RAPORTTI: Dynamon kausi päättyi kotitappioon

01.04.2014

Kampuksen Dynamon kausi päättyi pettymykseen, kun Oulun Tervarit vei tiistai-iltana Monnarilla käydyn kolmannen ja ratkaisevan puolivälierän nimiinsä lukemin 1-2 (1-2). 

Ottelun kaikki maalit tehtiin jo ennen kuudennen peliminuutin täyttymistä: Tervarit pääsi karkaamaan 0-2- johtoasemaan reilussa kolmessa minuutissa ja KaDyn nippe2.jpgainoaksi osumaksi jäi Tuomas Linjamäen kulmuritilanteesta tykittämä kavennus. Ajoittain hyvinkin voimakas toisen jakson painostus ei tuottanut KaDylle useista maalitilanteista huolimatta tällä kertaa onnistumisia, ja summerin soidessa pääsivätkin vastoin kotiyleisön toiveita Monnarin parketilla välieräpaikkaansa juhlimaan oululaiset. Dynamon parhaana palkittiin kapteeninnauhaa kantanut maalivahti Niila-Ville Laitinen (kuvassa), joka antoi erityisesti ensimmäisen jakson lukuisilla torjunnoillaan joukkueelleen mahdollisuuden pelata ottelun voitosta aina viimeiseen sekuntiin saakka.

Tilastot ja raportti luettavissa täältä.

29.07.2019Kokenut Juho Väinälä Tervareista Dynamoon
26.07.2019Markus Rautiainen palaa KaDyyn!
25.07.2019Lassi Lintula siirtyy KaDyyn!
23.07.2019Newton Jr. jatkaa Dynamossa - sopimus mallia 1 + 1 v.!
22.07.2019Maalivahtiuutisia: Laitinen ja Heikkilä jatkavat, Petteri Lehtinen liittyy KaDyyn
20.07.2019Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa
05.07.2019Varmistus: Jukka Kytölä tulevalla kaudella Serie A:ssa!
04.07.2019KaDyn Champions League-pelit alkavat Virossa
02.07.2019Juha-Matti Savolainen siirtyy Kroatiaan
02.07.2019KaDy etsii joukkueenjohtajaa miesten edustusjoukkueella

Siirry arkistoon »