Dynamolle harjoituspelivoitot GFT:stä ja FC Raumasta16.09.2012 Tilastot:Paikka: Palokan koulukeskus KaDy sai alleen kaksi kovaa treenimatsia, joissa uusia tuulia pelisysteemiin ajettiin sisään pääosin onnistuneesti. Hieman vajaalukuisena (mv+6 kenttäpelaajaa) Palokkaan saapunut GFT kaatui lukemin 5-3 (1-1). Huolta aiheutti Jukka Kytölän loukkaantuminen ottelun loppupuolella. Vamman vakavuudesta ei ole vielä tietoa. Toisessa ottelussaan Dynamo pelasi erittäin onnistuneen ensimmäisen puoliskon muttei kyennyt pitämään tasoaan toisella jaksolla. Isolla rosterilla Jyväskylään saapunut FC Rauma tarjosi kovan haasteen. Lopulta pirteästi esiintyneet Miika Hosio ja Matias Juvonen kuitenkin tekivät tarvittavat maalit, ja lopputulos kirjattiin 4-3 (2-0) KaDy:n hyväksi. Kadyfutsal.net ennakoi FC Raumalle menestystä Futsal-Ykkösessä. GFT:n ja FC Rauman kohtaaminen päättyi lukemiin 6-2. Espanjan parketeilta täksi kaudeksi palannut Panu Autio paukutti ottelussa neljä osumaa. |