RAPORTTI: KaDy nousi Kemissä sillasta

08.11.2015

Kampuksen Dynamo nousi pohjoisen kiertueensa jälkimmäisessä kamppailussa vaikeuksien kautta voittoon niistäen pitkän kaavan eli voittomaalikilpailun kautta mukaansa kaksi pistettä. Ottelun loppunumerot kirjoitetaan rp. 3–4, ja. 3–3, 2–2 (2–0).

juho2.jpgDynamo joutui ensimmäisellä jaksolla alakynteen ja Kemi pääsi tauolle kahden maalin johtoasemassa. KaDyn kirin aloitti toisella puoliajalla ensimmäisen liigamaalinsa tehnyt Juho "LoPSi" Rinne (kuvassa) ja 2–2-tasoituksen onnistui ottelun toiseksi viimeisellä peliminuutilla iskemään Jesse Kalliokoski. Molemmat maalit syötti Arash Muridiyazd, jonka edellisiltana saama kolhu osoittautui siis ensidiagnoosia lievemmäksi.

Jatkoajalla Tuomas Linjamäki osui eilisen Oulun-ottelun tapaan 10 metrin esteettömässä vaparissa, mutta kotijoukkue ehti vielä tasoittamaan, maalintekijänään toistamiseen Jussi-Esko Berg.

Voittomaalikisassa Dynamon kaikki kolme laukojaa osuivat siinä missä Kemin aloittaja epäonnistui.

Voitolla KaDy vankistaa asemaansa sarjataulukon ylemmässä puoliskossa. Koossa on nyt 10 pistettä ja sijoitus viides.

PÄÄVALMENTAJA TERO KELHÄLÄN KOMMENTIT: 

- Kemi tuli todella lujaa sisään, kuten osattiin odottaa. Tiesivät eilisen rasitteemme, pitivät vauhtia ja olivat fyysisiä, meillä ei jalka riittänyt. Pallohallinta oli ensimmäisen jakson heillä. 

- Toisella jaksolla otimme heti alusta lähtien 5 vs 4- pelin käyttöön ja Rinteen Juho teki ylivoimalla kavennuksen, ampui komeasti laidalta maalin kattoon. Hetkeksi vedettiin lentävä maalivahti pois, mutta palattiin pian yv-peliin ja onneksi sitten saatiin lopussa tasoitus, joka oli Jesseltä laadukas viimeistely pikkuisen pomppivaan palloon. 

- Jatkoajalla "Liima" pisti kympin komeasti ristikkoon, mutta päästettiin sitten vielä Kemi tasoihin kun jäätiin pari askelta jälkeen ja pivotina vääntänyt Huuskon Keke pääsi petaamaan tontin. 

- Kutoset saatiin varmasti sisään ja "Juppis" aavisti yhden torjunnan, joka toi voiton. Näyttää siltä, että nyt on löydetty oikeat kaverit pistämään häkkiin niin kutosia kuin kymppejäkin. 

- Arash saatiin parsittua eilisen jäljiltä sittenkin pelikuntoon ja hän olikin kyllä tärkeä palanen tässä pelissä.

Tilastot sekä raportti täällä.

29.07.2019Kokenut Juho Väinälä Tervareista Dynamoon
26.07.2019Markus Rautiainen palaa KaDyyn!
25.07.2019Lassi Lintula siirtyy KaDyyn!
23.07.2019Newton Jr. jatkaa Dynamossa - sopimus mallia 1 + 1 v.!
22.07.2019Maalivahtiuutisia: Laitinen ja Heikkilä jatkavat, Petteri Lehtinen liittyy KaDyyn
20.07.2019Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa
05.07.2019Varmistus: Jukka Kytölä tulevalla kaudella Serie A:ssa!
04.07.2019KaDyn Champions League-pelit alkavat Virossa
02.07.2019Juha-Matti Savolainen siirtyy Kroatiaan
02.07.2019KaDy etsii joukkueenjohtajaa miesten edustusjoukkueella

Siirry arkistoon »