RAPORTTI: Tervarit siirsi ratkaisun tiistaiksi Monnarille

30.03.2014

Kampuksen Dynamo ei onnistunut hakemaan sunnuntaina Oulun Urheilutalolta paikkaa Futsal-Liigan välieriin, vaan kotijoukkue Tervarit tasoitti otteluvoitot viemällä vuorostansa puolivälieräkamppailun nimiinsä voittomaalikilpailussa. KaDy johti ottelua pitkään pudotuspelien kolmannen maalinsa tehneen Jussi Kaihlajärven osumalla, mutta Tervarit kipusi Adrian Rizvanin kulmurimaalilla rinnalle reilut viisi minuuttia ennen täyttä aikaa ja oli maalittomaksi jääneen jatkoajan jälkeen tällä kertaa niukasti etevämpi osapuoli kutosen pisteellä. Loppunumerot kirjoitettiin piinallisen jännittävän parituntisen päätteeksi muotoon 2–1 rp, 1–1 (0–1). 

Ratkaisu tähän odotusten mukaisesti äärimmäisen tasaiseksi osoittautuneeseen ottelusarjaan saadaan siis tiistaina 1.4. klo 19:30 Monnarilla pelattavassa kolmannessa joukkueiden välisessä kamppailussa.

Tarkempi raportti sekä tilastot täältä.

29.07.2019Kokenut Juho Väinälä Tervareista Dynamoon
26.07.2019Markus Rautiainen palaa KaDyyn!
25.07.2019Lassi Lintula siirtyy KaDyyn!
23.07.2019Newton Jr. jatkaa Dynamossa - sopimus mallia 1 + 1 v.!
22.07.2019Maalivahtiuutisia: Laitinen ja Heikkilä jatkavat, Petteri Lehtinen liittyy KaDyyn
20.07.2019Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa
05.07.2019Varmistus: Jukka Kytölä tulevalla kaudella Serie A:ssa!
04.07.2019KaDyn Champions League-pelit alkavat Virossa
02.07.2019Juha-Matti Savolainen siirtyy Kroatiaan
02.07.2019KaDy etsii joukkueenjohtajaa miesten edustusjoukkueella

Siirry arkistoon »