KaDy kokoaa U21-joukkueen

21.05.2015

Kampuksen Dynamo perustaa ensi kaudeksi alle 21-vuotiaiden joukkueen, joka osallistuu ikäistensä SM-sarjaan (U-21 Futsal-Liiga). Joukkue kokoontuu ensimmäisen kerran Jyväskylän Monitoimitalolla maanantaina 1. kesäkuuta klo 19:30 KaDy:n edustuksen ensimmäisten kesätreenien yhteydessä. U-21:n omat harjoitukset alkavat syyskuussa, mutta nuorilla pelaajilla on mahdollisuus olla mukana KaDy:n edustuksen preseason-harjoittelussa. 

– Tarkoituksena on koota Keski-Suomen alueelta 16-21-vuotiaita pelaajia, jotka ovat kiinnostuneita futsalista ja haluavat kilpailla sekä oppia uutta myös parketin puolella, joukkueen kokoaja Mikko Kytölä kertoo. 

– Toiminta organisoidaan pitkälti pelaajien ja heidän intressiensä ehdoilla, mutta alustavan suunnitelman mukaan U-21 treenaa kahdesti viikossa syyskuusta alkaen ja pelaajille koetetaan järjestää mahdollisuus osallistua myös muihin kilpailuihin kuin liigaan. U-21 Futsal-Liigan kilpailukausi alkaa syys-lokakuun vaihteessa ja päättyy tammikuun lopulla, mikä mahdollistaa aika mutkattomasti esimerkiksi jalkapallon pelaamisen yhdessä futsalin kanssa. Itse asiassa uskon, että nämä kaksi lajia palvelevat toisiaan lähes poikkeuksetta tämän ikäisten pelaajien kohdalla, M.Kytölä selvittää. 

KaDy hakee U-21-joukkueelleen vastuuvalmentajaa, jonka lisäksi joukkueen valmennukseen valitaan 1-3 KaDy:n ensi kauden edustuksen pelaajaa. 

– Pyrimme saada kokoon laadukkaan valmennuksen ja pidämme tiiviin yhteyden edustukseen, jolloin pelaajilla on niin halutessaan hyvät mahdollisuudet kehittyä nopeasti liigapelaajiksi aikuisten sarjaan. Alle 20-vuotiaiden maajoukkue kokoontui ensimmäistä kertaa viime kaudella, ja olisihan sekin hienoa, jos saisimme jo ensi kaudeksi sinne KaDy-väriä. 

Ensi kauden U-21 Futsal-Liigassa saavat pelata 1.1.1995 jälkeen syntyneet. KaDy pyytää kaikkia kiinnostuneita pelaajia ja valmentajia olemaan yhteydessä Mikko Kytölään: 

mitakyto(at)gmail.com / 050 338 1317

29.07.2019Kokenut Juho Väinälä Tervareista Dynamoon
26.07.2019Markus Rautiainen palaa KaDyyn!
25.07.2019Lassi Lintula siirtyy KaDyyn!
23.07.2019Newton Jr. jatkaa Dynamossa - sopimus mallia 1 + 1 v.!
22.07.2019Maalivahtiuutisia: Laitinen ja Heikkilä jatkavat, Petteri Lehtinen liittyy KaDyyn
20.07.2019Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa
05.07.2019Varmistus: Jukka Kytölä tulevalla kaudella Serie A:ssa!
04.07.2019KaDyn Champions League-pelit alkavat Virossa
02.07.2019Juha-Matti Savolainen siirtyy Kroatiaan
02.07.2019KaDy etsii joukkueenjohtajaa miesten edustusjoukkueella

Siirry arkistoon »