TP-Kaarle - KaDy (3 - 2)

Aika: 25.3.2012 16.00
Paikka: Hollihaan liikuntahalli, Kokkola
Sarja: Pudotuspelit


Ratkaisu venyy keskiviikolle

Kaarlen ja KaDy:n toisen puolivälieräkohtaamisen voimasuhteet olivat lähes identtiset ensimmäisen kohtaamisen kanssa. Dynamo hallitsi ottelua mielin määrin ja loi huikean määrän maalipaikkoja. Kotiyleisönsä tukemana Kaarle kuitenkin nakutti vakuuttavat 3-0 -johtolukemat heti alkuun, ja tällainen etumatka on vaikea kiriä kiinni Hollihaan nihkeällä alustalla. 

Yksi kotijoukkueen maaleista syntyi erittäin hienon syöttösommitelman päätteeksi. Muuten Kaarle pyrki iskemään välittömästi pallon saatuaan pitkällä heitolla kahdelle target-pelaajalle. Käytännössä KaDy sai näin pallon välittömästi hallintaansa 90%:ssa tapauksista.

Suurimman roolin ottelussa otti Kaarlen maalia vartioinut herra Björgren, joka torjui kadylaisten yrityksiä milloin milläkin ruumiinosalla. Kaarlella oli myös juoksuttaa peliin kourallinen tuoreita jalkoja, kun taas Dynamolla pelasivat lauantainakin rehkineet soturit. Kadylaisista Arash Muridiazd ja Jukka Kytölä aloittivat ottelun penkiltä pikkuloukkaantumisten vuoksi, mutta miehet päästettiin irti ensimmäisen jakson lopulla. Tämä vaikutti KaDy:n peli-ilmeeseen positiivisesti. Lopun reikäpaitapyöritys, jolla KaDy on tällä kaudella pariinkin otteeseen ottelun ratkaissut, jäi tällä kertaa tuhnuksi.

Näin Kaarle säilytti mahdollisuutensa päästä välieriin. Ratkaiseva kamppailu käydään Monnarilla keskiviikkona klo 19. Tervetuloa jännittämään KaDy-Hirviön kotiluolaan

Ottelun parhaat:
TP-Kaarle: Jonas Nyberg
KaDy: Miika Hosio

 

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 009:18Kalliokoski NikoEi syöttäjää
2 - 010:28Nyberg JonasHedman Aaro
3 - 014:31Hedman AaroNyberg Jonas
3 - 118:17Hosio MiikaMuridiyazd Arash
3 - 226:44Ojala JarkkoHosio Miika
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
00:00Koskela TuomoKeltainen
00:00Kalliokoski NikoKeltainen
00:00Muridiyazd ArashKeltainen
00:00Juvonen MatiasKeltainen
00:00Hosio MiikaKeltainen
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Laitinen Niila-Ville
Maalivahti
3Huhtanen Kerkko
Pelaaja-valmentaja
6Kytölä Jukka
Kenttäpelaaja
7Tolvanen Kimmo
Kenttäpelaaja
8Lahtinen Tomi
Kenttäpelaaja
9Juvonen Matias
Kenttäpelaaja
9Muridiyazd Arash
Kenttäpelaaja
10Hosio Miika
Kenttäpelaaja
11Kytölä Mikko
Kenttäpelaaja
14Ojala Jarkko
Kenttäpelaaja