KaDyn otteluohjelma valmis - liigakausi käyntiin kolmella huippuluokan kotipelillä!

12.09.2014

Kampuksen Dynamon otteluohjelma futsal-liigan kaudelle 2014-15 on saatu viimein valmiiksi ja julkisuuteen. Liiga starttaa Dynamo-kannattajan vinkkelistä todella kutkuttavalla otteluryppäällä, sillä punamustat pelaavat heti kärkeen Monnarin hirviöluolassaan puolentoista viikon sisään kolme huippukamppailua.

Keskiviikkona 8.10 pelattavan kotiavauksen vastustajana on edellissyksyn tapaan Sievi Futsal. Viime kaudella runkosarjaa kovalla kädellä hallinnut SiFu sai tyytyä pudotuspeleissä pronssimitaleihin ja on varustautunut tulevaan talveen entistäkin kovempia sopimusuutisia tiedotellen.  

Keskiviikkona 15.10 käydään puolestaan kauden ensimmäinen Jyväsderby, kun Dynamo pääsee isännöimään salamavauhdilla kotimaisen futsalin kärkikuviohin ilmestynyttä rakasta paikallishaastajaansa Liikunnan Riemua. Viime kauden viralliset derbyt menivät KaDylle voitoin 2-1 ja hienoista tapahtumista muistetaan dramaattisten käänteiden ohella myös komeat yleisömäärät. Mennäänkö Monnarilla syyslomaviikolla jo yli 500 katsojan rajan?

Lauantaina 18.10 on Dynamolla paikka ottaa välitön revanssi kevään puolivälieristä, sillä kotipelirupeaman viimeinen vastus on hopeat lunastanut Oulun Tervarit. KaDy ja Tervarit kohtasivat viime kaudella liigassa viidesti, otteluiden oltua toinen toistaan tasaisempia ja marginaalien pienimpiä mahdollisia.

KaDyn ohjelma niin sanotun syyskierroksen osalta on muutenkin varsin kotipainotteinen, sillä ensimmäisen sarjapuoliskon yhdestätoista ottelustaan punamustat pelaavat Monnarilla seitsemän. 

KaDyn otteluohjelma luettavissa kokonaisuudessaan täällä.

29.07.2019Kokenut Juho Väinälä Tervareista Dynamoon
26.07.2019Markus Rautiainen palaa KaDyyn!
25.07.2019Lassi Lintula siirtyy KaDyyn!
23.07.2019Newton Jr. jatkaa Dynamossa - sopimus mallia 1 + 1 v.!
22.07.2019Maalivahtiuutisia: Laitinen ja Heikkilä jatkavat, Petteri Lehtinen liittyy KaDyyn
20.07.2019Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa
05.07.2019Varmistus: Jukka Kytölä tulevalla kaudella Serie A:ssa!
04.07.2019KaDyn Champions League-pelit alkavat Virossa
02.07.2019Juha-Matti Savolainen siirtyy Kroatiaan
02.07.2019KaDy etsii joukkueenjohtajaa miesten edustusjoukkueella

Siirry arkistoon »