Suomi ylivoimaiseen voittoon Monnarilla

Keskiviikko 15.12.2010 klo 0.35 - Semipelle


Suomi kaatoi tammikuun EM-karsintaan valmistavan tuplamaaottelun toisessa osassa Irlannin rujoin 8-2 -lukemin. Ensimmäinen Jyväskylässä pelattu futsalmaaottelu houkutteli Monitoimitalolle 368 henkeä.

KaDy:n Matias Juvosen ja Mikko Kytölän esiintyminen kotiyleisönsä edessä toi otteluun paikallista lisämaustetta, jota oli tarjolla myös ottelun tuominneen FIFA-erotuomari Timo Onatsun hahmossa. KaDy:n kapteeni Kytölä kiitteli yleisöä vuolaasti ottelun jälkeen.
- Määrällisesti odotin enemmän väkeä paikalle, mutta laadullisesti olen erittäin tyytyväinen yleisön panokseen. Katsomo eli hyvin mukana tapahtumissa, Kytölä kehui.

Selvä tasoero

Suomen ykköskenttä – Henrik Henriksson, Risto Salmi, Teemu Terho ja Panu Autio – määritti heti ensimmäisessä vaihdossaan ottelun suuntaviivat. Kaksiminuuttinen tuotti GFT:ssä vuosia yhdessä pelanneelle nelikolle kaksi hyvää maalipaikkaa, joista toisessa Henriksson kilautti vapaapotkusta tolppaan. Karuselli pyöri huippuvireisen Aution johdolla koko vaihdon ajan Irlannin kenttäpuoliskolla.

komik.jpgAvausmaalista vastasi kuitenkin kakkoskenttä ja Jyväskylän oma poika Mikko Kytölä, joka huudatti kotiyleisöä puttaamalla vapaasti maalin edustalta Joonas Laurikaisen syötön nuottaan. Ensimmäisessä vaihdossaan osuneen kakkoskentän täydensivät Juha-Pekka Torvinen ja Lasse Lind. Kytölä pelasi lähtökohtaisesti targetin roolissa, mutta tanssahteli toki hyvällä liikkeellä laajasti pitkin parkettia.

(Kuva: Pum pum! Mikko Kytölä osui kahdesti kotikentällään)

Irlannin leveä puolustusasetelma jätti keskustaan paljon tilaa, jota taktisesti valveutuneempi ja ennen kaikkea yksilötasolla taitavampi Suomi hyödynsi seinäsyötöillä ja jätöillä. Autio, Salmi ja Torvinen jatkoivat maalijuhlia juuri hyvistä keskustaan annetuista syötöistä, ja Autio paketoi kimmokkeesta ampumallaan illan toisellaan taukolukemiksi 5-0. Välissä Kytölä osui tolppaan hienon haaston päätteeksi. Peli oli täysin Suomen kontrollissa.

Suomen maalilla Tuomas Kallioinen joutui puuttumaan peliin toden teolla vain kerran, kun hän syöksyi katkaisemaan Irlannin vaarallisen vastahyökkäyksen. Muuten Irlanti oli täysin aseeton, ja kaikille läsnäolijoille oli selvää, että toisesta puoliajasta oli turha odottaa jännitysnäytelmää.

Sekava toinen puoliaika

Tapahtumia ei toiselta puoliajalta kuitenkaan puuttunut. Irlanti laittoi fyysisemmän vaihteen päälle ja sai näin sekoitettua hieman Suomen peliä. Tähän vaikuttivat osaltaan myös kakkoskentän kokoonpanomuutokset, sillä mukaan tuli aluksi Sami Rantala Laurikaisen tilalle ja toisesta vaihdosta lähtien Jarkko Reinikka sekä Ville Lindgren Torvisen ja Lindin tilalle. Kakkoskentästä vain Kytölä pelasi ottelun alusta loppuun, eikä sopivaa koostumusta löytynyt vaihtoruletin alettua.

Salmen läpiajo alussa ei tuottanut tulosta, mutta Irlannin Mark Langtry sijoitti omansa päätteeksi kuulan ohi Kallioisen. Autio kuittasi kavennuksen välittömästi saatuaan boksissa liikaa tilaa. Näin maajoukkueen kaikkien aikojen maalitykki iski uransa ties monennenko hattutempun.

KaDy:n Juvonen korvasi hyvin pelanneen Henrikssonin kotiyleisön suureksi riemuksi jakson puolivälissä, mutta ”Maden” odotettu esiintyminen päättyi ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan taiturin väännettyä kätensä eriskummallisessa painitilanteessa, josta hän sai vaivanpalkaksi myös kyseenalaisen varoituksen. Näin Maden saldoksi jäi vaihto, maalilaukaus, painimatsi ja varoitus.

Keskussairaalasta tavoitettu ”Made” selvisi kuitenkin maajoukkueen ja KaDy:n onneksi pelättyä pienemmin vammoin.
- Solisluu kävi sijoiltaan ja palasi melkein kokonaan takaisin. Ei tässä pitäisi kuitenkaan olla mitään vakavampaa. Kipuja on, mutta parin viikon päästä mun pitäisi olla kohtalaisessa kondiksessa, ”Made” selvitti tapahtunutta.

Kuppi nurin

Lohduttoman syvä tasoerokuilu kuumensi irlantilaiset, ja ajassa 33:53 Lloyd Massey hölmöili itsensä kahdella peräkkäisellä keltaisella ulos. Ylivoimaa tahkottiin minuutti, kunnes irlantilaispelaaja ohjasi Lindin syötön omaan maaliin.

Kytölä iski toisen maalinsa kaksi minuuttia ennen loppua tällä kertaa Reinikan syötöstä. Hurjaan maalivireeseen niin liigassa kuin Suomi-paidassa äitynyt ”Komik” ei suostunut ottamaan kunniaa itselleen.
- Kiitti vaan kavereille. Hienoista syötöistä on helppo onnistua. Olen tehnyt koko kauden ihan samanlaisia maaleja, ”Komik” naureskeli tyytyväisenä.

Irlanti ei osunut Suomen virhetilin täytyttyä kymppimetrisestä, mutta Langtryn toisen kosmeettisen maalin jälkeen loppulukemiksi kirjattiin 8-2. Suomi oli kiistatta vähintään tämän verran parempi.

Ottelun hahmo oli tehot 3+2 kuitannut Autio, jonka menoa eivät viime aikoina kiusanneet kantapäävaivat näyttäneet haittaavan. Espanjassa kovia pelejä viikosta toiseen pelaava ammattilainen suhtautui Irlanti-pelien antiin diplomaattisesti.

- Ainahan yhteiset tapahtumat ovat hyväksi, ja tänään saatiin paljon onnistumisia laajalla rintamalla. Onneksi on vuodenvaihteen leiri tulossa, ja Unkari tarjoaa jo pari astetta kovemman vastuksen ennen EM-karsintoja, Autio virittäytyi futuuriin.

Maajoukkueen seuraavat etapit

Seuraavaksi maajoukkueen ohjelmassa on siis leiritys 2.-3.1.2011. Siitä viikon kuluttua matkataan Unkariin, jossa pelataan kaksi harjoitusmaaottelua. Nämä tapahtumat tähtäävät siihen, että joukkue on huippukunnossa Tampereella 20.–24.1. pelattavassa EM-esikarsinnassa, jossa vastaan asettuvat Albania, Kypros ja San Marino.

 

Avainsanat: futsal, maaottelu


Kommentit

23.9.2011 14.44  Coach Factory Outlet

pedestal these words appear:
"My name is Ozymandias, King of Kings:
Look upon my works, ye Mighty, and despair!"
Nothing beside remains. Round

23.10.2011 8.56  fdsh

dagg

28.12.2011 15.14  Cheap nfl jerseys china

Welcome to, which is a reliable online shopping mall, specializing in NFL Jerseys at cheap prices. You can pick up your favorite Jerseys here.You will find various fashion and hot sell sports jerseys,such as Cheap NFL Jerseys, NFL Jerseys Wholesale and Discount NFL Jerseys,cheap NHL jersey,cheap MLB jersey,cheap NBA jersey,Cheap Jerseys China and so on.,also we supply women jersey,youth jersey.We get the embroidered NFL Jerseys directly from our factory, which have our prices competitive.. If you are expecting the best and long term business partner, we are your best choice.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini