KaDy hävisi Ilvekselle ja voitti Tervarit

03.08.2014

Futsal-liigaseurojen kesäsarja jatkui Tampereen messu- ja urheilukeskuksen mainioissa puitteissa lauantai-iltapäivänä. Päivän avausottelussa KaDy johti isäntä-Ilvestä vastaan puoliajalla 1-2, mutta joutui nöyrtymään 3-2-tappioon Tomi Lahtisen ja Antti Teittisen maalien siivittäessä Ilveksen taas kerran voittoon. Dynamon avausjakson erikoistilannemaalien tekijöinä kunnostautuivat pitkästä aikaa KaDy:ssa pelannut fratello Jukka Kytölä sekä Jussi Kaihlajärvi. Tarkempi raportti ja tilastot täällä.

Jälkimmäisessä ottelussaan KaDy sai vastaansa Tervarit. Tällä kertaa avausjakso oli apeampi, sillä Mikko Takalan omituinen oma maali vei oululaiset taukojohdolle. Takala kuitenkin kuittasi haireensa heti toisen puoliajan ensimmäisessä vaihdossa penetroimalla toista päätyä. Kun vielä Niila-Ville Laitinen namutteli riemukkaan yv-maalin ottelun 29. eli toiseksi viimeisellä minuutilla, jäi koko päivästä paatelaisittain positiivinen jälkimaku. KaDy on kesäsarjassa kuudella pisteellä toisena heti mestari-Ilveksen peesissä. Tarkempi raportti ja tilastot Tervarit-voitosta täällä.

29.07.2019Kokenut Juho Väinälä Tervareista Dynamoon
26.07.2019Markus Rautiainen palaa KaDyyn!
25.07.2019Lassi Lintula siirtyy KaDyyn!
23.07.2019Newton Jr. jatkaa Dynamossa - sopimus mallia 1 + 1 v.!
22.07.2019Maalivahtiuutisia: Laitinen ja Heikkilä jatkavat, Petteri Lehtinen liittyy KaDyyn
20.07.2019Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa
05.07.2019Varmistus: Jukka Kytölä tulevalla kaudella Serie A:ssa!
04.07.2019KaDyn Champions League-pelit alkavat Virossa
02.07.2019Juha-Matti Savolainen siirtyy Kroatiaan
02.07.2019KaDy etsii joukkueenjohtajaa miesten edustusjoukkueella

Siirry arkistoon »