ENNAKKO: Somerolaista voimaa Monnarilla

30.01.2015

Futsal-Liiga, 15. kierros
KaDy–SoVo
La 31.1.2015 klo 14.00
Monnari, JKL
Liput: 7/4 €; kausikortit: 50/30 €

kdilogo.jpeg
sovo_futsal_logo.png

Monnarille lauantaina saapuva SoVo on tämänhetkistä sarjasijoitustaan (7. sija) vaarallisempi haastaja liigan kärkijoukkueillekin. Vieraat haluavat varmasti haluavat jatkoa kahden pelin voittoputkelleen. Dynamolla puolestaan on takanaan vauhdikas ja sekä makea että kitkerä puolitoistaviikkoinen, jonka aikana sarjan kärkipaikkaa pitävän joukkueen tilille on rapissut niin henkisesti kuin matemaattisestikin poikkeuksellisen tärkeitä liigapisteitä. Cupissa KaDy-Hirviön taival kuitenkin tyssäsi alkuunsa, kun arkkivastustaja Ilves oli Monnarin-retkellään maalin verran tehokkaampi.

Jyväskylässä ja Kampuksella on eletty viime vuodet melkoista futsal-buumia. Dynamo on pyrkinyt luomaan buumille jatkuvuutta ja juurruttamaan lajia keskisuomalaiseen maaperään yhteistyöllä paikallisten junioriseurojen kanssa. SoVo-pelissä katsomoon odotetaan roimasti tavallista enemmän nuoria silmäpareja, sillä KaDy on tarjonnut alueen junioreille 600 ennakkolippua, jotka nämä ovat saaneet myydä omaan laskuunsa.

Riemun isännöimässä viimeviikkoisessa derbyssä (639 katsojaa) mentiin ohi sekä edellisestä Keski-Suomen ennätyksestä (syyskierroksen KaDy–Riemu, 468) että koko Futsal-Liigan aiemmasta ennätyksestä (635). Dynamon kotipeleissä on tällä kaudella käynyt keskimäärin mukavat 242 katsojaa. Paukkuvatko yleisöennätykset jälleen?

Ennakkoasetelmat

Someron Voima on nähty kahtena viime vuotena pudotuspeleissä (nimellä SoFo). Kausiennakoissa arveltiin, ettei SoVo tänä vuonna välttämättä kahdeksan parhaan joukkoon yletä, ja joukkue menettikin syksyllä paljon pisteitä. Syyskierroksen pelit olivat kuitenkin hyvin tasaisia, ja SoVon tilillä on varsin monta tasapeliä, jatko-otteluista pari kahden pisteen voittoakin.

Monnarille SoVo saapuu pienessä voittoputkessa. ”Kuuden pisteen otteluissa” se on kaatanut TPK:n kotonaan ja Riemun vieraissa. Jälkimmäisessä ottelussa jyväskyläläisyleisökin pääsi todistamaan SoVo-vahti Joonas Puolamäen ja maaleja tehtailleen kaksikon Arber IstrefiMikko Halonen päteviä otteita.

KaDyn vuosi alkoi kauden ensimmäisellä, täpärällä tappiolla Sievissä. Sen jälkeen punamustat pääsivät takaisin voittokantaan kahdessa tärkeässä ottelussa: Jyväskylän kuumassa paikakajuk.jpgllisottelussa Dynamo kuroi tappioasemasta voittoon ja jätti isäntäjoukkue Riemun pisteittä, ja vierasvoitto KaDyn viime vuonna puolivälierissä pudottaneista Oulun Tervareista oli henkisesti ja pudotuspelien kotiedun kannalta vähintään yhtä tärkeä kuin derbykin.

Dynamo kärsi keskiviikkona kauden ensimmäisen kotitappion, joka sekin tuli harvinaisen latautuneessa ottelussa. Vaikka KaDy johti cup-peliä kahteen otteeseen, tärkeissä peleissä varman päälle pelaava Ilves rokotti virheistä ja meni ottelusta jatkoon lukemin 2–3.

Syksyn ensimmäisen vieraspelin KaDy pelasi SoVoa vastaan. Tasainen ottelu ratkesi vieraiden eduksi vasta kapteeni Jukka ”Kajuk” Kytölän (vas.) loppusekuntien maalilla. Tiukkaa ottelua voidaan odottaa nytkin, sillä SoVo tarvitsee kaikki mahdolliset pisteet uusiakseen paikan pudotuspeleissä, eikä KaDyn puolustuksella ole varaa antaa Arber Istrefille, Mikko Matinarolle ja kumppaneille lainkaan ylimääräistä tilaa.

Seuraa tätä

maagi.jpgPureeko Miika Hosion (oik.) magia yhtä kipeästi kuin tähänkin saakka? Futsal-Liigan joulukuun sekä lokakuun pelaaja ja pistepörssin ykkönen pussittaa maaotteluissakin saksipotkuja ja on tehnyt kuluvalla kaudella maalin jokaisessa pelaamassaan ottelussa. ”Maagilta” puuttuu sadasta KaDy-maalista enää kaksi, joten tilastojen valossa on todennäköistä, että tasaluku menee viikonlopun kahdessa ottelussa rikki. Mutta tapahtuuko se jo lauantain kotipelissä?

KaDyn saldo SoVoa vastaan kautta aikojen:

7 voittoa, 0 tasapeliä, 0 tappiota; maaliero 41–15

Erikoista

KaDy on tarjonnut alueen junioriseuroille myytäväksi tämän ottelun pääsylippuja ja lippuja kaupanneet joukkueet ovat saaneet myös pitää kaikki lipunmyynnillä tienaamansa tuotot. Myyntiin onkin varattu yhteensä 600 ennakkolippua, mikä tarkoittaa noin 4000 euron pottia alueen junioritoimintaan sekä mahdollisuutta jopa Futsal-Liigan tuoreen yleisöennätyksen rikkoutumiseen.

Mukana junioriurheilua tukemassa ja tämänkertaista tempaustamme mahdollistamassa ovat olleet seuraavat yritykset:

junnutukijat.png

29.07.2019Kokenut Juho Väinälä Tervareista Dynamoon
26.07.2019Markus Rautiainen palaa KaDyyn!
25.07.2019Lassi Lintula siirtyy KaDyyn!
23.07.2019Newton Jr. jatkaa Dynamossa - sopimus mallia 1 + 1 v.!
22.07.2019Maalivahtiuutisia: Laitinen ja Heikkilä jatkavat, Petteri Lehtinen liittyy KaDyyn
20.07.2019Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa
05.07.2019Varmistus: Jukka Kytölä tulevalla kaudella Serie A:ssa!
04.07.2019KaDyn Champions League-pelit alkavat Virossa
02.07.2019Juha-Matti Savolainen siirtyy Kroatiaan
02.07.2019KaDy etsii joukkueenjohtajaa miesten edustusjoukkueella

Siirry arkistoon »