Kesäsarjaa lauantaina Monnarilla!

21.08.2014

Kampuksen Dynamo pääsee tulevana lauantaina 23.8 esiintymään ensimmäistä kertaa kaudella 2014-15 kotiyleisölleen, kun futsalin kesäsarjakiertue saapuu neljänteen osaturnaukseensa Jyväskylän Monitoimitalolle. Kyseessä on KaDyn osalta kesäfutsalsarjan päätöstapahtuma, sillä Espoon Leppävaarassa pelattavasta viimeisestä turnauksesta punamustilla on lepovuoro.

Turnauksen muut joukkueet ovat edelliskevään hopeamitalisti Oulun Tervarit, helmikuussa Futsal Cupin voittopokaalia Monnarilla nostellut espoolainen Golden Futsal Team, sekä kesän mittaan voimakkaasti profiiliaan kohottanut akaalainen Leijona Futsal (ex- KylVe). Lepovuorossa on tällä kertaa UEFA Futsal Cupin karsintaturnaukseen valmistautuva Ilves FS.

Kesäsarjassa joukkueiden fokus on ollut tiukan tuloksenteon asemesta enemmän tai vähemmän pelaaja- ja taktiikkakokeiluissa. Dynamonkin kokoonpano muuttunee taas hieman viime viikonlopun Oulun turnaukseen nähden, mutta joka tapauksessa sekä kentällä että sen laidalla nähdään lauantaina niin uusia, vanhoja kuin uusvanhojakin KaDy-kasvoja. Vaikka harjoituskauden otteluista kysymys onkin, haluaa KaDy-Hirviö ilman muuta tarjota kotiyleisölleen kaksi puhdasta kolmen pisteen arvoista suoritusta, joiden myötä koko kesäsarjan voitto "Raikan pokaaleineen" olisi yhä mahdollinen.

KESÄFUTSALIN SARJATAULUKKO:

Ilves FS             16p. (6 ottelua)

KaDy                 11p. (6)

GFT                   3p. (4)

Tervarit              3p. (4)

Leijona Futsal      3p. (4)

TURNAUKSEN OHJELMA:

12:00 KaDy - Tervarit

14:00 Leijona Futsal - GFT

16:00 Leijona Futsal - Tervarit

18:00 KaDy - GFT

Pääsyliput:

5/2 € (kattaa kaikki ottelut)

29.07.2019Kokenut Juho Väinälä Tervareista Dynamoon
26.07.2019Markus Rautiainen palaa KaDyyn!
25.07.2019Lassi Lintula siirtyy KaDyyn!
23.07.2019Newton Jr. jatkaa Dynamossa - sopimus mallia 1 + 1 v.!
22.07.2019Maalivahtiuutisia: Laitinen ja Heikkilä jatkavat, Petteri Lehtinen liittyy KaDyyn
20.07.2019Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa
05.07.2019Varmistus: Jukka Kytölä tulevalla kaudella Serie A:ssa!
04.07.2019KaDyn Champions League-pelit alkavat Virossa
02.07.2019Juha-Matti Savolainen siirtyy Kroatiaan
02.07.2019KaDy etsii joukkueenjohtajaa miesten edustusjoukkueella

Siirry arkistoon »