Leijona Futsal - KaDy (4 - 2)

Aika: 1.2.2015 15.00
Paikka: Toijalan monitoimihalli
Sarja: Futsal-Liiga


leijona_logo.jpg

kady-logo300px.png

KaDy:n synkkä viikko päättyi sunnuntaina Toijalassa kolmanteen perättäiseen niukkaan tappioon. Tasaisen kärkikastin mittelön päätteeksi tulostaululla komeilivat 4–2-lukemat isäntäjoukkue Leijona Futsalin hyväksi.

 

Ennakkoasetelmat

Sarjakärki KaDy oli ajautunut lievään alamäkeen kärsien aiemmin viikolla täpärät kotitappiot Cupissa Ilvekselle (lukemat 2–3) sekä Liigassa jopa katastrofimaisesti SoVo:lle (lukemat 6–8). Viikon voisi vielä pelastaa vierasvoitto vaikeaksi paikaksi tiedetyltä Toijalan ”monarilta” eli Leijona-luolasta. Kotijoukkue LeiF oli niin ikään hävinnyt lauantaina maalirikkaassa ottelussa Oulussa (lukemat 7–6), eikä yli 1000 kilometrin bussireissu varmastikaan parantanut heidän vireystilaansa.

Molemmat joukkueet olivat kunnostautuneet kauden aikana maalien mättämisessä, mutta myös sortuneet useassa ottelussa heikkoon puolustuskuriin. Edellinenkin kohtaaminen Jyväskylässä marraskuussa oli päättynyt suuriin 8–6-lukemiin KaDy:n eduksi. Vastakkain askissa oli leijonanosa Liigan Top 10 -maalipyssyistä – kumman puolen maalisepot olisivat tällä kertaa etevämpiä?

 

Mikä ratkaisi

KaDy johti ottelua avausjaksolla pitkään kaihlos.jpgJussi Kaihlajärven (oik.) ja Miika "Maagi" Hosion taituroimilla maaleilla. Upeaa katsottavaa oli etenkin ”Kaihloksen” lähietäisyydeltä Hosion syötöstä pussittama saksari, joka vei Dynamon 0–1-vierasjohtoon – vaikka se LeiF:in omaksi maaliksi lopulta merkittiinkin. Muutama sekunti ennen puoliaikataukoa KaDy:n ykkösketju vielä piti rutiinilla palloa tavoitteenaan lasketella tauolle tyydyttävässä 1–2-johtoasemassa, mutta käsittämätön haksahdus omalla puoliskolla johti pallonmenetykseen ja Leijonan 2–2-tasoitukseen, jonka pyssytti hirmuisella voimalla Henri Hytösen käsien kautta verkkoon Jussi Nyström.

Toisella puoliajalla Leijonan serbivahvistus Stefan Krstić laukoi vasurillaan kaksi samankaltaista kaukovetomaalia maanmiehensä Nenad Veljkovićin passeista alle minuutin sisään eikä KaDy:n takaa-ajo viimeisten 15 minuutin aikana johtanut tolppienkolistelua ja tuhlattuja avopaikkoja parempaan tulokseen. Suuret minuutit jälleen kerran pelanneet Hosio ja Jukka Kytölä osuivat molemmat tolppaan ja KaDy pelasi pitkään lupaavan näköistä ylivoimapyöritystä Kaihlajärvi lentävänä maalivahtina.

johto-kelhis.jpg– Tapahtui oikeastaan se, mitä jo aikaisemmin hieman pelättiin: Cupit ja maajoukkuetauot aiheuttavat otteluohjelman ruuhkautumista, ja kun lasarettiosasto on täynnä pelaajia, samoille terveille pelaajille tulee liian kova kuormitus. Ihan ei rosterin leveys riitä tällaiseen rääkkiin, jossa mitellään monta peliä samoilla vähillä miehillä, päävalmentaja Tero ”Q” Kelhälä (vas.) ruoti ottelun jälkeen kotimatkalta.

– LeiF rokotti erikoistilanteista ja parista meidän virheestä. Siellä on kovapotkuisia kavereita, joiden laukauksia pitää blokata tarkemmin, paremmin sijoittuen, ”Quelhis” antaa tunnustusta ottelun ratkaisseille pelaajille.  – Kyllä meilläkin oli runsaasti paikkoja laittaa sisään, jopa tyhjästä maalista, mutta tänään ei osuttu hyvällä prosentilla, kuten ei osuttu viikon aiemmissakaan otteluissa. Maalipaikkoja kyllä luotiin kiitettävästi. Joku yksittäinen pelaaja voi saada vain yhden loistopaikan ottelussa ja silloin vaaditaan täyttä keskittymistä, jolla pallo tuikataan määrätietoisesti pussiin. Joku toinen puolestaan on maalipaikoilla koko ajan; silloin pitää kehittää osumatarkkuutta, Kelhälä ripittää.

– Ottelutauko tulee meille hyvään paikkaan: lasaretti on tyhjenemässä, jopa neljä kenttäpelaajaa on tulossa helmikuun aikana sieltä vähintään treeniparketeille ellei jo kokoonpanoonkin.  – Joukkueenjohdossa meidän on mietittävä tosissamme, olisiko siirtoikkunan aikana (15.2. mennessä; toim. huom.) toimittava. Uusienkin pelaajien kartoittamiseen on laitettava voimavaroja, jotta joukkueesta saataisiin leveämpi ja iskukykyisempi, paaluttaa Kelhälä erästä ratkaisumallia liian kapeaan rinkiin kauden loppuratkaisujen tihentyessä.

– Kolmen matsin ”härkäviikon” tulos on totta kai valtava pettymys, mutta jokaisesta matsista opimme uutta. Jokainen pelaaja on nyt tappiomatseissakin oppinut virheistään konkreettisesti ja prosessoi tapahtunutta omien suoritteidensa valossa. Kehityskohteiksi nousevat etenkin riskinhallinnan epäonnistuminen omassa kenttäpäädyssä, mutta yhtä lailla myös hyökkäyssuunnan ratkaisujen terästäminen. Tekemällä lisää maalejahan voi usein kompensoida niitä päästettyjä, päävalmentaja jäsentää. – Positiiviselle puolelle lasken myös ”Kaihlon” (Jussi Kaihlajärven) paluun kentille. Hänen juoksuvoimansa ja kovuutensa on merkittävä palanen paletissamme, samoin tulinen vasuri ja miksei viimeistelytaitokin, kuten tämä viikko alleviivasi, ”Q” kehaisee.

– Kaksi viikkoa treenataan nyt ihan perusjuttuja, simppeleitä juttuja. Alkavalla viikolla ei kauheasti kovatempoista: tarvitaan palautumista. Maajoukkuemiehet ovat tietysti jälleen poissa muutaman päivän Unkari-matsien johdosta, sitten meillä onkin jo seuraava liigapeli edessä. – Ei ole syytä olla turhan huolissaan. Otamme tammikuun kokemuksista opiksemme ja taistelemme kärkisijoista talven kääntyessä kevääksi, ”Quelhis” päättää.

 

maagi.jpgErikoista

– Miika ”Maagi” Hosio (vas.) on edelleen osunut jokaisessa pelaamassaan KaDy-pelissä tällä kaudella. Tänään ”Maagi” laukoi ensimmäisen puoliajan lopulla 100. maalinsa KaDy-paidassa! Ennen Jyväskylään muuttoaan hän oli ehtinyt jo nakutella runsaasti maaleja FTK:n ja Sievin paidoissa niin Ykkösessä kuin Liigassa. Ave, Maagi!

– Leijona Futsal teki kaikki neljä maaliaan kaukolaukauksilla, joiden tiedettiin olevan muutaman LeiF-pelaajan vahvuus. KaDy sen sijaan rakenteli parhaat tonttinsa tuttuun tapaan rangaistusalueelle; kaukovedot eivät tuottaneet tänään tulosta.

– Tilastoputket tuppaavat katkeamaan jossain vaiheessa. Ennen lauantaita KaDy:lla oli puhdas seitsemän sarjapelivoiton putki sekä SoVo:sta että KylVe:stä (nyk. Leijona Futsal). Molemmat putket katkesivat tylysti kahdeksannella yrittämällä.

Liigan sarjataulukon kärkipää tiivistyi entisestään Sievin hakiessa täyden pistepotin Espoosta GFT:n vieraana. Nyt Dynamo on enää kaksi pistettä edellä pahimpia kilpailijoitaan Sieviä ja Ilvestä, joilla on vieläpä yhdet ottelut rästissä KaDy:yn nähden. Näin ollen KaDy voi menettää pitkään hallitsemansa piikkipaikan lähiviikkoina kilpakumppaneilleen. Runkosarjan voitosta, mitalipelien kotieduista ja mieluisien puolivälierävastusten valitsemisesta saadaan viimeisen kuuden sarjakierroksen aikana vielä jännittävä taisto.

 

Seuraava ottelu

Liiga jää pariksi viikoksi maaottelutauolle, joka tulee Dynamon pelillisen ja tuloksellisen notkahduksen kannalta sopivaan saumaan. Puna-mustat palaavat tositoimiin ystävänpäivänä, lauantaina 14.2.; silloin monnarille saapuu vieraaksi sarjan tyvipäähän valahtanut nousijajoukkue PS Villa (Hyvinkää), joka takuulla taistelee viimeiseen vihellykseen saakka sarjapaikkansa puolesta.

 

Yleisöä: 200

 

Palkitut:

LeiF: Stefan Krstić

KaDy: Miika Hosio

 

Videot:

Koko ottelu Leijona-TV:llä täällä.

7,5 minuutin kooste täällä.

2 minuutin maalikooste täällä.

 

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 1 (om.)07:37VastustajaEi syöttäjää
1 - 115:15Veljkovic NenadKrstic Stefan
1 - 218:13Hosio MiikaMuridiyazd Arash
2 - 219:58Nyström Jussi-PekkaEi syöttäjää
3 - 224:56Krstic StefanVeljkovic Nenad
4 - 225:21Krstic StefanVeljkovic Nenad
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
00:00Veljkovic NenadKeltainen
00:00Krstic StefanKeltainen
00:00Muridiyazd ArashKeltainen
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
5Kaihlajärvi Jussi
Kenttäpelaaja
6Kytölä Jukka
Kenttäpelaaja
8Linjamäki Tuomas
Kenttäpelaaja
9Muridiyazd Arash
Kenttäpelaaja
10Hosio Miika
Kenttäpelaaja
14Rautiainen Markus
Kenttäpelaaja
17Rinne Juho
Kenttäpelaaja
18Akhawan Sadeg
Kenttäpelaaja
20Hytönen Henri
Maalivahti