KaDy - Riemu (4 - 1)

Aika: 4.4.2015 14.00
Paikka: Monitoimitalo
Sarja: Pudotuspelit


Kampuksen Dynamo otti ensimmäisen kiinnityksen futsal-liigan välieräpaikkaan lyömällä lauantain alkuiltapäivän ajoittain hyvikin kiihkeätunnelmaisessa ottelussa Liikunnan Riemun lukemin 4-1 (2-1). Riemun latistajana jo entuudestaan tunnettu Miika Hosio iski kahdella avausjakson maalillaan alkutahdit, joita Fratelli Kytölä tauon jälkeen säesti.

ENNAKKOASETELMAT

Dynamo lähti niin lauantain kamppailuun kuin koko ottelusarjaankin selkeänä suosikkina, olivathan puna-mustat vieneet nimiinsä kaikki historian neljä keskinäistä liigakamppailua ja tämän lisäksi runkosarjan lopputaulukossa joukkueiden välille muodostui 30 pisteen ero. Vasta runkosarjan kalkkiviivoilla paikkansa pudotuspeleihin lunastanut Riemu tiedettiin toki aggressiiviseksi ja ennakkoluulottomaksi haastajaksi, joten tekemisen laatu ei saisi lipsua tuumaakaan.

MIKÄ RATKAISI

Kirkas laatu ja hermojen pitävyys takasivat lauantaina myönteisen tuloksen Dynamolle. Vielä ensimmäisellä jaksolla hermostuneesti esiintyneet puna-mustat näyttivät tauon jälkeen parasta osaamistaan ottaen pelin totaaliseen komentoonsa. Paikallisotteluille tyypillisesti tunteet kävivät ajoittain kentällä sekä sen laidalla varsin kuumina ja kattila kihui parketilla ajoittain ylikin. Tässä valssissa KaDyn hermo piti varsin hyvin, kun taas siniselle leirille viuhutettiin useita erivärisiä kortteja. Täysin sanktioitta ei tosin selvinnyt Dynamokaan, sillä Arash Muridiyazd kahakoi itselleen hyvin epätyypillisesti ulosajon ja sen myötä pelikiellon kahteen seuraavaan pudotuspeliotteluun.

Ensimmäinen jakso oli siis Dynamolta osin hermoilevaa ja huolimatontakin tekemistä. Kaksi maalia kuitenkin aikaan saatiin ja näistä kumpaisenkin iski derbyperinteiden mukaisesti Miika Hosio. Ensimmäinen osuma pohjustui Jussi Kaihlajärven kärkkäällä pallonriistolla ja 2-0- maalin "Maagi" pussitti kipaisemalla omalta alueelta poimitun irtopallon vasenta kaistaa pitkin takanurkkaan. Lähes olemattomilla maalipaikoilla pidetty Riemu päästettiin kuitenkin tuntumaan, kun Santeri Paajanen sai sutia kavennuksen maaliviivalta. Tunnustelevissa merkeissä alkanut kamppailu alkoi jakson edetessä hiljalleen lämpenemään ja erotuomari Olli Niemelä ennätti jo näyttää keltaista korttia Riemun vaihtopelaajalle, kunnes keskialueella sattunut episodi johti kahteen ulosajoon. Pauli Pylvänäinen kaatoi ensin Arash Muridiyadzin virheen arvoisesti ja marssi tämän jälkeen kilpakumppaninsa ylitse, johon "Ara" reagoi kentän pinnasta potkulla. Punainen kortti kummallekin oli hyvin perusteltu ratkaisu tilanteessa.

komik.jpgTauon jälkeen KaDy otti pelitapahtumat täyteen dominanssiinsa ja Monnarilla kaikui jyrkkä puna-musta komento. Kippari Jukka Kytölä iski heti jakson toisella peliminuutilla sahattuaan Riemun puolustuksen silpuksi yhteistyönä "Kaihlos" Kaihlajärven kanssa ja ottelun käytännössä sinetöineen 4-1- maalin ampui ennen jakson puoliväliä puolestaan Mikko Kytölä (kuvassa). Numerot olisivat voineet levitä voimakkaassa KaDy-myllyssä suuriksikin ja Riemun onnistui pinnistellä tuntumassa lähinnä näyttäviä torjuntoja esittäneen maalivahtinsa Sami Myllymäen ansioista. Riemun maalipaikat jäivät toisellakin jaksolla varsin vähiin ja Niila-Ville Laitinen muutamat torjunnat melko pienellä vaivalla, joskin akuuteimman tilanteen kävi maaliviivalta pelastamassa uuttera "Komik" Kytölä. Ottelun loppupuolella nähtiin myös verraten harvinainen tilanne, jossa Dynamo-luotsi Tero Kelhälä suojasi johtoasemaa peluuttamalla vajaan kahden minuutin ajan kelloa pois lentävän maalivahdin avulla.

Punakortti vilahti myös toisella jaksolla ja tällä kertaa Riemun Lasse Saarelle, joka suisti ensin Mikko Takalan lattiaan ja erehtyi sitten tilanteen jälkipuinneissa huitomaan Jussi Kaihlajärveä kasvoihin. KaDy ei onnistunut lisäämään ylivoimatilanteessa johtoaan ja Riemu ryhtyi luonnollisesti hakemaan kavennusta reikäpaitapelillä. Loppuminuuttien erikoistilanteista seurasi ainoastaan osumia maalirautoihin molemmissa päädyissä ja numeoissa 4-1 soinut sumeria päästi joukkueet kiivaille jälkipeleille ja punomaan juonia maanantain ottelua varten

ERIKOISTA I

KaDy ei pelannut sementoiduin ketjukoostumuksin, vaan tällä kertaa mentiin vaihtopareilla. Käytännössä tämä tarkoitti sitä että kentällä oli jatkuvasti ainakin yksi majukvartetin mies. Myös Jussi Kaihlajärvi oli huomattavan suuressa roolissa.

ERIKOISTA II

KaDy sai pelaavaan kokoonpanoon kaksi useamman kuukauden sivussa ollutta monivuotista luottomiestään. "Rove" Takala ennätti Espanjasta ainakin tähän otteluun ja Niila-Ville Laitisen tammikuisessa derbyssä murtunut jalkapöytä oli kuntoutunut pelikelpoiseksi. "Nipen" piti toisin olla vielä tämä ottelu varamaalivahtina, mutta Henri Hytösen alkuverryttelussä saama voimakas tälli muutti peluutussuunnitelman. Monet väkevät liemet uineelle Laitiselle pikakomennus puiden väliin ei ollut minkäänlainen ongelma - vaaditut torjunnat sekä peitot hoituivat rennolla otteella ja raa`alla rutiinilla. 

ERIKOISTA III

Kylmäpäisyydestään tunnettu Arash Muridiyazd näki tällä kertaa punaista ja on siis pelikiellossa kahdesta seuraavasta ottelusta. Luotettava "Ara" ei ole ollut sivussa pelaavasta kokoonpanosta vuosikausiin ja jonoon ennätti tulla 93 perättäistä liigaottelua. Mr Ever Present - We Salute You!

ERIKOISTA IV

Ensimmäisen jakson punakorttien myötä kentällä nähtiin kahden minuutin ajan harvinaisittain 3 vs 3- tilanne. Mutta mikä on poikkeuksellista lajissa, ei ole sitä välttämättä derbyssä; liigakautta edeltäneessä joukkueiden välisessä harjoitusottelussa oli nimittäin vastaava tilanne.

HAASTATTELUT

Kadyfutsal.net nappasi kuuman kamppailun jälkitunnelmissa jutulle maalivahti "Nippe" Laitisen sekä päävalmentaja Tero "Q" Kelhälän.

nippe.jpgAve, "Nippe". Taisi tulla tänään pikakomennus tolppien väliin?

- Oli tosiaan sovittu että "Henkka" pelaa tänään, mutta hän sai alkulämmöissä "Komik" Kytölän pommin kasvoihinsa, joten piti hypätä askiin.

Olet toipunut ilahduttavan nopeasti pelikuntoon, mutta joko olet aivan "satkuna"?

- Ei tässä toki vielä "satkun" kunnossa olla, mutta onnekseni olen molempijalkainen, joten se helpottaa. Tietysti toipuva jalka on myös hyvin suojattu.

Miltä peli tuntui tolppien väliin, oliko kuumempaa kuin derbyissä yleensä?

- No täytyy sanoa että kyllä oli. Kädet heiluivat paljon ja jälkipeliäkin oli. Onneksi meillä kesti kasetti suhteellisen hyvin.

Lisäksi myös "Roisto" palasi pitkän tauon jälkeen riveihin - kommentit hänen esityksestään?

- Aivan mahtava panos "Rovelta" meille. Ei nyt tällä kertaa pisteille päässyt, mutta luotettavaa rouhintaa.

Sarja täysin kesken - mitä odotat maanantain ottelulta?

- Ukkoja pudonnut rivistä molemmin puolin. Meiltä yksi, heiltä kaksi. Yhtä tuliset paikat varmasti tulossa. Riemun kotipeli ja saavat taatusti lisää omiaan katsomoon. Mutta luotan kyllä että silloinkin voitetaan kun vaan pidetään kasetti kasassa. Etenkin jos päästään pikaisesti johtoon niin ollaan vahvoilla.

johto-kelhis.jpgAve, "Q". Hyvää ottelussa?

 - Voitto tietysti, eli tavoite onnistui. Ensimmäinen puoliaika oli meille vaikea, mutta toinen oli huomattavasti parempi ja ehyempi, puhuttiin tauolla kopissa asioista ja alettiin pelata kuten on treenattu; tärkeä 3-1-maali heti puoliajan alkuun vapautti myös.

- Kaihlajärven Jussi pelasi todella hyvän pelin; sai juoksuvoimansa ja oikeanlaisen kovuutensa valjastettua joukkueen eduksi; "Kaihliksen" hyvät ominaisuudet korostuvat playoffeissa, kaksi maaliamme lähti hänen terävistä riistoistaan. "Kaihliksen" rooli vielä suureni käsikirjoituksesta, kun Arash lähti ykkösketjusta punaisella ulos.

Entäpä sitten kritiikkiä?

- Ensimmäisellä puoliajalla ei pelattu niin kuin oltiin treenattu. Ei menty pelikirjan mukaan ja kuviot olivat sekavat sen johdosta. Toisella puoliajalla korjattiin. Paikkoja oli enempäänkin kuin neljään maliin, viimeistely olisi voinut olla parempaa. Etenkin "Tare Savela" ja "Komik" olisivat voineet tuutata avopaikoistaan maalit. Toki myös "Sämpy" Myllymäki vastapäädyssä loisti.

- Lisäksi "Ara" meni turhaan mukaan prvokaatioon; näitä vältetään loppukevät!

Maanantain kuponki ja mahdolliset muutokset?

- Saadaan heittää ainakin kolme, jopa neljä tuoretta kaveria askiin. Hyvässä vireessä olevan "Rage" Rautiaisen oli pakko ottaa jokin pudotuspelipäivä työvuoroksi ja se osui nyt ensimmäiseen Riemu-peliin. "Kimble" Tolvasta ja "Jekku" Keskistä säästeltiin pikkuvaivojen takia. Rosterista löytyy vielä sitäkin enemmän leveyttä; mahdollisesti täydessä iskussa oleva Miika Nykänen nostetaan jonkun tilalle.

Yleisöä:

408 kpl

Palkitut:

KaDy: Mikko Kytölä

Riemu: Sami Myllymäki

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 004:32Hosio MiikaKytölä Mikko
2 - 010:30Hosio MiikaEi syöttäjää
2 - 113:44Paajanen SanteriHolopainen Sakari
3 - 121:24Kytölä JukkaKaihlajärvi Jussi
4 - 129:29Kytölä MikkoKaihlajärvi Jussi
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
00:00Muridiyazd ArashPunainen
00:00Pylvänäinen PauliPunainen
00:00Saari LassePunainen
00:00Lagerblom JoriKeltainen
00:00Törmänen JanneKeltainen
00:00Sarkkinen MikaKeltainen
00:00Holopainen SakariKeltainen
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Laitinen Niila-Ville
Maalivahti
5Kaihlajärvi Jussi
Kenttäpelaaja
6Kytölä Jukka
Kenttäpelaaja
8Linjamäki Tuomas
Kenttäpelaaja
9Muridiyazd Arash
Kenttäpelaaja
10Hosio Miika
Kenttäpelaaja
11Kytölä Mikko
Kenttäpelaaja
13Takala Mikko
Kenttäpelaaja
16Huusko Juha
Kenttäpelaaja
18Akhawan Sadeg
Kenttäpelaaja
21Savela Tarkko
Kenttäpelaaja