KaDy - GFT (6 - 0)

Aika: 23.8.2014 18.00
Paikka: Monitoimitalo
Sarja: Harjoitusottelut


KaDy päätti futsal-liigajoukkueiden kesäsarjan omalta osaltaan tyylikkäästi kukistamalla Monnarin turnauksen iltaottelussa Golden Futsal Teamin selkeästi 6-0 (1-0). Varamiehinen GFT rimpuili sitkaasti mukana aina toisen puoliajan alkupuolelle saakka, kunnes KaDy teki pelistä selvän rykäisemällä neljä maalia kolmen ja puolen minuutin sisään.

Ottelu sujui kauttaaltaan Dynamon komennossa, mutta vielä ensimmäisellä puoliajalla maalinteko piiputti. Jukka Kytölä ampui pallon kolmeen kertaan maalikehikoihin ja GFT-vahti Antti Koivumäki poimi useamman tilanteen torjunnoillaan pois, ennen kuin Mikko Kytölä onnistui viimein vajaat kaksi minuuttia ennen taukoa rikkomaan laukauksellaan kuparisen. Jussi Kaihlajärven viimeistelemä 2-0- osuma avasi toisella puoliajalla maalihanat muutamaksi minuutiksi ja loppunumerot naulasi ottelun viimeisellä minuutilla hattutemppunsa valmiiksi saanut Mikko Kytölä. Pitkästä aikaa Monnarin parketilla nähty Fratelli Kytölä tarjosi tehokkaalla esiintymisellään katsomon KaDy-mielisille mieluisia muistumia menneiltä kausilta: "Komik" noteerasi GFT- ottelusta tehot 3+1, "Kajuk" puolestaan 0+4. 

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 013:08Kytölä MikkoKytölä Jukka
2 - 018:19Kaihlajärvi JussiKytölä Jukka
3 - 019:53Hosio MiikaKytölä Mikko
4 - 021:45Akhawan SadegKytölä Jukka
5 - 021:56Kytölä MikkoKytölä Jukka
6 - 029:16Kytölä MikkoHosio Miika
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Laitinen Niila-Ville
Maalivahti
3Huhtanen Kerkko
Pelaaja-valmentaja
5Kaihlajärvi Jussi
Kenttäpelaaja
6Kytölä Jukka
Kenttäpelaaja
10Hosio Miika
Kenttäpelaaja
11Kytölä Mikko
Kenttäpelaaja
18Akhawan Sadeg
Kenttäpelaaja