Ruutupaidat - KaDy (3 - 4)

Aika: 25.9.2016 16.00
Paikka: Vaasan kauppaoppilaitos
Sarja: Futsal-Liiga


 Kauden avausviikonlopun toinen ottelu osoittautui melkoiseksi trilleriksi. 0–2-johto hukkui Ruutupaitojen aggressiiviiseen prässiin, ja toisella puoliajalla tarjolla oli nollaa pistettä ja jaettuja tasapelipisteitä, mutta lopulta Mikko ”Komik” Kytölä iski voittomaalin toiseksi viimeisellä minuutilla.

Ennakkoasetelmat

KaDy lähti Vaasaan väsynein jaloin. Rosterista puuttui pitkä liuta nimiä, uusimpana lauantaina kolhittu Jussi Kaihlajärvi. Lisäksi edellisehtoo oli kulunut pahassa puristuksessa Sievi Futsalin voittaessa Dynamon kauden avausottelussa.

Vieraat olivat silti eittämättä ennakkosuosikkeja, vaikka RP:n näyttävä loppurutistus kevätkaudelta oli hyvin tiedossa, samoin kuin Vaasan ahdas peliareena ja sen tuomat haasteet.

Mikä ratkaisi

KaDy loiskutti isäntiensä niskaan kylmää vettä heti ensi sekunneilla: Sergei Korsuvov (kuvassa) pussitti pallon komeasti suoraan aloituskuviosta. Toisen maalin iski ”Komik” neljännellä peliminuutilla.

sergei_korsunov-KaDy_300px.jpg

Pikastartista häkeltyneet vaasalaiset vetäytyivät joksikin aikaa omalle kenttäpuoliskolleen ja antoivat KaDy-hirviön pallotella mielin määrin minuuttitolkulla. Lopulta isännät aloittivat tarmokkaan prässin, joka purikin tehokkaasti. Isäntien parhaana palkittu Elbasan Kabashi onnistui maalaamaan kahdesti, ja 25. minuutin täyttyessä RP meni sivurajapotkusta 3–2-johtoon.

KaDy-hirviön rutiini oli kuitenkin liikaa vaasalaisille. Kippari Arash Muridiyazd päätti 5 vs. 4 -hyökkäyksen takatolpalta pallon hyvän pelin pelanneen Iiro Auvisen taakse, ja ”Komik” iski voittomaalin toiseksi viimeisellä peliminuutilla. Lukemat 3–4 jäivät voimaan, ja KaDy lähti kotimatkalle täysi pistepotti mukanaan.

Kytölä kommentoi RP-kohtaamista tuoreeltaan nettitoimitukselle seuraavasti:

– Loppujen lopuksi tämä oli meille todella vaikea peli, vaikka ensimmäinen neljännes oli erinomaista hallintaa. 0–2-johdossa pidimme palloa ja minimoimme oman juoksemisen väsyneillä jaloilla. Sitten Ruutupaidat tajusi, että meitä voi ja pitää prässätä, kun ollaan väsyneitä. Ei ollut jalkoja tehdä repiviä juoksuja hyökkäyssuuntaan eikä puolustaa tehokkaasti. Fyysinen väsymys vaikuttaa tässä pelissä heti yläpäähän ja virheitä tulee.

– Kentän pieni koko vaikutti paljon. Jokainen erikoistilanne on vaarallinen, kun ollaan vetoetäisyydellä. Sehän sitten toimi lopulta meidän eduksemme: tehtiin kolme maalia erikoistilanteista, jos aloitus lasketaan mukaan.

– Tosi tyytyväinen olen uusien pelaajien esitykseen, ja lopulta koko joukkueen panokseen ja sitoutumiseen, niidenkin jotka jäivät vähemmälle peliajalle. Tuplapeliviikonloppu antoi tärkeää tietoa siitä, missä mennään ja missä pitää petrata. Nyt on kaksi viikkoa aikaa parannella peliä, ja rinkikin laajenee: saadaan mukaan sellaisia pelaajia kuin Pol Viada, Tarkko Savela, Jussi Kaihlajärvi, Jere Keskinen, Jaakko Kinnunen ja Kimmo Tolvanen.

Seuraava ottelu

KaDyn seuraavaan otteluun miltei kaksi viikkoa: SoVo isännöi Dynamoa Someron Monitoimitalolla 8.10. klo 16.00. Monnarilla pelataan seuraavan kerran sunnuntaina 23.10. tamperelaista PP-70:a vastaan.

Palkitut

Ruutupaitojen paras: Elbasan Kabashi
KaDyn paras: Mikko Kytölä
Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 100:05Korsunov SergeiMuridiyazd Arash
0 - 203:29Kytölä MikkoIkonen Jose
1 - 215:31Kabashi ElbasanSiegfrids Ludwig
2 - 222:58Kabashi ElbasanSiegfrids Ludwig
3 - 224:58Tuisku NicolasSiegfrids Ludwig
3 - 336:13Muridiyazd ArashKorpela Jani
3 - 438:33Kytölä MikkoKorpela Jani
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Laitinen Niila-Ville
Maalivahdit
8Korpela Jani
Kenttäpelaajat
9Muridiyazd Arash
Kenttäpelaajat
10Korsunov Sergei
Kenttäpelaajat
11Kytölä Mikko
Kenttäpelaajat
13Takala Mikko
Kenttäpelaajat
14Rautiainen Markus
Kenttäpelaajat
17Rinne Juho
Kenttäpelaajat
19Ikonen Jose
Kenttäpelaajat
23Sardà Santi
Kenttäpelaaja