KaDy - TPK (5 - 4)

Aika: 21.11.2009 15.00
Paikka: Huhtaharju
Sarja: Futsal-Liiga


KaDy – TPK 5–4 (2–2) – KaDy takaa-ajoasemasta ansaittuun voittoon

Sarjakolmonen Turun Pallokerho antoi lauantai-illan liigatrillerissä odotetun kovan vastuksen, mutta joutui poistumaan KaDy-hirviön kotiluolasta tyhjä pistepussi kainalossaan, kun toisen puoliajan alussa syvästi uinahdelleet ”Kuratossut” heräsivät lopussa ankaraan taisteluun ja latoivat vääjäämättömät kolmeen sarjapisteeseen tarvitut kolme maalia. Liigakauden jo kolmas niukan marginaalin voitto nosti KaDy:n makeasti sarjataulukon kolmannelle sijalle, kun maajoukkueleiri ja Futsal-Cup tuovat kaksi tervetullutta väliviikkoa intensiivisesti alkaneeseen Futsal-Liigaan.

Ottelun alku oli tuttuun tapaan tunnusteleva, ja TPK sai hyvällä hyökkäyspakan rotaatiolla ensimmäiset puolittaiset laukaisupaikat. KaDy:n ketjut saivat kuitenkin pian juonesta kiinni mainiosti; ensimmäisen puoliajan väliaikaiseksi sankariksi nousikin TPK-tolppien välissä usean näyttävän torjunnan napannut Marko Laaksonen. Avausmaalin kuurasi 5. minuutilla nopeasta vastahyökkäyksestä ottelun parhaana palkittu taituri Matias Juvonen; pari seuraavaa vastahyökkäystä päättyivät samassa päädyssä harmittavaan hätäilyyn. Avopaikkojen tuhlareina kunnostautuivat muutoin hyvän liigadebyyttinsä urakoinut Jaakko Kinnunen ja ilkeän tehopistemörön kiusaama Miikka Järvenpää.

Vasta puoliajan lopussa alkoi tapahtua tulostaululla muutoksia: turkulaisten vahvin hahmo Kai Lempinen katkaisi pitkän syötön KaDy:n hyökkäysalueella ja tarjoili esimerkillisen nopean vastahyökkäyksen päätteeksi Juvenal Weldsonin avopaikkaan: taululle 1–1. KaDy vastasi ”kutsuun” välittömästi samassa vaihdossa, kun isoveljeään Mikkoa kapteenina yhä paikkaava Jukka Kytölä pyörähti ketterästi irti vartioijastaan ja löysi puhtaalla laukauksellaan vasemman ylänurkan. Tästä jo liiankin tuttuun tapaan seuraavaa vaihtoa kului 17 sekuntia – ja ei-tervetullut irtopallo KaDy-maalin edustalla singahti muuten luotettavasti luutineen Järvenpään jalasta omiin. Kolmen maalin ryppään lisäksi TPK kunnostautui rikkomisessa; ensimmäisellä jaksolla toistuvasta väkivaltaisesta pelistä varoitettiin turhautunutta Joonas Laurikaista.

Toisen puoliajan alku oli harmillisen päämäärätöntä Dynamoa, ja TPK keuli ansaitulle kahden maalin karkumatkalle: vaarallinen kaksikko Lempinen – Laurikainen leipoi molemmat johto-osumat lähietäisyydeltä KaDy-puolustusnelikoiden haaveillessa 2010-luvun maajoukkuekutsuista kenttätapahtumiin keskittymisen asemesta. Jo jakson puolessavälissä KaDy-luotsi Tero Kelhälän oli käytettävä viimeinen aikalisänsä, minkä jälkeen Dynamo syttyikin taistelemaan sarjapisteistä täydemmällä liekillä. Onnikin loikkasi isäntien puolelle, sillä epäonnistuneen kulmakuvion päätteeksi pallo pomppi oivallisesti sijoittuneelle Kalle Lindgrenille, joka puttasi pallon lähietäisyydeltä pesään.

Viimeinen viisiminuuttinen tarjosi tuhdin annoksen dramatiikkaa. Järvenpään johtama kakkosketjukin pääsi lopulta tehoille, kun muutamaan otteeseen monipuolista kikkarepertoaariaan esitellyt, kokenut Aki Miettinen luuttusi maalinedustalta TPK-vahti Laaksosen sylkemän irtopallon sisään. Vain hetkeä myöhemmin neljä maalia pohjustanut taituri Teemu Pulkkinen hankki isännille 6-metrisen, jonka maajoukkueleirillekin kutsuttu Juvonen pyssytti takuuvarmasti pitseihin. Tilanteesta vieraiden Juvenal Weldson joutui katselemaan punaista korttia. Kolmisen minuuttia ennen loppua hieman liiankin aggressiiviseen puolustuspeliin syttynyt KaDy sai – Mikko Takalan poissaolosta huolimatta – pelätyn kuudennen kumulatiivisen ja TPK-tähti Laurikainen pääsi kokeilemaan onneaan 10 metrin täplältä. Niila-Ville Laitisen upea tuplatorjunta piti KaDyn kuitenkin kiinni pisteissä, ja kun TPK:n ylivoimapyörityksenkin paras laukaus suuntautui Lempisen lapikkaasta vaaksanmitan ohi takatolpan, jäi lopussa tunteikkaaksi kiehahtaneen liigaottelun vierasjoukkue lopulta KaDy-hirviön kyltymättömän nälän uhriksi.

- Jälleen yhden maalin voitto; voisi tietysti sanoa, että äärimmäisen tasainen peli, joka olisi voinut päättyä toisinkin, kommentoi silmin nähden huojentunut manageri-valmentaja ”Smaug” Kytölä tuoreeltaan.

- Mutta ei voi olla sattumaa, että kolme pistettä jäi taas kerran KaDy-taskuun. Kauden alussa pelkäsin, että kokemuksen puute kääntää  juuri näitä tiukkoja pelejä vastustajien eduksi, mutta toisin on käynyt. Ilahduttavaa on, että useat poissaolot [esim. Lahtinen, Takala, M. Kytölä] eivät taaskaan heikentäneet nippua, vaan laadukkaasta rosterista löytyi oikeat korvaajat jokaiseen ketjuun ja ylikin jäi taas kelpo pelimiehiä. Aivan ehjä ilta ei ollut; vastustajan maalit tulivat halvan näköisesti merkkaus- ja purkuvirheistä. Lisäksi uinuimme lähes puolikkaan puoliajan, Kytölä löysi kritisoitavaakin.

- Myös matala yleisömäärä [60] harmittaa; teemme kovasti töitä joka osastolla ja tarjoamme mainiota urheiluviihdettä, mutta valtamedia pitää meitä ajoittain pahassa paitsiossa, eikä systemaattinen tiedotusarsenaalimme tavoita kaikkia kiinnostuneita. Seuraavaan kotiotteluun Huhtaharjulle kannattaa ehdottomasti tulla sankoin joukoin: Liigan kärkiottelussa 19.12. tulee vastaan espoolainen GFT, joka hurjassa nykykunnossaan on käytännössä yhtä kuin Suomen futsal-maajoukkue. Mutta voihan olla, että selvä altavastaajan asema pukeekin KaDy-leiriä, lopettaa S. Kytölä tuiman ja enigmaattisen spekulaationsa haasteita rakastavan päävalmentaja Tero Kelhälän myhäillessä vierellä.

 

KaDy:n tehoporsaat:

Pulkkinen Teemu 0+3
Juvonen Matias 2+0
Miettinen Aki 1+0
Lindgren Kalle 1+0
Kytölä Jukka 1+0
Järvenpää Miikka 0+1


Veikkaustähdet:

3: Matias Juvonen, KaDy
2: Teemu Pulkkinen, KaDy
1: Marko Laaksonen, TPK

 

 

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 004:38Juvonen MatiasPulkkinen Teemu
1 - 117:35Weldson JuvenalLempinen Kai
2 - 118:19Kytölä JukkaPulkkinen Teemu
2 - 218:37Oma MaaliEi syöttäjää
2 - 320:20Lempinen KaiLaurikainen Joonas
2 - 426:34Laurikainen JoonasLempinen Kai
3 - 430:48Lindgren KallePulkkinen Teemu
4 - 434:34Miettinen AkiJärvenpää Miikka
5 - 4 (rp)35:51Juvonen MatiasEi syöttäjää
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
00:00Miettinen AkiKeltainen
00:00Laurikainen JoonasKeltainen
00:00Weldson JuvenalPunainen
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Hilpinen Jaakko
Maalivahti
1Laitinen Niila-Ville
Maalivahdit
3Huhtanen Kerkko
Pelaaja-valmentaja
4Kinnunen Jaakko
Kenttäpelaaja
4Maltsin Antti
Kenttäpelaaja
6Kytölä Jukka
Kenttäpelaajat
8Pulkkinen Teemu
Kenttäpelaaja
9Juvonen Matias
Kenttäpelaajat
9Muridiyazd Arash
Kenttäpelaajat
10Lindgren Kalle
Kenttäpelaajat
14Miettinen Aki
Kenttäpelaaja
19Järvenpää Miikka
Kenttäpelaaja