Ilves FS - KaDy (0 - 2)

Aika: 26.11.2014 19.00
Paikka: Ilvesluola, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus
Sarja: Futsal-Liiga


ilves_logo.jpeg

kady-logo300px.png

KaDy on tällä hetkellä Suomen paras futsaljoukkue. Ilves FS on hyvä kakkonen. Tämän on osoittanut alkukausi – ja tämän vahvisti keskiviikkoiltana ”Pirkkahallissa” pelattu Futsal-Liigan kärkiottelu, josta Dynamolle jäi kotiin viemisiksi upea 0–2-vierasvoitto ehjällä ja taktisesti kypsällä esityksellä. Ilves oli odotetun kova luu etenkin puolustusosaamiseltaan, mutta KaDyn taitava ja taisteluhenkinen pelaaminen tylsytti terävimmän kärjen kotijoukkueen hyökkäyksiltä. Lopputuloksena ansaittu voitto KaDylle Suomen kiperimmästä vieraspelipaikasta: Dynamo yksin sarjakärkeen pienen maajoukkuetauon ajaksi.

Ennakkoasetelmat

Liigan kärkiottelu ei syyskierroksella juuri herkullisempia ennakkoasetelmia voisi saada: sekä hallitseva Suomen mestari Ilves FS että uutta huippukautta pelaava KaDy olivat napsineet koko syksyn pelkkiä kolmen pisteen voittoja Dynamon ollessa niukasti maalieron turvin piikkipaikalla. Ilveksellä erityisesti puolustuspeli oli ollut jopa yllättävän vakuuttavaa: 4 päästettyä maalia 7 ottelussa. KaDy puolestaan oli kunnostautunut etenkin ”ykkösketjun” hyökkäyssuunnan onnistumisilla, mutta hieman heikompia sarjanousijavastuksia vastaan puolustuspääkin oli viimein marraskuussa onnistuttu tukkimaan.

KaDy matkasi Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen lähes ideaalirosterillaan; ainoastaan talentti ”Jekku” Keskinen on lasaretin puolella ja nuorta Jekkuakin nuorempi ”Nacho” Marturet del Río siviilikiireiltään sivussa. Liigamatsin vieraissa Ilvestä vastaan KaDy oli onnistunut voittamaan vain debyyttikautensa 2009 alkajaisiksi lokakuussa viisi vuotta sitten. Lähellä vierasvoitto oli ollut useaan otteeseen sittemminkin, mutta niin vaan aina Ilves oli vetänyt pelillisenä altavastaajanakin pidemmän korren tai venynyt vähintään tasuriin. Nyt vähintään jompikumpi menettäisi pisteitä ennakolta hyvin tasaisessa ja vähämaalisessa kärkimatsissa.

Mikä ratkaisi

Ottelu oli juuri niin tasaista ja tarkkaa futsalia kuin odottaa nippe.jpgsaattoi. Ilveksen kivenkova ja herpaantumatta tiiviinä liikkunut puolustus oli KaDy:n rutinoituneelle ja monipuoliselle pallonhallintahyökkäykselle juuri niin vaikea läpäistävä kuin sarjataulukkokin osoitti. Edes vastaiskuihin ei KaDy päässyt juurikaan, sillä Ilveksen varmistus toimi hyvin pallonmenetystenkin jälkeen. 

Mutta suljetut olivat ovet myös Dynamon puolustuspäässä, sillä niinä harvoina hetkinä kun Ilves pallonhallintansa sai vähänkään vaarallisemmille etäisyyksille, ei kunnollisia laukaisupaikkoja juurikaan tullut. Maalillaan Niila-Ville Laitinen (oik.) kajuk.jpgesitti Elävä Seinä -liikanimensä mukaisia otteita tukkien taidolla Ilveksen vähäiset vaaranpaikat. Enimmäkseen avauspuoliaika mentiin toki vahvassa KaDy-hallinnassa erityisesti Jukka Kytölän (vas.) päällikön ottein johtaman ”ykkösketjun” kentällä ollessa. Ainoa osa-alue, jossa Ilves oli Dynamoa tarkempi, oli syöttöjen tarkkuus ja varmuus; KaDy:lle sattui edelleen hieman liikaa harhasyöttöjä, joiden potentiaaliset riskit kuitenkin kompensoitiin viisaalla pelinluvulla ja sijoittumisella sekä ankaralla taistelulla.

Aivan avausjakson lopulla KaDy kimble.jpgsai hyökkäyspään sivurajan, jota vetäydyttiin juonimaan aikalisälle. Kentälle ”ykkösketjun” pyssyjen lisäksi juoksutettiin ässänä vasuri Kimmo Tolvanen (oik.), joka onnistuikin laukomaan pallon suoraan Kytölän pitkästä poikittaispassista ohi hölmistyneen Ilveksen pelaaja-valmentajan Antti Teittisen sekä maalillaan muuten ohittamattoman Juha Ojanperän. Upealla erikoistilannemaalilla arvokkaaseen 0–1-taukojohtoon! Mutta ei niin hyvää, ettei jotain pahaakin: jobinpostia voitonhuuman sekaan tarjosi Jussi Kaihlajärven harmillinen loukkaantuminen jo ottelun alkuvaiheissa. Hänet korvasi ”kakkosketjussa” mainiosti Tuomas ”Liima” Linjamäki, joka ”Kaîhloksen” lailla oli todellinen taistelutahdon ruumiillistuma.

Toisella puoliajalla KaDyn pallonhallintadominanssi vaihtui tasaisempaan pelinkulkuun ja jopa ajoittaiseen Ilveksen hallintaan. Kymmentä tasavahvaa kenttäpelaajaa kierrättäneen Ilveksen entistä aggressiivisempi ja hyvin rytmitetty prässi puri; maalipaikkoja kotijoukkue sai luotua nyt enemmän, mutta "Nielsen" piti Dynamon maalin neitseellisenä.

Molemmissa päissä myös maalivahdin sydänystävä Sisätolppa pelasti takaiskuilta. Ensin KaDy:n upea, kansainvälisen tason murtautuva hyökkäys päättyi Kytölän hienoon liukulaukaukseen, joka harmillisesti kilahti tuuman verran liian oikealle, sisätolppaan. Hetkeä myöhemmin Ilveksen tasaisen leveästä pelaajistosta edukseen erottautunut, vaaranhetkiä Dynamo-leirissä aiheuttanut pelimies Tatu Ahonen väläytti kaukolaukaustaan, mutta Laitinen ja KaDy-kööri selvisivät säikähdyksellä.

maagi.jpgNelisen minuuttia ennen loppua päätään KaDy-muuriin paukuttanut Ilves ei enää voinut muuta kuin vetää Simo Martiskaisen lentäväksi maalivahdiksi ja yrittää tasoitusta ylivoimajauhannalla. Yhtä vaarallista ”luukulle” suuntautunutta poikittaissyöttöä lukuun ottamatta Ilveksen pyöritys jäi kuitenkin torsoksi. Sen sijaan hurmiossa puolustanut KaDy-nelikko lausahti viimeisen sanansa viimeisellä minuutilla. Etevästi koko ottelun ajan palloja rouhinut ja riistänyt sadan liigamatsin ”ever present” Arash Muridiyazd käynnisti suunnanmuutoshyökkäyksen pystyyn päivän suursankari Tolvaselle, joka jatkoi pallon vasemmasta laidasta vapaata tilaa ovelasti löytäneelle ”Maagi” Hosiolle (vas.). Aina maaliahne Hosio murtautui laidaltaan läpiajoon ja toimitti nahkakuulan rutiinilla alakulmaan ohi Martiskaisen. Vapauttava 0–2 oli tosiasia: Suomen kestomenestyjä Ilves oli jäänyt neuvottomaksi odottamaan päätössummerin armahtavaa ujellusta ja koviakin otteita kentällä sallineen päätuomari ”Opa” Niemelän pillin vislettä.

Runkosarjasta on pelattu vasta reilu kolmannes ja pudotuspelit ovat oma maailmansa; keväällä voi tapahtua mitä tahansa ja niin edelleen… Mikään näistä kliseistä ei kuitenkaan himmennä piiruakaan sitä, että syksyn 2014 valovoimaisimpana suomalaisjoukkueena tullaan historiankirjoissa muistamaan KaDy. Niin vakuuttavaa jälkeä on paluumuuttajien Kelhälä ja Kytölä alaisena kampuksen poppoo tehnyt, ettei liki voittamattomana pidetty Ilveskään onnistunut iskemään kiilaa tämän vankkurin rattaisiin.

Erikoista

– KaDy pelasi ensimmäistä kertaa uuden yhteistyökumppaninsa Penaltyn uusissa valkoisissa vieraspaidoissa. Hyvää kannatti odottaa hieman yli kauden avauspotkunkin: komeat ovat paidat!

– Ottelu oli liigakauden ensimmäinen, jossa KaDy-kapteeni Jukka Kytölä ei tehnyt yhtään maalia. Seitsemässä aiemmassa liigamatsissa ”Kajuk” olikin paukuttanut huimaa 2 täysosumaa/ottelu -tahtia, mikä oikeuttaa liigan maalipörssin suvereeniin ykkössijaan. Kytölääkin varmempi maaliruisku ”Maagi” Hosio on sen sijaan nyt osunut jokaisessa pelaamassaan kuudessa liigamatsissa (yhteensä 9 maalin verran). Mitään harmiteltavaa ei Kytölän iltapuhteeseen kuitenkaan jäänyt, vaan hän pelasi isot minuutit johtavassa roolissa kahteen suuntaan ollen yksi roisin pisteryöstön takuumiehistä.

– Ansaitulla vierasvoitollaan KaDy onnistui rikkomaan melkoisia Ilveksen tilastoputkia. Kevään pudotuspelitkin puhtaalla saldolla purjehtinut Ilves oli nääs hävinnyt virallisen ottelun kotimaan kentillä viime kauden runkosarjan päätöskierroksella 22.3.2014; senkin runkosarjan silloiselle voittajalle Sieville vieraskentällä ja vasta jatkoajan jälkeen. Edellinen Ilveksen kotitappio Liigassa oli niinkin kaukaa kuin kevään 2013 finaalisarjasta: tuolloin GFT Känä Miettisen johdolla kyllä ryöpytti Ilvestä 3–8 jatkoajalla, mutta tämäkään finaalin osavoitto ei lopulta syrjäyttänyt Ilvestä mestaruuspallilta. Edellisen kerran Ilveksen oli liigassa jättänyt maaleitta TPK tammikuussa 2013 – mutta tämäkään ei ollut Ilvekselle tappio vaan 0–0-tasapeli. KaDy:n voidaan täten katsoa taktisesti eheällä esityksellään onnistuneen perin harvinaisissa urotöissä!

– KaDy laittoi oman voittoputkiennätyksensä Liigassa uusiksi: 8 ottelua, 8 voittoa! Aiempi ennätys ei ollut ”KaDynastian” huippukaudelta 2012–13, jolloin jatkuvien voittojen lomaan lipsahteli tasapelejä, vaan tammi-helmikuulta 2012, jolloin perättäisiä runkosarjavoittoja tuli 7.

 

Seuraava ottelu

Liiga on joulukuun ensimmäisen viikon maajoukkuetauolla, sillä Suomi mittelee Hyvinkäällä ja Tampereella Pohjoismaiden mestaruudesta 4.–7.12.. Ennen joulua Liigan runkosarjan syyskierroksen kolme viimeistä ottelukierrosta kuitenkin runnotaan päätökseen: KaDy kohtaa seuraavaksi lauantaina 13.12. klo 15:00 kotihallissaan aina vaarallisen GFT:n Espoosta. Monnarilla nähdään siis seuraavaksi myös historian ensimmäisen suomenkielisen futsalkirjan joulumarkkinoille valmiiksi saanut maajoukkuekapteeni Panu Autio.

 

Parhaat pelaajat:

Ilves FS: Tatu Ahonen

KaDy: Niila-Ville Laitinen

Yleisöä: 238

Ottelusta on Leo Hynnisen ottamia valokuvia Ilveksen facebook-sivuilla.

Lyhyt maalikooste ottelusta Styntty Channelilla.

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 119:34Tolvanen KimmoKytölä Jukka
0 - 239:29Hosio MiikaTolvanen Kimmo
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
00:00Hosio MiikaKeltainen
00:00Majamaa JarnoKeltainen
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Laitinen Niila-Ville
Maalivahdit
5Kaihlajärvi Jussi
Kenttäpelaaja
6Kytölä Jukka
Kenttäpelaajat
7Tolvanen Kimmo
Kenttäpelaajat
8Linjamäki Tuomas
Kenttäpelaaja
9Muridiyazd Arash
Kenttäpelaajat
10Hosio Miika
Kenttäpelaajat
13Takala Mikko
Kenttäpelaajat
18Akhawan Sadeg
Kenttäpelaaja
21Savela Tarkko
Kenttäpelaaja