SIIRTO: Zagreb-vahvistukset jatkavat Dynamossa

13.09.2010

Kampuksen Dynamo on toistaiseksi näkynyt siirtouutisissa vain lähtijöiden kautta. Pinnan alla on kuitenkin kytenyt koko ajan, ja nyt on aika julkaista ensimmäiset uudet vahvistukset. Opiskelijoiden EM-kisoissa Zagrebissa KaDy Studentsia edustaneet Jussi Kaihlajärvi, Riku Pelkonen ja Kimmo Tolvanen pelaavat Dynamossa myös alkavan sarjakauden. Kaihlajärvi ja Pelkonen siirtyvät punamustiin Futsal-Ykkösestä pudonneesta Skädämistä ja Tolvanen II divarin LPK:sta. Kolmikko on treenannut KaDy:n kanssa jo kesäkuusta asti.

 oemsiirto.jpg

(Kuva: OEM – EOM? Tuore KaDy-kolmikko Kaihlajärvi, Pelkonen ja Tolvanen komeina uuden aikakauden kynnyksellä)

Tolvasella on LPK:n lisäksi kokemusta Futsal-Liigasta ja Ykkösestä LA-VE:n riveistä. Myös maalivahdin tontilla tarvittaessa viihtyvä ”Kimble” on nöyrä ja pyyteetön joukkuepelaaja, jonka päävalmentaja Tero Kelhälä valitsi opiskelijoiden EM-kisoissa KaDy:n parhaaksi pelaajaksi. Tarkasta vasuristaan tunnettu Tolvanen upotti KaDy II:n viime vuoden II divarin finaalissa kahdella maalillaan, mutta Kelhälä ottaa vanhan pelikaverinsa avosylin vastaan.
- LPK-taustaisena pelaajana Kimmo on minulle ennestään tuttu. Jotain miehen asenteesta kertoo, että hän on ollut esikauden ahkerin treenaaja. Rauhoittavana pelaajana ja maalivahdin kokemuksellaan Kimmolle on käyttöä myös reikäpaitana. Zagrebissa hänen panoksensa oli merkittävä ennätyksellisen seitsemännen sijan saavuttamisessa, ”Kelhis” lataa faktat tiskiin.   

Vuosia Skädämiä edustanut Kaihlajärvi takoi viime kaudella Skädämin sininutussa kovat tehot 12+12, jotka oikeuttivat Ykkösen pohjoislohkon pistepörssin 12. sijaan. Lisäksi ”Kaihlis” saalisti kuusi veikkaustähteä. Keski-Suomen parketeilla entinen pikajuoksija tunnetaan paitsi tehoistaan, myös nopeudestaan ja tulisesta luonteestaan. Kelhälä kaavailee Kaihlajärvelle liigaroolia.
– Pikajuoksijan räjähtävyys on yhä tallella, mikä tekee Jussista erittäin vahvan yksi vastaan yksi -tilanteissa. Opiskelijoiden EM-kisoissa Zagrebissa Jussilla jäi vielä paljon parannettavaa taktisella puolella, mutta uskon hänen olevan valmis lokakuun alussa ensiesiintymiseen liigatasolla. Jussin tulinen potku tulee puhumaan liigassa yhtä tehokkaasti kuin Ykkösessä, ”Kelhis” tunnustaa uskonsa.

Kuten Tolvanen myös Kaihlajärvi on vasuri, mikä kertoo paljon Kelhälän vasurifetissistä. Kun yksi vasuri (Teemu Pulkkinen) lähtee pois, pitää hankkia kaksin verroin tilalle.

Pelkonen on tuoreempi skädänisti, jonka leveän selän taakse upposi Futsal-Ykkösessä säädyttömän paljon palloja, mutta syyttävä sormi kääntyy tässä tapauksessa maalinsuun sijasta jonnekin aivan muualle. KaDy-opiskelijoiden ykkösveskarin hyvät otteet EM-turnausta edeltävässä harjoituspelissä FS Ilvestä vastaan poikivat Pelkoselle myös varapaikan maajoukkueleirille. Ennakkoluuloton ”Belgi” lähtee haastamaan Niila-Ville Laitista tosissaan.
– Riku pelasi varsin mallikelpoiset EM-kisat ja on ollut todella aktiivinen kesän treeneissä, mikä on kehittänyt miestä entisestään. Olen erittäin tyytyväinen maalivahtitilanteeseemme, myhäilee Kelhälä syystäkin.

Kaihlajärven ja Pelkosen siirroissa on huomionarvoista, että he ovat ensimmäiset pelaajat, jotka siirtyvät kilpakumppani Skädämistä Dynamoon pelaamatta aikaisemmin Dynamossa. Koska KaDy:n ja Skädämin viha-rakkaussuhde on laantunut parin vuoden takaisten ylilyöntien jälkeen yhteistyö- ja ystävyyssuhteen tapaiseksi, ei paikallissiirto herättäne isompaa purnausta.

Lisää siirtouutisia on luvassa lähiaikoina.

 

Linkit:
LPK
Skädäm



14.07.2013Kesäsarjan pistepörssin tilanne ensimmäisen turnauksen jälkeen
13.07.2013KaDy kaatoi GFT:n ja Ilveksen kesäsarjan avausturnauksessa
12.07.2013Breaking news: KaDy:n kultajalka lainalle GFT:hen - päiväksi!
12.07.2013Kilpailu "Raimon pystistä" alkaa huomenna Palokassa
12.07.2013Kesäsarjan infopaketti - miten pelataan, mistä pelataan?
09.07.2013Tomi Lahtinen jättää Dynamon
28.06.2013Kesäfutsalsarja alkaa Palokassa 13.7.!
24.06.2013European Universities Championships in Málaga 2013: KaDy Students's team info
17.06.2013KaDy etsii vahvistuksia taustoihin
14.06.2013Kesäfutsalsarjan alustava otteluohjelma
12.06.2013Runkosarjaotteluihin jatkoaika ja voittomaalikisa
11.06.2013KaDy:n kauden 2012-13 palkitut!
05.06.2013KaDy, GFT ja Ilves pelaavat kesäsarjan
03.06.2013KaDy aloittaa joukkuetreenit - tryout-mahdollisuus!
29.05.2013KaDy vahvistaa taustojaan
19.05.2013KaDy sparrasi kuurojen futsalmaajoukkuetta
06.05.2013Haastattelussa OSM-kisojen paras pelaaja Pol Viada Mañé
30.04.2013KaDy:n opiskelijajoukkueelle jälleen OSM-kultaa!
28.04.2013M.Kytölä tyhjensi palkintopöydän Futsal-gaalassa
24.04.2013Opiskelijoiden futsalin SM-kisat tänä viikonloppuna Jyväskylässä!
06.04.2013RAPORTTI: Kausi päättyi voittoon - KaDy:lle pronssit kaulaan!
03.04.2013ENNAKKO: Kausi päättyy pronssiotteluun
01.04.2013MAAJOUKKUE: EM-kisahaaveet kariutuivat
27.03.2013Kytölät, Hosio ja Suomi Italiassa EM-karsinnassa
24.03.2013Pronssiottelussa vastaan Sievi
24.03.2013Huhtasen analyysi välierätappioista
22.03.2013KaDy-manageri Samu Kytölästä tohtori!
20.03.2013RAPORTTI: KaDy-Hirviö pronssiotteluun
18.03.2013ENNAKKO: Selkä seinää vasten Spiralilla
16.03.2013RAPORTTI: Ilvekselle ensimmäinen ottelupallo
14.03.2013ENNAKKO: Mestarit Monnarille
13.03.2013Revanssin paikka: Ilves välierien tanssipariksi!
13.03.2013In memoriam: Olli-Pekka "O-P" Ollikainen (1975-2013)
10.03.2013RAPORTTI: KaDy jyräsi välieriin
10.03.2013KaDy-Hirviö hakemassa välieräpaikkaa
09.03.2013RAPORTTI: KaDy vei ensimmäisen puolivälieränäytöksen
06.03.2013Kolme hirviötä EM-karsintaan
06.03.2013IS: KaDy ennakkosuosikkina pudotuspeleihin
06.03.2013ENNAKKO: Puolivälierissä vastassa Mad Max!
04.03.2013Breaking news: KaDy valitsi puolivälierävastustajaksi Mad Maxin
03.03.2013Mikko Kytölä pistepörssin voittoon
02.03.2013RAPORTTI: KaDy tasapeliin Oulussa
01.03.2013ENNAKKO: Runkosarja pakettiin Oulussa
28.02.2013Pudotuspelien lippujen hinnat
27.02.2013Opiskelijoiden SM-kisat 26.-28.4. - ilmoita joukkueesi!
26.02.2013RAPORTTI: Dynamo haki pisteet Sievistä
25.02.2013ENNAKKO: KaDy matkaa Sieviin
24.02.2013RAPORTTI: KaDy varmisti runkosarjan voiton!
21.02.2013ENNAKKO: Maistuuko KaDy-Hirviölle runkosarjan voitto?
20.02.2013KaDy:lla viikonloppuna mahdollisuus varmistaa runkosarjan voitto
18.02.2013Pro gradu -tutkielma Dynamosta - lue, ihastu ja viisastu!
17.02.2013RAPORTTI: KaDy voittoon: hui, miten kuuma matsi!
16.02.2013Sunnuntaivieraita Turusta: KaDy-TPK
16.02.2013RAPORTTI: KaDy tasapeliin Tampereella
15.02.2013ENNAKKO: Lauantai Ilveksen luolassa
13.02.2013Hollanti toistamiseen parempi
12.02.2013MAAJOUKKUE: Kapteenistoon punamustaa väriä
11.02.2013Hollanti vei ensimmäisen osan
07.02.2013RAPORTTI: KaDy lopussa nihkeään voittoon
06.02.2013Videokooste Futsal cupin finaalista
05.02.2013ENNAKKO: Maltsinin paluu
05.02.2013Nipsu Laitinen voitokkaasta cup-viikonlopusta: "Pokaalin nostaminen maistuu aina!"
05.02.2013Kooste Futsal cupin välierästä
03.02.2013RAPORTTI: Pytty kotiin! KaDy rutiinilla Futsal cupin mestariksi
02.02.2013ENNAKKO: KaDy-Hirviö Futsal cupin finaalissa
02.02.2013RAPORTTI: KaDy jatkoajan kautta finaaliin!
02.02.2013HUU-TV LIVE: Futsal cupin lopputurnaus
01.02.2013ENNAKKO: Pokaalijahti Lapissa
30.01.2013Neljä hirviötä maajengissä Hollantia vastaan
30.01.2013KaDy-kuusikolla antoisa maajoukkueleiri
28.01.2013Ex-KaDy Maltsinin edustusoikeus FC Jazziin
21.01.2013Talvilomaviikon futsalkoulu 10-13-vuotiaille - ilmoittaudu mukaan!
20.01.2013RAPORTTI: KaDy rutiinivoittoon Monnarilla
18.01.2013ENNAKKO: Oma koti kullan kallis
18.01.2013KaDy ja GFT nokikkain välierissä!
17.01.2013Futsal Cupin lopputurnaus lähestyy: välieräparit arvotaan huomenna!
16.01.2013Piirinmestaruuden voitti -- KaDy!
15.01.2013 21.55Kumpi voittaa piirinmestaruuden: KaDy vai KaDy?
12.01.2013RAPORTTI: KaDy vakuutti Kokkolassa
11.01.2013ENNAKKO: Määränpäänä Kokkola - vierasputki jatkuu
11.01.2013OTTELUSIIRTO: KaDy - FC Jazz siirretty torstaille 7.2.
10.01.2013MAAJOUKKUE: Kuusi kadylaista maajoukkueleirille
09.01.2013Ottelusiirto: Sievi Futsal - KaDy
06.01.2013RAPORTTI: KaDy jyräsi välieriin
05.01.2013ENNAKKO: Loppiainen Tampereella
04.01.2013MAAJOUKKUE: Lajilegenda Mico Martic "Saliharrien" peräsimeen
31.12.2012Siirto: Vielen Dank, Herr Juvonen!
30.12.2012Mäkiniemi vaihtoon Hollantiin
29.12.2012KaDy:n cup-puolivälierä loppiaisena
29.12.2012RAPORTTI: KaDy-Hirviö palasi voittokantaan
28.12.2012ENNAKKO: Kinkunsulatusta Valkeakoskella
22.12.2012RAPORTTI: KaDy-Hirviö kärsi ensimmäisen tappion
21.12.2012Futsal cupin arvonta: KaDy taas PP-70:n vieraaksi
20.12.2012ENNAKKO: GFT-KaDy futsaljoulun kirkkaimpana tähtenä
18.12.2012RAPORTTI: KaDy nihkeästi jatkoon cupissa
17.12.2012ENNAKKO: Cup-juna Lapualle lähtee raiteelta yksi
15.12.2012RAPORTTI: KaDy voitti juhlaottelun
15.12.2012Radiohaastattelu: "Futsal on pienen tilan peli"
13.12.2012ENNAKKO: Kymmenen vuotta "sexy futsalia"
12.12.2012Terveisiä Korvatunturilta: KaDy:n kaulaliinat tulevat taas!

Näytä lisää »