Jukka Kytölä Milanoon

01.08.2016

logo_Milano_C5.jpg

KaDyn pelaaja-valmentaja ja kapteeni Jukka "Kajuk" Kytölä siirtyy Milano Calcio 5:n riveihin Italian toiseksi korkeimmalle sarjatasolle (Serie A2). Kytölä on ollut Dynamon ehdottomia runkopelaajia 10 kauden ajan vuosina 2005–13 ja 2014–16. Lisäksi hän on esiintynyt Suomen maajoukkueessa koko KaDyn liigahistorian ajan vuodesta 2009. Maamme parhaisiin futsalpelaajiin lukeutuva Kytölä on valittu Suomen vuoden puolustuspelaajaksi useita kertoja.

Pohjois-Italia ja Serie A2 ovat Jukalle ennestään tuttu ympäristö, sillä hän pelasi veljensä Mikon kanssa kauden 2013–14 samalla sarjatasolla ASD Tridentinassa. Milano Calcio 5 oli tuolloin yksi veljesten vastustajista pohjoislohkossa (Girone A).

Kytölä liittyy Milano C5:n treenivahvuuteen syyskuun alussa, mitä ennen hän ehtii käydä maajoukkueen mukana ystävyysotteluturneessa Kroatian Zadarissa. Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Kytölä nähdään Suomen cup-mestari GFT:tä vahvistamassa Göteborgissa Nordic Champions Cupissa, josta KaDy louhi vuosi sitten Kööpenhaminassa PM-kultaa.

kajuk.jpgTämä oli vaikea päätös. Jyväskylä ja KaDy houkuttelivat hyvällä paketilla, mutta tarjous Milanosta oli erittäin hyvä. Perhe lähtee mukaan Italiaan, toteaa puolivuotiaan pojan 27-vuotias isä. – Nyt kannattaa lähteä, myöhemmin ehtii kyllä asettua Suomeen.

– Milano C5 on tuttu vastustaja parin vuoden takaa. Putoamiskarsinnoissa keväällä 2014 selätettiin heidät yhteismaalien turvin, vaikka runkosarjassa kärsimme heille 2 tappiota. Hyviä muistoja siis; säilyminen vaikean kauden päätteeksihän oli Tridentinassa kova juttu, Kytölä muistelee.

– Sittemmin Milano C5 on petrannut. Viime vuonna he olivat jo saman sarjatason nousukarsinnoissa, joissa he ylsivät kahden voiton päähän Serie A -paikasta, ”Kajuk” tietää.

Milanossa on nyt kasassa hyvä joukkue: tuttuun italofutsal-tapaan siellä on pari hyvää brassia, sitten muutamia kokeneempia italialaisia. Joukkue tavoittelee tosissaan nousua Serie A:han, on keskeisen palloilukaupungin ykkösjoukkue futsalissa. Kotihalliin Centro Sportivo "Sandro Pertiniin" saa pystyyn kovan metelin.

– Toki tulen seuraamaan KaDyn edesottamuksia koko vuoden. Mahdollisuuksien mukaan olen sitten auttamassa sen mitä etätyönä ehdin ja pystyn, varmaan valmennuksellisia juttuja videoiden kautta, sellaisia juttuja joita on tässä kahtena viimeisenäkin kautena harjoiteltu valmennuksen johdolla, Kytölä lupaa.

 – KaDy on totta kai syvällä sydämessä; luotan, että joukkue vahvistuu ja pärjää hyvin tulevalla kaudella. Ja tietysti maajoukkueen tapahtumissa minut näkee välillä Suomessakin.

KaDy on kesän aikana sorvaillut kulissien takana tulevan kauden joukkuetta kasaan. Sopimusrintamalta onkin lähiviikkoina uutisoitavaa pitkän kesähiljaiselon päätteeksi.

Koko Dynamo-väki toivottaa onnea ja menestystä Jukalle Milanoon!

Milano Calcio 5:n uutinen siirrosta

Milano Calcio 5:n facebook-sivu (varoitus: sisältää konekäännettyä suomea)

Milano Calcio 5:n teaser-video Jukasta (Youtube)

 

29.07.2019Kokenut Juho Väinälä Tervareista Dynamoon
26.07.2019Markus Rautiainen palaa KaDyyn!
25.07.2019Lassi Lintula siirtyy KaDyyn!
23.07.2019Newton Jr. jatkaa Dynamossa - sopimus mallia 1 + 1 v.!
22.07.2019Maalivahtiuutisia: Laitinen ja Heikkilä jatkavat, Petteri Lehtinen liittyy KaDyyn
20.07.2019Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa
05.07.2019Varmistus: Jukka Kytölä tulevalla kaudella Serie A:ssa!
04.07.2019KaDyn Champions League-pelit alkavat Virossa
02.07.2019Juha-Matti Savolainen siirtyy Kroatiaan
02.07.2019KaDy etsii joukkueenjohtajaa miesten edustusjoukkueella

Siirry arkistoon »