Maajoukkue suurten mahdollisuuksien EM-karsinnan kynnyksellä - haastattelussa Mikko Kytölä

16.03.2015

Suomen futsalmaajoukkueella on tällä viikolla edessään kauden odotettu päätavoite eli Puolassa pelattava EM-karsintaturnaus. "Saliharrit" matkustivat eilen sunnuntaina Frankfurtin ja Krakovan kautta pelipaikkakunnalle Krosnoon, jossa itse turnaus käynnistyy keskiviikkona. Päävalmentaja Mićo Martićin turnaukseen valitsemaan pelaajaryhmään kuuluu vakiintunut KaDy-nelikko Hosio-Kytölä-Kytölä-Muridiyazd

Puolan kaakkoiskulmassa Karpaattien vuoriston kyljessä sijaitseva Krosno on väkiluvultaan vajaan 50 000 asukkaan paikkakunta. Lähimmät suurkaupungit ovat Krakova sekä Ukrainan puolella sijaitseva Lvov. Puolan futsalmaajoukkue on pelannut Krosnossa usein aiemminkin, joten paikallinen Monnari ("Hala MOSiR") antaa isännille kotietua myös tältä osin.

Turnauksen selkeä ennakkosuosikki on hallitseva Euroopan mestari ja futsalin maailmanrankinglistan neljännellä sijalla oleva Italia. Myös Valko-Venäjä (ranking 23) sekä kotijoukkue Puola (36) löytyvät viimeisimmässä listauksessa Suomen (49) yläpuolelta, mutta kuten oheisesta Mikko Kytölän haastattelusta ilmenee, ovat erinomaisen kauden pelanneet "Saliharrit" matkassa ennakkoluulottomasti, tavoitellen vähintään jatkokarsintoihin oikeuttavaa tulosta. Itseluottamusta nostattaa etenkin menestys kauden kilpailullisissa otteluissa, joissa ei ole kärsitty vielä ensimmäistäkään tappiota. PM-turnauksen ja EM-esikarsinnan saldoksi summattiin vakuuttava 5-1-0 maalierolla 18-3 ja erityisen kova suoritus oli tammikuussa Montenegrosta haettu kolmen voiton suora ilman yhtään päästettyä maalia. Myös viimeisimmät harjoitusottelut Unkaria (ranking 31) vastaan sujuivat harreilta kokonaisuutena mainiosti ja jälkimmäisestä kamppailusta tuloksena olikin täysin ansaittu 1-0- voitto.

Suomen otteluohjelma Krosnossa (ajat Suomen aikaa):

ke 18.3 klo 17:30 ITALIA - SUOMI

to 19.3 klo 20:00 PUOLA - SUOMI

la 21.3 klo 17:00 SUOMI - VALKO-VENÄJÄ

Suomen otteluista on luvassa livestreamlähetykset Veikkaus-TV:n kautta. Uutisia ja tulospalvelua päivittyy UEFA:n sivuille.

Samanaikaisesti pelataan seitsemän EM-karsintalohkoa, joiden voittajat selviytyvät suoraan EM-kisoihin. Lohkokakkoset sekä paras lohkokolmonen muodostavat jatkokarsintojen neljä otteluparia, joiden voittajat selviytyvät EM-kisoihin.

Kaksiosaisten jatkokarsintojen päivämäärät ovat 15.9. ja 22.9.

EM-kisat pelataan 2.-13.2.2016 Serbian pääkaupungissa Belgradissa ja niihin osallistuu 11 karsintojen kautta selviytynyttä joukkuetta sekä isäntämaan joukkue.

Kadyfutsal.net pyysi Mikko Kytölää puntaroimaan "Saliharreja" odottavaa haastetta - seuraavassa "Komikin" kommentit:

Minkälainen tapahtuma karsintaturnauksen alle saatu suppeampi maju-tapaaminen oli ja minkälaisiin teemoihin keskityttiin?

mikko_kytola-lahikuva2015.jpg- Jyväskylän minileiri oli erittäin tehokas ja tervetullut. Pääsimme hiomaan peliä kadylaisten plus Panun kanssa, mukana olivat myös maalivahdit "Juppis" Savolainen ja Antti Koivumäki. Hyödynsimme lisäksi ensimmäisenä päivänä muita kadylaisia ja toisena päivänä riemulaisia. Leirin teemat olivat prässinpurkaminen, lentävällä maalivahdilla pelaaminen sekä 4 vs. 3 puolustaminen ja hyökkääminen. Kävimme läpi lyhyesti myös vetäytyvää puolustusta vastaan hyökkäämistä, sillä Valko-Venäjä puolustaa järjestäytyneitä hyökkäyksiä vastaan tyypillisesti varsin alhaalta.

Maajoukkueen kausi ollut tuloksellisesti mainio, etenkin ns. kilpailulliset pelit on klaarattu komeasti ja puolustus on toiminut päästettyjen maalien valossa niissä hienosti – kommentteja näistä?

- Totta, tämä on ollut kaikkien aikojen majukausi, vaikka toki isoin namu odottaa meitä vasta Puolassa. Treenipeleissä olemme kokeilleet rohkeasti juttuja ja ehkäpä ne tappiot, jotka olemme niissä kärsineet, ovat olleet lopulta vain onnekkaita, sillä tosipelien alkaessa olemme olleet todella nälkäisiä. Voitimme täysin ansaitusti Pohjoismaiden mestaruuden kotiturnauksessa, ja Montenegron valloitimme upealla pelillä. Harva joukkue tulee Montenegroon – tai ylipäätään mihinkään Balkanin kolkkaan – voittamaan suvereenisti. Ehkäpä vain Espanja ja Brasilia. Mutta me teimme sen. Nyt meidän pitää todistaa, että voimakas yhteispelimme, uhrautuminen ja pelin yksityiskohtien kunnioittaminen ovat pätevää valuuttaa myös Euroopan korkeimmalla tasolla.

- Koko joukkueen puolustaminen on toiminut tällä kaudella erinomaisesti. Vaikka enää Suomi ei tarvitse maalivahdin unelmapeliä voittaakseen, niin veskarit ovat olleet myös erinomaisia - sekä "Juppis" että "Julli" Ojanperä, joihin joukkue luottaa sataprosenttisesti. Hyökkäyspelin osalta olemme "Maagin", "Kajukin", Panun ja "Aran" kanssa kehittäneet mielestäni jotain uskomattoman hienoa. Koska olemme täysin futsalhulluja, olemme tehneet paljon myös omatoimista töitä yhteispelin kehittämiseksi, esimerkiksi viime kesänä.

Minkälaisin ajatuksin ja tunnelmin ollaan nyt Puolaan lähdössä? Minkälaista realismia kakkossijan hakeminen on ja mitkä ovat ehdottomat avaintekijät onnistuneeseen turnaukseen?

- Tunnen Italian pelaajien ominaisuudet sattuneesta syystä varsin hyvin, ja odotan innolla erityisesti avauspeliämme. Tärkeintä on kuitenkin pitää mielessä yhteinen tavoitteemme, joka on jatkoonpääsy. Hyökkääminen tulee olemaan hankalaa, koska kaikki vastustajat puolustavat ja prässäävät aggressiivisesti. Hyökätessä meidän pitää olla mahdollisimman konkreettisia ja riskeerata todella vähän. Puolustus on meidän avain menestykseen. Jos toteutamme pienet yksityiskohdat hyvin, vielä hieman paremmin kuin aiemmin, olemme vahvoilla. Emme esimerkiksi saa jättää vastustajille ilmaisia syöttölinjoja tai parempaa jalkaa vapaaksi. Kentän ulkopuolella "saliharrit" ovat kaikki herrasmiehiä, mutta parketilla meidän pitää olla tarvittaessa paskiaisia varsinkin Puolassa.

Voisitko analysoida hieman turnauksen muita joukkueita ja mahdollisesti myös siitä minkälainen ottelu kutakin vastaan on odotettavissa? Huippujoukkue Italian osalta voisit ehkä myös poimia muutaman nimen, joita seurata kotikatsomoissa striimin ääreltä.

- Italia on pallonhallintaan luottava joukkue, joilla on maalissa yksi maailman parhaista veskoista, Mammarella. Hallitseva Euroopan mestari varmasti haluaa pallon nopeasti itselleen ja prässää meitä lujaa. Italialla on myös tehokkaat erikoistilanteet sekä erinomaisesti hiottu 5 vs. 4 hyökkäyspeli. Kovin 1 vs. 1 –pelaaja on brasilialaissyntyinen Merlim, joka operoi vasemmalla laidalla ja haastaa keskelle, josta sitten vetää lujaa oikealla jalallaan. Italian johtava pelaaja on erinomainen syöttelijä Gabriel Lima, joka siirtyi täksi kaudeksi El Pozo Murciaan. Mainitaan vielä Italian väkivahva vasuri-pivot Fortino, joka suojaa palloa selkä vastustajan maaliin päin ja pystyy viimeistelemään yhdellä kosketuksella taitavasti. Kiva nähdä mitä Fortino sanoo, kun "Kajuk" räyhää sen selässä kiinni…

- Italian valmentaja Menichelli oli Montenegrossa katsomassa viimeistä peliämme, joten en jaksa luottaa siihen, että Italia aliarvioi meitä kovinkaan paljon. Tulos tästä pelistä vaatii meiltä hurjan paljon, mutta se ei ole mahdotonta.

- Puola ja Valko-Venäjä ovat suunnilleen samantasoisia vastuksia kuin Unkari. Turnauksen isäntämaassa on laadukas ammattilaissarja, mikä heijastuu varmasti maajoukkueeseenkin. Heillä on yksi vahva pivot ja yksi todella vikkelä laituri. Meidän pitää tukahduttaa näiden yksilöiden peli, kuten Unkaria vastaan pimensimme heidän jättikokoisen pivot-pelaajansa. Puolaa vastaan on tärkeää pitää myös mieli erittäin viileänä, sillä stadionilla tulee olemaan paljon äänekkäitä kannattajia, jotka eivät halua meille mitään hyvää.

- Valko-Venäjä puolestaan on saavuttanut viime aikoina kovia tuloksia ja on kovempi kuin yleensä luullaan. Lähiaikoina se on mm. kaatanut Unkarin kahdesti ja raapinut Azerbaidzanista tasurin ja voiton. Heidän tapansa on ollut puolustaa alhaalta ja odottaa nopean transition mahdollisuutta, mutta voi olla he meitä vastaan he koettavat myös prässätä.

Maajoukkue matkailee usein vähintäänkin semieksoottisissa kolkissa - niin tälläkin kertaa. Minkälaista ohjelmaa "Saliharrien" reissuilla on otteluiden ja harjoitusten ohella: onko yhteistä sapluunaa, ehtiikö tutustumaan kulttuuripuoleen tms?

- Valtaosa reissujen ”vapaa-ajasta” menee yhteisiin palavereihin, ruokailuihin, lihashuoltoon, hierontaan, venyttelyyn, lepäämiseen ja futsalvideoiden katsomiseen. Tämä kaikki tehdään hotellilla. Tyypillisesti käydään aina jonain päivänä yhteisellä, noin pari tuntia kestävällä kierroksella kohdepaikan keskustassa leikkimässä turistia. Näin varsinkin jos turnauksessa on välipäivä. Hyvin menneiden pelien jälkeen voisi kuvitella, että tanssijalka saattaisi vipattaa itse kullakin, mutta tosiasiassa jäämme useimmiten hotellille jo siksikin, koska aamuisin lähdemme lähes aina aikaisin kotia kohti.

- Pelipäivinä pelaamme salaperäistä ”läpsypeliä”, jonka tarkoitus on lisätä keskittymiskykyä ja luoda joukkuehenkeä, mutta ennen kaikkea nauraa, kun kakkoskoutsi Ville Sihvonen putoaa ringistä. Itse pidän keltaista liiviä tässä pelissä.

"Komikille" jälleen kiitokset erinomaisista vastauksistaan.

Kadyfutsal.net toivottaa "Saliharreille" menestystä Krosnon kamppailuihin!

 
29.07.2019Kokenut Juho Väinälä Tervareista Dynamoon
26.07.2019Markus Rautiainen palaa KaDyyn!
25.07.2019Lassi Lintula siirtyy KaDyyn!
23.07.2019Newton Jr. jatkaa Dynamossa - sopimus mallia 1 + 1 v.!
22.07.2019Maalivahtiuutisia: Laitinen ja Heikkilä jatkavat, Petteri Lehtinen liittyy KaDyyn
20.07.2019Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa
05.07.2019Varmistus: Jukka Kytölä tulevalla kaudella Serie A:ssa!
04.07.2019KaDyn Champions League-pelit alkavat Virossa
02.07.2019Juha-Matti Savolainen siirtyy Kroatiaan
02.07.2019KaDy etsii joukkueenjohtajaa miesten edustusjoukkueella

Siirry arkistoon »