RAPORTTI: KaDy rouhi Tampereelta viime sekuntien jatkoaikavoiton

21.01.2017

Futsal-Liiga

Tampere, la 21.1.

PP-70–KaDy 2–3 ja., 2–2 (1–1)

KaDyn kolmen ottelun ”härkäviikon” saldo Futsal-Cupissa ja -Liigassa jäi odotettua laihemmaksi. Lauantain vierasottelussa Tampereen Tesomalla PP-70:a vastaan mentiin tasatuloksessa jatkoajalle aivan kuten viikon kahdessa aiemmassakin ottelussa. Kahden katkeran jatkoaikatappion perään Dynamo onnistui kuitenkin tällä kertaa kuittaamaan kaksi sarjapistettä, kun pelaaja-valmentaja Mikko Kytölä laukoi jyväskyläläiset voittoon 13 sekuntia ennen jatkoajan päätössummeria ja edessä siintänyttä voittomaalikilpailua.komik2016-17.jpg

Pirteästi esiintynyt, nuori ja aktiivinen PP-70 onnistui ensimmäisen puoliajan lopussa käymään 1–0-johdossa, kun Matias Hovi päätti vastahyökkäyksen onnistuneesti. Kytölä tasoitti ennen taukosummeria PP-70:n kasvatti Sergei Korsunovin syötöstä. Isäntäjoukkue markkinoikin ottelua Länsi-Tampereella rakastetun Korsunovin ”kotiinpaluuna”.

Toisella puoliajalla Korsunov vei Dynamon 1–2-johtoon Kytölän syötöstä, mutta PP:n Joona-Petteri Valkama onnistui tasoittamaan loppuminuuteilla. Näin ollen pisteet tasattiin ja kahden pisteen voittoa haettiin viiden minuutin jatkoajalta, jolla KaDy oli lopulta terävämpi.

Vaikean viikon saldoksi jäi putoaminen Cupin puolivälieristä ja kolme sarjapistettä kuudesta mahdollisesta. Dynamo jatkaa liigan sarjataulukon neljäntenä, mutta SoVo hengittää niskaan parin pisteen päässä.

Ei ole helppoa voittaminen meille. Tällä kertaa kuitenkin se tuli jatkoajalla, ja se oli ehdottomasti tärkeää mentaalisesti. Laajemmalla peluutuksella lähteminen todennäköisesti säästi jalkoja niin, että jaksoimme painaa lopussa vielä voiton kotiin, Mikko Kytölä puntaroi ottelun päätyttyä.

– PP oli suoraviivainen ja perusti pelin vahvaan pivotiin. Meidän puolelta Markus Rautiainen loi laitahaastoillaan useita tilanteita, mutta niistä emme tänäänkään saaneet maaleja ikävä kyllä. Johdimme lopussa peliä mutta oma henkilökohtainen virheeni toi PP:lle tasoituksen, Kytölä erittelee.

– Jostain koetamme maajoukkuetauon aikana kaivaa tehokkuuden ja "tappamisen meiningin" hyökkäyskolmanneksella, päättää Kytölä.

Tilastot ja otteluraportti täällä.

29.07.2019Kokenut Juho Väinälä Tervareista Dynamoon
26.07.2019Markus Rautiainen palaa KaDyyn!
25.07.2019Lassi Lintula siirtyy KaDyyn!
23.07.2019Newton Jr. jatkaa Dynamossa - sopimus mallia 1 + 1 v.!
22.07.2019Maalivahtiuutisia: Laitinen ja Heikkilä jatkavat, Petteri Lehtinen liittyy KaDyyn
20.07.2019Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa
05.07.2019Varmistus: Jukka Kytölä tulevalla kaudella Serie A:ssa!
04.07.2019KaDyn Champions League-pelit alkavat Virossa
02.07.2019Juha-Matti Savolainen siirtyy Kroatiaan
02.07.2019KaDy etsii joukkueenjohtajaa miesten edustusjoukkueella

Siirry arkistoon »