Leijona Futsal - KaDy (1 - 6)

Aika: 19.4.2017 19.00
Paikka: Toijalan monitoimihalli
Sarja: Pudotuspelit


VÄLIERÄT: KaDy otti askelen kohti finaalipaikkaa

KaDy kävi hakemassa välieräsarjassa tarvittavan vierasryöstön Toijalasta keskiviikkoiltana. Isäntäjoukkue, runkosarjan kakkonen Leijona Futsal nöyrtyi kotisalissaan viimeisten hetkien maalimässäilyn päätteeksi levein lukemin 1–6 (1–2). KaDy teki kutakuinkin edellisen, 7–2-kotivoittoon päättyneen osaottelun tapaan kolme viimeistä maaliaan tyhjään maaliin LeiF:in hakiessa lisämaaleja lentävällä maalivahdilla. Finaalipaikka on näin ollen katkolla Jyväskylässä perjantai-iltana.

 kady-logo300px.pngleijona_logo.jpg

 

Ennakkoasetelmat

KaDy lähti neljänteen välieräotteluun hyvin valmistautuneena ja suurella itseluottamuksella, sillä edellinen kohtaaminen pääsiäismaanantaina Jyväskylässä oli sujunut mukavissa merkeissä. KaDy oli viimein onnistunut realisoimaan pallonhallintansa ja monipuolisen hyökkäyspelinsä tehojen muotoon eivätkä 7–2-kotivoiton numerot jättäneet jossiteltavaa – olkoonkin että kolme viimeistä maalia syntyivät vasta lopussa LeiF:in hakiessa maaleja riskillä.

Jokainen ottelu playoff-sarjoissa on kuitenkin oma lukunsa eikä Toijalan ”Monarilta” ollut odotettavissa helppoa iltapuhdetta. Joka tapauksessa finaalipaikkaan tarvittaisiin vähintään yksi vierasvoittokin, sillä Leijona aloitti sarjan kotiedun turvin. Olisiko sen vierasvoiton paikka jo keskiviikkona toisella yrityksellä? Dynamo-leirissä vallitsi vahva luottamus: kyllä.

 

Mikä ratkaisi

sege2016-17.jpgEnsimmäiset 10 minuuttia olivat jälleen kerran vahvaa Dynamo-painostusta, kuten koko välieräsarjan – ja oikeastaan lähes koko kilpakauden – on ollut teemana. Jo tavaksi tulleen alkuminuuttien ”kiintiötolppalaukauksen” nasautti vuorostaan Jani Korpela. Tolppien väliin osui ainoastaan hyvällä prosentilla maaleja nakutteleva Sergei Korsunov (vas.) Jukka Kytölän hyvästä esityöstä.

Pian seurasi erittäin heikko ja hasardialtis jakso, jonka aikana KaDylle sattui liki kymmenkunta kriittistä pallonmenetystä eri puolilla kenttää. Dynamon onneksi tehoton LeiF rankoi vain kerran: serbialaistähti Dušan Milojević sai oikea-aikaisen esityön Miikka Hurmeelta, haistoi tilaa laukaukselle ja tasoitti ottelun tulisella kudilla etutolpan kautta pitseihin. Dynamon heikon kymmenminuuttisen pelastivat maalinsuulla briljeerannut Juha-Matti Savolainen, joka otti muutaman tärkeän torjunnan, sekä pudotuspelien pistepörssin jaetulle kärkisijalle harpannut Jukka Kytölä, joka sijoitti pallon vasemmalta laidalta Jussi Kaihlajärven alustuksesta taka-alakulmaan.

Toinen puoliaika eteni pitkälle Dynamon lievässä kontrollissa ja 1–2-vierasjohdossa.  Etenkin puolustuspään KaDy tilkitsi kotijoukkuetta tarkemmin; Leijonan etsikkoaika iskeä johto-osumia olisi ollut pikemminkin avausjaksolla ja KaDy piti isäntien hyökkäykset enimmältään vaarattomilla alueilla. Markus Rautiainen nousi edellisiä otteluita isommalle vastuulle ja vei Leijona-puolustajia muutaman kerran näyttävästi rakentaen vaarallisia tontteja – tällä kertaa tuloksetta.

34. minuutilla Korsunov vei KaDyn kahden maalin johtoon oivaltavalla ulkosyrjälaukauksellaan, joka muutti suuntaa Leijona-pelaajasta ja kiersi etukulmaan hämmästyneen maalivahti Juho Laineen selän taa.

Leijona otti välittömästi aikalisän ja ykköstykkinsä Jussi Nyströmin lentäväksi maalivahdiksi, mutta KaDy puolusti alivoiman kärsivällisesti ja äärimmäisen tarkasti.jose2016-17.jpg

Loppuhetkien sankariksi nousi vahvan iltapuhteen pelannut – ja oikeastaan vasta Pol Viadan maanantaisen loukkaantumisen vuoksi isommille peliminuuteille nostettu Jose ”Xëce” Ikonen (oik.) joka latoi pallon pallonriistoista tyhjään Leijona-verkkoon kahdesti: kerran läheltä, kerran puolesta kentästä. Maaleilla oli väliä vain 11 sekuntia – ja olisipa Ikosella ollut mahdollisuus heti perään vielä kolmanteenkin yritykseen kohti tyhjää maalia, mutta kopin napannut Savolainen päätti kokeilla maalintekoa itse suoraan torjunnasta. Loppusekunneilla KaDyn parhaana palkittu Jussi Kaihlajärvi kaunisteli loppulukemiksi 1–6, niin ikään tyhjään maaliin.

Voitot ovat nyt 2–1 KaDyn hyväksi ja välieräsarja jatkuu tänään perjantaina 21.4. klo 19, jolloin akaalaiset matkustavat vuorostaan Jyväskylän Monnarille.

Päävalmentaja Mikko Kytölän kommentit:

– Eka jakso oli vielä tasainen, ja meillä oli isoja ongelmia riskinhallinnan kanssa. Olimme jopa hieman onnekkaita, että johdimme peliä tauolla. Toinen jakso puolestaan kirjattiin tänäänkin aika suvereenisti meille. Ehkä tässä vaiheessa laaja rinkimme ja toisaalta vastustajan väsymys alkaa näkyä pelin loppuvaiheilla.

– Aivan mahtavaa esimerkiksi nähdä Jose Ikosen nimi maalintekijälistassa. Ja mahtavaa oli myös katsoa, kun Rage Rautiainen hyppäsi askiin dominoimaan 1v1-haastoineen. Perjantaina laitamme kaiken osaamisemme ja tahtomme peliin, että Monnarin yleisö saa nähdä välieräsarjan katkeavan.

Erikoista

– Toinen välieräpari Sievi FS – Someron Voima oli keskiviikkoiltana katkolla Ylivieskassa vieraille, mutta hallitseva mestari Sievi onnistui venyttämään ratkaisun viikonloppuun voittamalla somerolaisvieraansa 5–2 (2–1).


Palkitut:

Leijona Futsal: Jukka-Pekka Jyrämö

KaDy: Jussi Kaihlajärvi

Yleisöä: 127

Seuraava ottelu

Finaalipaikka on KaDylle katkolla perjantaina 21.4. klo 19 alkaen, jolloin pelataan neljäs välierä kotisalissa Monnarilla.

Mikäli LeiF onnistuisi tasoittamaan otteluvoitot, ratkaiseva viides ottelu pelattaisiin sunnuntaina 23.4. klo 14 Toijalassa.

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 105:21Korsunov SergeiKytölä Jukka
1 - 114:06Milojević DusanHurme Miikka
1 - 218:01Kytölä JukkaKaihlajärvi Jussi
1 - 333:50Korsunov SergeiKorpela Jani
1 - 438:49Ikonen JoseKytölä Jukka
1 - 539:00Ikonen JoseEi syöttäjää
1 - 639:23Kaihlajärvi JussiMuridiyazd Arash
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
00:00Kalliokoski JesseKeltainen
00:00Milojević DusanKeltainen
00:00Jyrämö Jukka-PekkaKeltainen
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
5Kaihlajärvi Jussi
Kenttäpelaaja
6Kytölä Jukka
Kenttäpelaajat
8Korpela Jani
Kenttäpelaajat
9Muridiyazd Arash
Kenttäpelaajat
10Korsunov Sergei
Kenttäpelaajat
11Kytölä Mikko
Kenttäpelaajat
14Rautiainen Markus
Kenttäpelaajat
19Ikonen Jose
Kenttäpelaajat
22Kalliokoski Jesse
Kenttäpelaajat
23Sardà Santi
Kenttäpelaaja
30Savolainen Juha-Matti
Maalivahdit