KaDy - JJK (8 - 3)

Aika: 4.12.2010 16.30
Paikka: Monitoimitalo
Sarja: Hyväntekeväisyysottelut


JJK ja Kampuksen Dynamo kohtasivat hyväntekeväisyysottelussa, jonka tuotto – yli 6000 euroa – lahjoitettiin LasTu ry:lle. Hyvässä hengessä mitelty liigajoukkueiden kamppailu päättyi lopulta KaDy:n 8-3 –voittoon. JJK:n palloammattilaiset tarjosivat kuitenkin fyysisen ja liukkaasti hyökkäyksiin lähtevän vastuksen.

Mikko Mannisen kosketus oli futsaliin sopivan pehmeä ja liikkuminen parketilla taitavaa. Mikko Hyyrynen puolestaan pärjäsi tyypillisenä target-pelaajana mainiosti, Dynamon pelaaja-valmentaja Kerkko Huhtanen poimi nimet esiin. – Tamás (Gruborovics) oli tietysti myös odotetun hyvä, onhan hän pelannut KaDy:ssa ja tuntee lajin ihan ok:sti.

KaDy:n ennätysyleisö (313 katsojaa) sai ensimmäisellä jaksolla katsella melko hidastempoista ja virhealtista pelailua. Toisella jaksolla molemmat joukkueet syttyivät kamppailemaan jo tuloksestakin. Vaikka KaDy:n lajiosaaminen siivitti lopulta puna-mustat selkeään voittoon, oli futsalisteilla JJK:lta opittavaakin.

JJK lähti vastaiskuihin huomattavasti nopeammin kuin me, Huhtanen huomautti. – Heillä oli myös rohkeuttaa haastaa yksi vastaan yksi –tilanteissa.

Dynamosta riemukkaimmalla pelipäällä oli maajoukkuemies Matias Juvonen, joka heitti ottelussa hatullisen maaleja. Myös entinen JJK:n pelaaja Miikka Järvenpää syttyi otteluun kuuraten kaksi komeaa maalia entistä seuraansa vastaan.

KaDy kiittää katsojia – ensi vuonna toivottavasti uudestaan!

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 103:43Jukka-Pekka TuomanenEi syöttäjää
1 - 105:07Järvenpää MiikkaKorhonen Juha
2 - 107:18Juvonen MatiasTolvanen Kimmo
3 - 121:02Juvonen MatiasHuhtanen Kerkko
3 - 224:30Anssi VirenMikko Hyyrynen
4 - 225:10Kytölä MikkoLindgren Kalle
4 - 331:07Anssi VirenMikko Hyyrynen
5 - 331:16Juvonen MatiasPeltomäki Antti
6 - 331:57Järvenpää MiikkaAkhawan Sadeg
7 - 332:42Akhawan SadegLindgren Kalle
8 - 333:30Tolvanen KimmoHuhtanen Kerkko
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Laitinen Niila-Ville
Maalivahdit
2Kytölä Samu
Manageri
3Huhtanen Kerkko
Pelaaja-valmentaja
4Kinnunen Jaakko
Kenttäpelaaja
4Maltsin Antti
Kenttäpelaaja
7Tolvanen Kimmo
Kenttäpelaajat
9Juvonen Matias
Kenttäpelaajat
10Lindgren Kalle
Kenttäpelaajat
10Keskinen Jere
Kenttäpelaaja
11Kytölä Mikko
Kenttäpelaajat
15Korhonen Juha
Kenttäpelaaja
18Akhawan Sadeg
Kenttäpelaaja
19Järvenpää Miikka
Kenttäpelaaja
22Vanninen Markus
Kenttäpelaaja
30Peltomäki Antti
Maalivahti