Kesäsarjan avauksesta tappio ja voitto

12.07.2014

Kampuksen Dynamo pelasi helteisenä lauantaina Toijalan monitoimihallilla kesäsarjan merkeissä kauden ensimmäiset harjoitusottelunsa, joiden saldona oli selkeä tappio Leijona Futsalille sekä niukka voitto Golden Futsal Teamista.

Edelliskauden liigajoukkueesta matkaan olivat päässeet ainoastaan Kerkko Huhtanen ja Tarkko Savela, joten KaDy-paidassa nähtiin useampia try out- ja lainapelaajia. Dynamon maalivahteina turnauksessa olivat Leo Rantanen (Ilves FS) sekä Juho Laine (Leijona Futsal) ja kenttäpelaajana punamustia palveli viime kaudella Futsal Ykkösen ACE:ssa pelannut Matti Anttonen. Edellä mainittujen lisäksi mukana olivat Futsal Kakkosen jyväskyläläisjoukkueita kaudella 2013-14 edustaneet Joonas Heino (FS Feeniks), Juha Huusko (LPK) sekä Markus Rautiainen (LPK). Myös valmentaja Tero Kelhälä kävi kentällä GFT-ottelun jälkimmäisen puoliajan verran.

Ensimmäisessä ottelussa KaDy kärsi selityksittä tappion Leijona Futsalille lukemin 7-1 (3-0). Dynamon maalin viimeisteli Juha Huusko. Sekä Huuskon maali että Leijonien kolme viimeistä osumaa syntyivät Dynamon reikäpaitapelin puitteissa.

Päivän jälkimmäisessä kamppailussaan Dynamo vei niukan voiton GFT:sta numeroilla 2-3 (0-2). Markus Rautiainen teki mainiot tehot 2+1.

"Kesän menojen johdosta KaDy lähti kokeiluluontoisella, try out-henkisellä kokoonpanolla tähän ensimmäiseen turnaukseen. KaDy suhtautuu toki tosissaan kesäsarjaan, joten elo-syyskuun turnauksissa nähdään varmuudella kilpailukykyisempi Dynamo", lupaa manageri Samu Kytölä.

Kesäsarjan seuraava turnaus pelataan Tampereella lauantaina 2.8.

29.07.2019Kokenut Juho Väinälä Tervareista Dynamoon
26.07.2019Markus Rautiainen palaa KaDyyn!
25.07.2019Lassi Lintula siirtyy KaDyyn!
23.07.2019Newton Jr. jatkaa Dynamossa - sopimus mallia 1 + 1 v.!
22.07.2019Maalivahtiuutisia: Laitinen ja Heikkilä jatkavat, Petteri Lehtinen liittyy KaDyyn
20.07.2019Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa
05.07.2019Varmistus: Jukka Kytölä tulevalla kaudella Serie A:ssa!
04.07.2019KaDyn Champions League-pelit alkavat Virossa
02.07.2019Juha-Matti Savolainen siirtyy Kroatiaan
02.07.2019KaDy etsii joukkueenjohtajaa miesten edustusjoukkueella

Siirry arkistoon »