Varmaotteinen Laitinen

Perjantai 10.12.2010 klo 11.13 - Jurek Korhonen


KaDyn kurinalaista puolustuspeliä on hehkutettu paljon, mutta tolppien välissä seisova mies on jäänyt vähemmälle huomiolle. Kun liigan runkosarjasta on pelattu puolet, Niila-Ville "Nippe" Laitinen on päästänyt taakseen vain 13 maalia - 1,44 per ottelu.

– Viime kausi oli minulle ensimmäinen liigassa ja samalla vähän opettelua. Tänä syksynä peleihin oli helpompi lähteä ja omiin otteisiin on tullut varmuutta, avokäsin maalilla torjuva Laitinen tuumaa.
nissepelaajakortti.jpg

Jo edelliskauden näytöt riittivät nostamaan Laitisen nimen maajoukkuevalmentaja Jouni Pihlajan papereihin. Nippe kävi syyskuussa maajoukkueen ehdokasleirillä, mutta edustustehtävät saivat vielä odottaa.

Joukkueesta tippuminen ei ollut iso pettymys, mutta kun maajoukkueen mukaan on kerran päässyt, haluaa sinne tietysti uudelleen.

Nykyiset maajoukkuevahdit ovat selvästi 21-vuotiasta KaDy-veskaria vanhempia, joten Laitisella on vielä vuosia aikaa tehdä läpimurto sinivalkoisissa. Sitä ennen Nippe odottelee kuitenkin mielenkiinnolla uutisia U23-maajoukkueen perustamisesta. Nuorisomaajoukkueen kasaamista on suunniteltu jo jonkin aikaa, mutta tietoa siitä on tihkunut vähän.

Futsal on ykkönen

Menneenä suvena Nippe vartioi jalkapallomaalia Kolmosessa pelaavan BET:n riveissä, mutta jo heinäkuussa KaDyn treenit määrittivät harjoitusaikataulun. Futsal on Laitiselle selkeä ykköslaji ja tällä kaudella lajiharjoittelu on noussut uudelle tasolle. "Tuomion triangeli" ynnä muut valmentaja Tero Kelhälän maalivahtiharjoitteet saavat Laitiselta ison kiitoksen.

Kelhälä suositteli kesällä maalivahteja treenaamaan myös avauspotkuja tyhjään maaliin. Toistot toivat marraskuussa palkinnon, sillä Laitinen iski ratkaisevan kolmannen maalin Valkeakoskella, kun MadMax haki tasoitusta reikäpaidalla.

– En ollut ennen tehnyt maalia futsalissa. Fiilis oli katossa, mutta tuuletukset jäivät vielä tekemättä.

Dynamon verkko on säilynyt alkukauden kiitettävän puhtaana, mutta toisaalta KaDy-hirviö ollut säyseä hyökkäyspäässä. Joukkue on tehnyt liigassa toiseksi vähiten maaleja, ja sarake on jäänyt muutamassa ottelussa jopa nollaan. Yhdellä osumallaan Nippe on liigassa KaDyn sisäisen maalipörssin jaetulla kuudennella sijalla. Miltä hyökkääjien saamattomuus näyttää maalipuiden välistä tarkasteltuna?

Maalintekovaikeuksia on ollut, mutta hyökkäyspeli on kehittynyt kauden aikana. Uskon, että peli paranee entisestään. Jos joukkue ei pääse pudotuspeleihin, on se meiltä tosi huono suoritus.

Maalivahdin itseluottamukseen mitalitavoitteet eivät ainakaan kaadu.

Sain viime kaudella joukkueen parhaan pelaajaan palkinnon, joten eiköhän se ole selvä, mihin osoitteeseen palkinto menee myös tänä vuonna.


Avainsanat: KaDy, Niila-Ville Laitinen, futsal-maalivahti, Nippe


Kommentit

10.12.2010 12.31  Xeo

Röyhkeä mies!! Tykkään!!

22.9.2011 5.21  cheap air jordan

text: Hands off that unattended unattended retro jordans unattended package, bag, suitcase, container, etc. Time was when abandoned might have invited a care-free inspection of the item to to jordan shoes for cheap to identify its owner. Not anymore. The assumption now is the package means you no good, so in the ominous-sounding ominous-sounding

23.9.2011 14.39  Coach Factory Outlet

pedestal these words appear:
"My name is Ozymandias, King of Kings:
Look upon my works, ye Mighty, and despair!"
Nothing beside remains. Round


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini