Mikko Kytölä siirtyy Gruppo Fassinaan

01.08.2014

Kampuksen Dynamon monivuotinen tähtipelaaja ja maalipyssy Mikko komik-pelaajakortti.jpgKytölä, 30, on tehnyt sopimuksen Italian Serie A2:ssa pelaavan ASD Gruppo Fassina Calcio a 5:n kanssa. Seutu (pohjoinen Italia) ja sarjataso ovat ”Komikille” tuttuja, sillä hän pelasi edellisen kauden 2013–14 veljensä Jukka Kytölän kanssa saman lohkon ASD Futsal Tridentinassa. Kuluvan kesän ”Komik” on kuitenkin viettänyt enimmäkseen Jyväskylässä treenaten paljon KaDy:n mukana.

Debyyttinsä Serie A2-tasolla tehneen ASD Tridentinan kausi 2013–14 oli lähellä katastrofia ja joukkue säilyi sarjassa äärimmäisen täpärästi karsintojen kautta. KaDy-vuosien ja kovien kansainvälisten otteluiden koulimien Kytölän veljesten kausi sujui kuitenkin positiivisissa merkeissä: he saivat kokemattomassa nousijajoukkueessa paljon vastuuta Mikon kantaessa itseoikeutetusti kapteenin nauhaa koko kauden. Hän hoiti myös menestyksekkäästi vt. päävalmentajan tehtäviä muutaman ottelun ajan joukkueen vaikeina aikoina!Veljesten edesottamuksia Italiassa voi lueskella jälkikäteenkin heidän maanmainiosta blogistaan "Futsalkuulumisia saapasmaasta".

Gruppo Fassina on Kadyfutsal.netin saamien tietojen mukaan selvästi paremmin hoidettu seura ja kovempi joukkue, vaikka viime kauden kimurantissa sarjataulukossa eroa Tridentinaan olikin lopulta vain kaksi sijaa.

Mikko Kytölä pelasi KaDy:ssa yhdeksän loukkaantumisten sävyttämää kautta (2004–13) kantaen viisi viimeistä vuotta kapteenin nauhaa. Lisäksi taitava ja taktisesti etevä Kytölä on kuulunut Suomen futsal-maajoukkueen, ”Saliharrien”, avainpelaajiin neljän vuoden ajan.

Molempia Kytölän veljeksiä nähtäneen KaDy:n paidassa futsal-liigaseurojen kesäsarjassa, jota pelataan elokuussa seuraavasti: la 2.8. Tampere, la 16.8. Oulu, la 23.8. Jyväskylän monitoimitalo. Veljespari on ollut myös päävalmentaja Tero Kelhälän mukana vetämässä Dynamon kesäharjoittelua ja vapaamuotoista ulkopienpelitreeniä sekä mentoroimassa KaDy:n kesäistä treenirosteria.

Gruppo Fassinan kotisivut uutisoivat siirrosta eilen torstaina. Seuran kotikaupunki on Mareno di Piave, joka sijaitsee Koillis-Italiassa, Veneton maakunnan Trevison läänissä. Lähin suurempi kaupunki on Venetsia.

Kampuksen Dynamo ja KaDy:n Ystävät toivottavat ”Komikille” paljon onnea ja menestystä uuteen kilpakauteen – Euroopan huipputasolle on vielä matkaa mutta se on kyvyilläsi saavutettavissa! Olet ajatuksissamme ja kannustamme sinua!

Veljessarjan nuorimmaisen Jukka ”Kajuk” Kytölän seuraavista liikkeistä on tiedossa uutisoitavaa myöhemmin – pysykää kanavalla!

 

29.07.2019Kokenut Juho Väinälä Tervareista Dynamoon
26.07.2019Markus Rautiainen palaa KaDyyn!
25.07.2019Lassi Lintula siirtyy KaDyyn!
23.07.2019Newton Jr. jatkaa Dynamossa - sopimus mallia 1 + 1 v.!
22.07.2019Maalivahtiuutisia: Laitinen ja Heikkilä jatkavat, Petteri Lehtinen liittyy KaDyyn
20.07.2019Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa
05.07.2019Varmistus: Jukka Kytölä tulevalla kaudella Serie A:ssa!
04.07.2019KaDyn Champions League-pelit alkavat Virossa
02.07.2019Juha-Matti Savolainen siirtyy Kroatiaan
02.07.2019KaDy etsii joukkueenjohtajaa miesten edustusjoukkueella

Siirry arkistoon »