Ilves FS - KaDy (5 - 2)

Aika: 8.9.2013 17.00
Paikka: Spiral-Halli, Tampere
Sarja: Supercup


Lähtökohdat

Supercupin finaalissa kohtasivat kolmantena perättäisenä syksynä hallitseva Suomen mestari Ilves FS ja KaDy. Kahtena edellissyksynä KaDy oli saanut mandaattinsa supercupiin kevään hopeamitalistina, mutta tällä kertaa finaalipaikkaan oikeutti kevään 2013 cupmestaruus – Dynamon seurahistorian ensimmäinen suuri pokaali. Yksiosainen ottelu pelattiin jälleen kerran Ilveksen kotiluolassa, Kaukajärven Spiral-hallissa, joka on vuosien varrella useaan kertaan ollut KaDy:lle kohtalonpaikka.

Vastakkain olivat Suomen kaksi laadukkaimmin harjoittelevaa futsaljoukkuetta, jotka eivät olleet levänneet kesää laakereillaan. KaDy:n kesäharjoittelu alkoi hieman tupsukorvia aiemmin tähtäimessä Málagan opiskelijoiden EM-kisat heinäkuussa; Ilves puolestaan pyrki ajoittamaan kuntohuippunsa elokuiselle UEFA Futsal Cupin preliminäärikierrokselle, jossa tamperelaiset eivät onnistuneet venymään tasaisen kovan lohkonsa kärkisijalle. Molemmilla joukkueilla oli ollut kovien kansainvälisten otteluiden (sekä kansallisen kesäsarjan) ryydittämä loppukesä, joskin KaDy:n sunnuntaina matkaan saama kokoonpano poikkesi huomattavan paljon Málagaan matkanneesta opiskelijaiskuryhmästä.

Kysymyksiä leijui ilmassa maajoukkuevalmentaja Mićo Martićin ja muun futsalväen kansoittaessa Spiralin lehtereitä: Miten KaDy olisi onnistunut kokoamaan rivinsä kolmen maajoukkuemiehen lähdettyä Jyväskylästä? Joko Tomi ”Loi” Lahtinen (ex-KaDy) olisi päässyt sisään Ilves-kuvioihin ja rokottaisi entistä rakasta seuraansa? Kumman joukkueen värejä Lahtisen perhe katsomossa nyt tunnustaisi?

Mikä ratkaisi

Ilves onnistui maalinteossa kolmesti jo ensimmäisen neljän ja puolen minuutin aikana, mitä voidaan pitää kurinalaisuudesta tunnetun KaDy:n nykymittapuulla katastrofialkuna. Tästä KaDy ei noussut rinnalle enää koko ottelun aikana, vaan ottelun tasaantuessa maalinteko Ilves-päähän oli totutun vaikeaa. Kolmea ensimmäistä vaihtoa leimasivat punamustien syöttöhassit, tyhmänrohkeat ratkaisut ja joukkuepuolustusmuodon rakoileminen: niinpä Ilves rankaisi murhaavalla viimeistelyvarmuudella kolmeen otteeseen kokeneen kaartin – pelaaja-valmentaja Antti Teittisen ja kapteeni Juha-Pekka Torvisen – toimiessa kapellimestareina. Kerkko Huhtanen joutui ottamaan aikalisän jo tässä vaiheessa: KaDy sai rivinsä kuntoon ja syöttöihin huolellisuutta, joten ottelu tasaantui huomattavasti. Suuria minuutteja tahkonneet Miika Hosio ja Kimmo Tolvanen pääsivät parhaille maalintekopaikoille, mutta Ilves-vahti Juha Ojanperä piti nuottansa puhtaana.

Toinen puoliaika oli yhä tasainen molempien joukkueiden prässin pysyessä aktiivisena ja tempon arvo-ottelulle ominaisesti korkeana. Tasakentällisin maalinteossa onnistui vain Ilveksen Jarno Majamaa itse hankkimastaan 6 metrin rankkarista. Tilanteessa saattoi todella nähdä karskin vt. kapteeni Mikko Takalan rikkeen, vaikka vanttera Majamaa varsin köykäisesti lakosikin kentän pintaan. Kuten paria viikkoa aiemmin kesäsarjan peleissä, vasta ylivoima ”lentävällä” maalivahdilla käänsi ottelun kulkua dynamolaisten eduksi. Vaikka Majamaa kaunisteli numeroita tyhjään maaliin kimmonneella syötönkatkollaan jo 5–0:an, oli viimeinen neliminuuttinen varsin salonkikelpoista KaDy-näytöstä. Uudet ylivoimakuviot tuottivat kaksi lohdutusosumaa, joten täysin lyötynä ei KaDy:n tarvinnut kotimatkalle lähteä. Maalinteon makuun pääsivät lähietäisyydeltä Tolvanen sekä paremmin toisesta päästä kenttää tunnettu Niila-Ville Laitinen.

Kytölän veljesten lähtö Italian kentille ja Lahtisen muutto Tampereelle ovat toistaiseksi näkyneet karulla tavalla KaDy:n hyökkäyspelin tehoissa etenkin tasakentällisin pelattaessa. Lisäksi Arash Muridiyazd joutui jäämään reissusta viime hetkellä flunssan vuoksi, mikä vaikeutti pelaaja-valmentaja Huhtasen peluutusvaihtoehtoja entisestään.

Viikon erikoisteemat, oman alueen joukkuepuolustus sekä koko kentän prässillinen joukkuepuolustus eivät täysin onnistuneet tässä ottelussa, totesi Huhtanen ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Mahdollisesti raskas treeniviikko verotti voimia, sillä meillä on menossa kaudenalusharjoitteluohjelman ”määräviikot”, hän jatkoi.

Työmaata on edessä, kuten juuri näimme.. Lisäksi ajamme muutamaa uutta pelaajaa sisään pelijärjestelmäämme; yksi heistä [Ayrton Mestanza Vela, toim.huom.] olikin jo tänään mukana haistelemassa tosipelien tunnelmaa. Emme vielä ole asettaneet tavoitetta edes runkosarjalle, joten toistaiseksi mennään viikko kerrallaan
, Huhtanen kiteytti.

Erikoista

Jos maalinteko hallitsevaa mestaria Ilvestä vastaan onkin ollut Dynamolle myrkkyä viime vuosien arvopeleissä, mainion ottelun pelannut maalivahti Niila-Ville Laitinen onnistui siinä jo toisen kerran perättäin. Kiinnostavaa onkin nähdä, kuinka suuren tehopistevastuun Laitinen kahmii itselleen tulevana liigakautena tehojen ja vastuiden uusjaossa.

Ilvekseen siirtynyt Tomi ”Loi” Lahtinen ei puolestaan edelleenkään tehnyt yhtään tehopistettä neljä vuotta pyyteettömästi palvelemaansa Dynamoa vastaan. Keltainen kissapetopaita ei pue (sinänsä komeaa) Tomia – ei sitten yhtään!

Palkitut:
Ilves FS: Antti Teittinen
KaDy: Miika Hosio

Palkinnot ojensi Suomen maajoukkueen päävalmentaja Mićo Martić.
Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 001:01Teittinen AnttiTorvinen JP
2 - 003:49Jyrkiäinen JuhanaTeittinen Antti
3 - 004:24Torvinen JPMajamaa Jarno
4 - 0 (rp)26:45Majamaa JarnoEi syöttäjää
5 - 033:59Majamaa JarnoEi syöttäjää
5 - 136:17Laitinen Niila-VilleHosio Miika
5 - 236:59Tolvanen KimmoTakala Mikko
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Laitinen Niila-Ville
Maalivahdit
3Huhtanen Kerkko
Pelaaja-valmentaja
5Kaihlajärvi Jussi
Kenttäpelaaja
7Tolvanen Kimmo
Kenttäpelaajat
10Hosio Miika
Kenttäpelaajat
13Takala Mikko
Kenttäpelaajat
14Ojala Jarkko
Kenttäpelaaja
15Mäkiniemi Juho
Kenttäpelaaja
18Akhawan Sadeg
Kenttäpelaaja