RAPORTTI: LeiF kepitti kohmeisen Dynamon

16.01.2016

Kampuksen Dynamon vierailusta Leijona Futsalin kotikentälle Akaan Toijalaan ei jäänyt juurikaan muisteltavaa Keski-Suomeen, sillä kaikki jaossa olleet kolme pistettä päätyivät ansaitusti isäntien sarakkeeseen lukemin 5-3 (2-0).

Läpi ottelun kohmeisesti esiintynyt Dynamo jäi takamatkalle jo kolmannella peliminuutilla ja ensimmäinen maali saatiin aikaan vasta kun isännät olivat osuneet jo neljästi. Täsmällisyys ja erikoistilanteiden puolustaminen eivät olleet punamustalla tänään tilaisuuden vaatimalla tasolla, sillä ensimmäiset kaksi maaliaan LeiF iski sisäänpotkukuvioilla ja viimeiset kolme huolimattomien KaDy-syöttöjen perästä. Dynamoa kurmootti etunenässä leijonien serbikaksikko Jovan Stankovic - Nenad Velkovic, kumpaisellekin tehot 2+1.

kimble.jpgDynamon maalintekijöinä olivat tänään Arash Muridiyazd, Jukka Kytölä sekä kauden avausosumansa tyrkännyt Kimmo Tolvanen (kuvassa). Jussi Kaihlajärvi noteerasi kaksi syöttöpistettä.

Tilastot sekä raportti täällä.

29.07.2019Kokenut Juho Väinälä Tervareista Dynamoon
26.07.2019Markus Rautiainen palaa KaDyyn!
25.07.2019Lassi Lintula siirtyy KaDyyn!
23.07.2019Newton Jr. jatkaa Dynamossa - sopimus mallia 1 + 1 v.!
22.07.2019Maalivahtiuutisia: Laitinen ja Heikkilä jatkavat, Petteri Lehtinen liittyy KaDyyn
20.07.2019Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa
05.07.2019Varmistus: Jukka Kytölä tulevalla kaudella Serie A:ssa!
04.07.2019KaDyn Champions League-pelit alkavat Virossa
02.07.2019Juha-Matti Savolainen siirtyy Kroatiaan
02.07.2019KaDy etsii joukkueenjohtajaa miesten edustusjoukkueella

Siirry arkistoon »