Mad Max - KaDy (5 - 10)

Aika: 16.12.2014 20.00
Paikka: Apian urheilutalo, Valkeakoski
Sarja: Futsal-Liiga


madmax.jpg.jpeg

Jo kymmenen ottelun mittaiseksi venyneessä voittoputkessa keuliva KaDy haki tiistaina sarjapisteet Valkeakoskelta häntäpäähän juuttuneen Mad Maxin vieraana. Ottelun loppunumeroiksi kirjattiin murskaavat 5–10 (1–4). Jo ennen lauantain täyttä sarjakierrosta on varmaa, että KaDy lähtee joulutauolle liigan piikkipaikalta.

Ennakkoasetelmat

KaDy lähti runkosarjan 10. kierroksen rästimatsiin voittamattomana sarjaykkösenä. Niin ikään tämän taisteluparin edelliskausien keskinäisistä kohtaamisista jopa 10 perättäistä oli päättynyt Dynamon voittoon, vaikkakin usein pienillä marginaaleilla. Mad Max puolestaan oli hetkittäin lupaavista otteista ja ”saappaat jalassa kaatumisista” huolimatta ajautunut tappioputkeen ja reilusti playoff-viivan alapuolelle, taulukon toiseksi viimeiselle sijalle.

Molemmilta joukkueilta puuttui ketjullinen kelpo miehiä ja käsillä oli yksi tämänvuotista liigan otteluohjelmaa karakterisoivista usean ottelun härkäviikoista. Pysäyttäisikö rajusti taisteleva Mad Max -puolustus KaDy:n hirmuvireessä olevan ykkösketjun, jonka pääasiallinen koostumus pieniä muutoksia lukuun ottamatta on ollut muotoa Kytölä–Hosio–Muridiyazd–Akhawan?

 

Mikä ratkaisi

Lyhyt vastaus yllä olevaan kysymykseen on: ei pysäyttäisi, ei sitten alkuunkaan. Tiistai-illan vierasmatsista Valkeakoskella tuli jopa aiempia yhdeksää ottelua selvemmin KaDy:n aloittavan ”maajoukkueketjun” näytös. Loppunumerot 5–10 (1–4) eivät jätä joukkueiden tämänhetkistä paremmuutta epäselväksi, mutta muutamia kysymyksiä jäi ilmaan näin jyväskyläläisittäin tarkasteltuna. Maaleista peräti yhdeksän oli aloittavan ketjun käsialaa, kun taas ex-Mad Max-pelaaja Mikko Takalan johtama ”kakkosketju” ei saavuttanut tämän syksyn taattua tasoaan, saatikka toivottua tulosta.

maagi.jpgMikko Ananinin urhoollisesti vartioimaa Max-nuottaa pöllytteli runsaimmin pöyristyttävässä syysvireessä oleva Miika ”Maagi” Hosio (vas.), jonka sarakkeeseen merkittiin kokonaistehot 4+2. Tällä iltapuhteella hän singahti pistepörssin kärkeen ohi ketjukaverinsa Jukka Kytölän sekä Leijona Futsalin serbialaisen tehopyssyn Nenad Rančićin. Arash Muridiyazd sekä maajoukkuemiesten rinnalle nakutetusti istuva Sadeg ”Sakko” Akhawan kengittivät nöyremmät 2+2 tehot. KaDy:n muista maaleista vastasivat tutut miehet Kytölä ja Takala.

Dynamon musta hetki, joka antaa hieman huolen aihetta jatkoa suunnitellessa, osui minuuteille 28.–32. Ensin Maxien avausmaalin tekijä Mikko Långvik kolasi punaisen kortin arvoisesti takaapäin rangaistusalueella Muridiyazdin. Dynamo ei päässyt 4 vs. 3 -ylivoimapyöritykseen, sillä Arash itse niittasi seuranneen 6-metrisen vuorenvarmasti sisään. Ehkä hänen olisi pitänyt laukoa rankkari tahallaan ohi ja vapauttaa KaDy sitä kautta ylivoimapeliin, sillä tätä 1–7-maalia seuranneet neljä minuuttia olivat katastrofaaliset. Mad Max kavensi ensin vain kuusi sekuntia rankkarin jälkeen ja järjesteli kolme lisämaalia parin vaihdon aikana: yhtäkkiä tilanne olikin 5–7 ja kellossa vielä reilusti minuutteja totaaliseen mahalaskuun. Kahdella maalilla KaDy-maalilla torjunutta Enrico Hytöstä rokotti isäntien Jere Blom.

Tero Kelhälä veti joukkonsa kuitenkin aikalisälle, jonka jälkeen Dynamo sai ohjat käsiinsä ja nollattua rutiinilla Maxien yrittämän maalivahdittoman ylivoimapelin. Helpottavat kolme lisämaalia syntyivät varsin vaivattomasti yllämainitun tehokolmikon lapikkaista: loppulukemat kirjattiin täten kaksinumeroisesti. Mad Maxin kuudennen virheen jälkeen Hosio pääsi viimeisellä minuutilla kokeilemaan 8 metristä hieman sivusta muurittomasta vaparista vielä viidettä maaliaan, mutta laukaus suuntautui ohi.kajuk.jpg

Ensimmäinen puoliaika oli kypsää ja ehjää peliä meiltä; tehtiin hienoja maaleja. Samoin toinen puoliaika aina ”Aran” 7–1-rankkarimaaliin asti oli hyvää tekemistä, pelaaja-valmentaja, kapteeni Kytölä (oik.) summasi ottelun jälkeiseltä paluumatkalta. – Maxien neljän kavennusmaalin kiri oli meille todellinen musta hetki, jollaisista pitää päästä eroon. Onneksi tämänkertainen ei ollut lähelläkään maksaa sarjapisteitä.

– Jaettujen korttien määrästä (Mad Max: 4 keltaista ja 1 punainen; KaDy 1 keltainen) huolimatta peli ei ollut erityisen rumaa; tuomarilinja ei vaan ollut erityisen salliva. Mitä nyt kotijoukkue tuli pari kertaa rajusti myöhässä tilanteisiin, ”Kajuk” jatkaa. – Koskilaiselle kannatuskulttuurille voi jakaa tunnustusta; kannustusta riitti etenkin Maxien huiman takaa-ajon kohdalla, samoin runsaasti vierasjoukkueelle ja tuomareille huutelua. Valkeakoski on perinteinen futis- ja nykyään myös futsalpitäjä: mukavampi tuolla on pelata kuin haudanhiljaisuudessa.

En näe aihetta suurempaan huoleen, vaikka ketjujen menestys tällä kertaa oli vähän epätasaista. ”Quelhis” on nyt peluuttanut meitä maju-miehiä aika paljon yhdessä ja sen pitääkin näkyä tulostaululla, ”Kajuk” rauhoittelee.

Toinen ketju on kokenut sekä treeneissä että peleissä paljon enemmän muutoksia ja vaihdoksia, mutta mainiosti jätkät ovat kauttaaltaan tonttinsa hoitaneet. Leveyttä riittää, ja loukkaantumisia saadaan toivon mukaan paranneltua joulutauon aikana. TPK pitäisi vielä pystyä voittamaan tällä viikolla kotona, niin hyvin mielin voidaan jäädä pikku paussille. Sellaistahan minulla ei viime vuonna Italiassa pelatessani jouluviikolla ollutkaan, Kytölä päättää pohdintansa.

 

Yleisöä: 129

Palkitut:

Jere Blom (Mad Max)

Mikko Takala (KaDy)

 

Seuraava ottelu

Futsalvuosi 2014 ja Liigan syyskierros Jyväskylässä saadaan päätökseen tämän viikon lauantaina 20.12.. Silloin Monnarille saapuu viimeisessä pudotuspelipaikassa tällä hetkellä kiinni oleva, taatusti kiperän vastuksen Dynamolle tarjoava Turun Pallokerho (TPK). Ottelu alkaa klo 17:00.

 

 


Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 106:41Hosio MiikaEi syöttäjää
0 - 207:39Kytölä JukkaAkhawan Sadeg
0 - 308:39Hosio MiikaMuridiyazd Arash
1 - 310:21Långvik MikkoRaikko Riku
1 - 412:14Akhawan SadegEi syöttäjää
1 - 523:45Takala MikkoEi syöttäjää
1 - 626:17Hosio MiikaAkhawan Sadeg
1 - 7 (rp)28:52Muridiyazd ArashEi syöttäjää
2 - 728:58Blom JereEi syöttäjää
3 - 729:39Blom JereKopola Timo
4 - 731:54Järvi TopiRaikko Riku
5 - 732:41Latosaari Mikko-PetteriEi syöttäjää
5 - 835:35Akhawan SadegHosio Miika
5 - 937:57Muridiyazd ArashHosio Miika
5 - 1039:17Hosio MiikaMuridiyazd Arash
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
00:00Akhawan SadegKeltainen
00:00Salonen TommiKeltainen
00:00Blom JereKeltainen
00:00Järvi TopiKeltainen
00:00Ahmadi MajidKeltainen
00:00Långvik MikkoPunainen
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
6Kytölä Jukka
Kenttäpelaaja
8Linjamäki Tuomas
Kenttäpelaaja
9Muridiyazd Arash
Kenttäpelaaja
10Hosio Miika
Kenttäpelaaja
13Takala Mikko
Kenttäpelaaja
16Huusko Juha
Kenttäpelaaja
17Rinne Juho
Kenttäpelaaja
18Akhawan Sadeg
Kenttäpelaaja
20Hytönen Henri
Maalivahti
21Savela Tarkko
Kenttäpelaaja