KaDy:n kesätreenit käynnissä - Nordic Champions Cup elokuun alussa

24.06.2015

KaDy:n edustusjoukkue aloitti treenaamisen kesäkuun alussa. Lajitreenejä on ollut 2-3 kertaa viikossa, ja mukana harjoituksissa on ollut myös alle 21-vuotiaiden joukkueen pelaajia. Valmennuksesta on vastannut viime kauden KaDy-valmennuskolmikko Mikko Kytölä-Tero Kelhälä-Jukka Kytölä

– Meillä on ollut pehmeä lasku takaisin parketille, M. Kytölä kertoo. – Monnarin lajitreenit on lähinnä pallotuntuman ylläpitoa innokkaimmille ja nuorten pelaajien sisäänajoa. Osa pelaajista treenaa lisäksi omalla ajalla fysiikkaa, osa palautuu edelleen viime kauden kolhuista ja osa höntsää jalkapalloa alasarjoissa. 

KaDyn ensimmäinen kilpailullinen tavoite häämöttää elokuun alussa, jolloin 12 pelaajan iskuryhmä matkaa Kööpenhaminaan Nordic Champions Cupiin eli Pohjoismaiden mestaruusturnaukseen. Myös hallitseva cup-mestari Ilves FS lähtee edustamaan Suomea NCC:hen, joka pelataan 7.-9.8.2015. 

– Selkeästi tavoitteellisempi treenaaminen ja NCC:hen valmistautuminen alkaa heinäkuun puolella, M. Kytölä määrittää. – Turnaukseen lähtee ensisijaisesti vain sellaiset pelaajat, joilla on sopimus ensi kaudeksi, joten voi olla, että kaikki viime kauden pelaajat eivät NCC:ssä pelaa; mutta iskukykyisen joukkueen KaDy Kööpenhaminaan varmasti lähettää. 

– Meillä on edelleen avoimet ovet treeneissä, eli edustuksen rinkiin pyrkivät tai U-21-joukkueeseen haluavat ovat kesän ajan tervetulleita mukaan meidän harjoituksiin.

 

Mikäli olet kiinnostunut tulemaan KaDy:n treeneihin, ota yhteyttä joko Tero Kelhälään tai Mikko Kytölään: 

Kelhälä: tero.kelhala(at)gmail.com, 050 322 6633

M.Kytölä: mitakyto(at)gmail.com, 050 338 1317

29.07.2019Kokenut Juho Väinälä Tervareista Dynamoon
26.07.2019Markus Rautiainen palaa KaDyyn!
25.07.2019Lassi Lintula siirtyy KaDyyn!
23.07.2019Newton Jr. jatkaa Dynamossa - sopimus mallia 1 + 1 v.!
22.07.2019Maalivahtiuutisia: Laitinen ja Heikkilä jatkavat, Petteri Lehtinen liittyy KaDyyn
20.07.2019Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa
05.07.2019Varmistus: Jukka Kytölä tulevalla kaudella Serie A:ssa!
04.07.2019KaDyn Champions League-pelit alkavat Virossa
02.07.2019Juha-Matti Savolainen siirtyy Kroatiaan
02.07.2019KaDy etsii joukkueenjohtajaa miesten edustusjoukkueella

Siirry arkistoon »