljattainen cupissa pudottaen paikallisottelussa jatkosta kilpailun hallitsevan mestarin Ilveksen. 

Dynamo ja "PeePee" olivat kohdanneet ennen keskiviikkoa kahdesti sekä liigassa että cupissa ja otteluista jokainen oli päättynyt punamustan selkeään voittoon. 

MIKÄ RATKAISI 

Dynamo käänsi tasaisen ottelun nimiinsä tällä kertaa välttävälläkin peliesityksellä. Paljosta saadaan kiittää konkarikaartiin kuuluvaa Jussi Kaihlajärveä, joka uhkui kauden ensimmäisessä liigaottelussaan pelihaluja ja sai pyyteettömälle työnteolleen palkinnon ottelun voittomaalin muodossa. 

Ottelun ensimmäisellä jaksolla KaDy oli pitkät tovit tuuliajolla, vaikka kävikin kahdesti johtoasemassa. Juha Huusko iski avausmaalin reboundista PP-vahti Roope Hakulisen pudotettua Markus Rautiaisen laukauksen näpeistään. Tasoitus seurasi karkean syöttöharhan perästä kun Mika Ahonen pääsi rankaisemaan 2 vs. 1- kontrauksen päätteeksi. Dynamo käväisi toisen kerran edellä Juho Rinteen kääntölauksen upottua verkkoon, mutta tällä kertaa kuitti rapsahti jo 13 sekunnin kuluttua Tero Intalan tarkalla kudilla. 

Hyvin liikkunut ja laukaisuvoimainen PP-70 piti Dynamoa avausjaksolla pihdeissä etenkin joukkueensa molemmat maalit syöttäneen Sergei Korsunovin johtaman ykkösvitjansa voimin. Tamperelaiset saivat pallon osumiensa ohella peräti kolmesti maalirautoihin ja jäipä muutama paha laaka Niila-Ville Laitisen torjuttavaksikin. 

Toiselle jaksolle KaDy sai rivejään järjestykseen, eikä PP-70:kään kyennyt enää aivan vastaavan vauhdinpitoon. Ottelun voittomaali syntyi jakson kuudennella peliminuutilla, jolloin Jussi Kaihlajärvi leikkasi vasemmalta keskelle ja sivalsi kuulan pussiin matalalla kärkipotkulla. Yksinkertainen ja tehokas ratkaisu oikeaan paikkaan. 

Johtomaalinsa jälkeen Dynamo kykeni ottelun parhaaseen hetkeensä, eikä päästänyt Korsunovin koplaa enää juurikaan mellastamaan ennen viimeisten minuuttien reikäpaitapeliä. "PeePee" haki viimeiset kolme minuuttia tasoitusta lentävän maalivahdin avulla ja pallo liikkuikin varsin vinhasti vierasjoukkueen etsiessä tilaisuutta. Paikka avautui lopulta 45 sekuntia ennen summeria, mutta tamperelaisten kapteeni Markus Säde ei onnistunut ohittamaan kirjaimellisen "gamesaverin" vetäissyttä "Nippe" Laitista. 

Dynamo kiitti siis kotiyleisöään kuluneesta vuodesta kolmella pisteellä, olkoonkin ettei esitys kaikkein säkenöivin ollut. Vuoden viimeisen liigaottelunsa punamusta pelaa lauantaina 19.12. klo 15:00 Vaasan kauppaoppilaitoksella, jossa tapahtumaa isännöi Ruutupaidat. Seuraava kotiottelu pelataan Monnarilla keskiviikkona 13.1.2016 ja silloin vieraana on Ilves FS.

 HAASTATTELUT 

johto-kelhis.jpgPäävalmentaja Tero Kelhälä - minkälaiset mietteet tärkeän voiton jälkeen? 

- PP-70 oli tänään kova joukkue. Oltiin 1. puoliajalla helisemässä, surkea puoliaika, surkeaa puolustamista, miehet hukkuivat koko ajan. Olisi voinut olla useamman maalin vierasjohto tauolla, tyyliin 2-6.

 - Kokonaisuudessaan PP-70 oli tänään pallollisessa pelissä meitä vahvempi, pl. hyvä momentum 2. puoliajalla. Viimeiset 10 minuuttia jotka pelattiin tasakentällisin, saatiin pallonhallinta itsellemme hyvin. 

- Sanotaan että pitkässä otoksessa menee tasaisesti: välillä hyvällä pelillä häviää, nyt voitettiin heikommalla pelillä. Heikkouksista huolimatta saatiin voitto ja pitää olla tyytyväinen että tuli kolme pinnaa. 3-2-johtoasemassa pelimme parani. Puolustettiin paremmin, pidettiin palloa ja saatiin pitkiä hallintajaksoja 

nippe.jpgMaalivahti Niila-Ville Laitinen - miltä peli näytti tolppien väliin ja minkälaista oli seurata syksyn otteluita toipilasosastolta käsin? 

- Peli oli sellainen klassinen "huonolla pelillä 3 pistettä"- suoritus. Toki poissaoloja oli melko paljon ja se näkyi varsinkin ekan jakson puolustuspelin sekavuutena. Toisella puolikkaalla parannettiin oikeastaan kaikessa, ihan taistelutahdosta pallonhallintaan. Loppujen lopuksi saatiin tärkeät 3 pistettä, kun parannettiin pelin edetessä enemmän kuin vastustaja. 

- Sain jo henkilökohtaisesti hyvin menneen Sievi-pelin alle, mutta itsellä ja varmasti myös "Kaihlolla" oli loukkaantumisten jälkeen tavallista suurempi kiima päästä pitkästä aikaa kotiyleisön eteen pelaamaan. Eiköhän se näkynyt myös katsomoon asti. Kyllähän tuo katsomossa istuminen alkukaudesta on miestä syönyt, varsinkin ensimmäiset pelit, jotka heikoilla esityksillä ansaitustikin hävittiin. Omalle kohdalle se oli ensimmäinen pidempi loukkaantuminen, joten kyllä se joukkueen auttaminen voittoihin tuntuu nyt entistä paremmalta!

Yleisöä: 265

Palkitut:

KaDy - Juha Huusko

PP-70 - Tero Intala

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 003:42Huusko JuhaRautiainen Markus
1 - 107:02Ahonen MikaKorsunov Sergei
2 - 109:11Rinne JuhoKaihlajärvi Jussi
2 - 209:24Intala TeroKorsunov Sergei
3 - 225:47Kaihlajärvi JussiIkonen Jose
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
00:00Rinne JuhoKeltainen
00:00Ikonen JoseKeltainen
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Laitinen Niila-Ville
Maalivahdit
5Kaihlajärvi Jussi
Kenttäpelaaja
8Linjamäki Tuomas
Kenttäpelaaja
9Muridiyazd Arash
Kenttäpelaajat
14Rautiainen Markus
Kenttäpelaajat
15Paltamaa Santeri
Kenttäpelaaja
16Huusko Juha
Kenttäpelaaja
17Rinne Juho
Kenttäpelaajat
19Ikonen Jose
Kenttäpelaajat
21Savela Tarkko
Kenttäpelaaja