KaDy - Mad Max (0 - 4)

Aika: 9.10.2015 19:00
Paikka: Monitoimitalo
Sarja: Futsal-Liiga


Kampuksen Dynamon kauden alku jatkui synkissä merkeissä, kun Mad Max Valkeakoskelta kävi ryöstöretkellä Monnarilla. Kaksi selkeänumeroista tappiota kahdessa pelissä on kova kolaus kevään hopeamitalijoukkueelle, mutta Mad Max -pelissä oli paljon hyvääkin.

Ennakkoasetelmat

KaDylla oli taustalla harmillinen tappio kauden ensimmäisessä liigaottelussa. Ilves ryöpytti Dynamoa kotiottelussaan neljällä maalilla, eikä Dynamo saanut tehtyä yhtäkään. Nyt kotiavauksessa Tero Kelhälällä oli käytössään laajempi miehitys. Jukka Kytölä lusi kevään finaalin ulosajoaan ja kokeneesta kaartista puuttui muitakin keskeisiä pelaajia, mutta kentälle odotettiin Ilves-pelin poissaolijoista kentälle mm. kokeneita Tarkko Savelaa ja Jaakko Kinnusta sekä viime kaudella paikkansa vakiinnuttanutta Markus Rautiaista. Maalivahtitilanne jyväskyläläisillä oli erinomainen: maajoukkuevahti Juha-Matti Savolaisen lisäksi rosterissa oli toinenkin kokenut tulokas, espanjalainen Jesús Cabello Torras.

KaDy-MadMax-9-10-2015-TARE.jpg

"Tarkovski" Savela vääntää.

Mad Max oli napannut ensimmäisessä ottelussaan voiton Tervareista. Nahkansa luonut seura oli ennen kautta vahvistunut nimimiehillä niin parketilla kuin penkin päässäkin. Maxit selvästikin aikovat päättää useamman vuoden korpivaelluksensa, ja Jani Paanasen luotsaama joukkue saapui Jyväskylään pelaamaan voitosta – joukkueiden aiempien kohtaamisten lohduttoman saldon (2 tasapeliä, 12 KaDyn voittoa) ei tarvinnut merkitä mitään.

Mikä ratkaisi        

Mad Max puolusti läpi pelin huolellisesti ja tiiviinä nippuna. Dynamolaiset saivat etenkin tappioasemaan jouduttuaan pitää palloa, mutta vieraiden hyökkäykset lähtivät terävinä ja nopeina. Viime kädessä peli ratkesi punamustien tehottomaan viimeistelyyn ja Mad Max -vahti Mikko Ananinin virheettömään iltapuhteeseen.

Vieraat menivät 9. minuutilla johtoon, kun Mika Jussilan rajapotku kimposi maaliin, ja muutamaa minuuttia myöhemmin Sasu Nieminen pääsi rokottamaan tyhjiin ”Juppiksen” noustua maaliltaan kulmatilanteeseen. Dynamo ei sortunut turhautuneisiin paniikkiratkaisuihin, vaikka  tauolle mentäessä takana oli 60 minuuttia maalitonta peliä. Rauhallisena pysyneen peruspelaamisen kääntöpuolena huolta aiheutti se, että Mad Max oli saanut ottaa johtoaseman merkkauttamatta itselleen yhtäkään virhettä. Toiselle puoliskolle olisi saatava uusi vaihde silmään.

Tauon jälkeen Monnarilla nähtiinkin huomattavasti tarmokkaampi Dynamo. Etenkin jo ensimmäisellä puoliskolla ahkerasti laukoneelle ”Rage” Rautiaiselle luotiin kelvollisia maalipaikkoja tai hän hankkiutui niihin, mutta ärhäkät vedot viuhuivat joko hieman ohi, kolahtelivat tolppiin tai Mikko Ananin nappasi ne. Laukaustaan pääsivät vuorollaan koettamaan niin tulokkaat Jose Ikonen ja Santeri Paltamaa kuin kokeneempikin kaartikin. Mad Maxin kunniaksi on silti todettava, että avopaikoista tai lähietäisyydeltä punamusta ei kovin montaa kertaa päässyt maalia yrittämään. 

KaDy-MadMax-9-10-2015-RAGE.jpg

Toistuva kaava: Markus Rautiainen tykittää, Mikko Ananin torjuu.

Ottelun  käytännössä ratkaissut 0–3-maali syntyi ajassa 16:49, kun Dynamo oli saanut 5 vs. 4 -pelinsä käyntiin. Tampereella yskähdellyt yv-kone rullasi nyt paremmin, mutta vaikka palloa toimitettiin muutamaan otteeseen ns. konttorille, verkko heilahti ainoastaan omassa, tyhjässä maalissa.

Erikoista

Vaikka kauden alla ounasteltiin, että Dynamo ei ole ensimmäisillä kierroksilla vahvimmillaan, kahta maalitonta peliä kukaan tuskin odotti. Edellisen kerran KaDy-hirviön on nollannut Tervarit lähes kaksi vuotta sitten kotonaan, ja kaksi peräkkäistä nollapeliä KaDylle on tullut viimeksi pudotuspeleissä Ilvestä vastaan maaliskuussa 2013. 

Epäonnista maalintekoa manaili myös päävalmentaja ”Q” Kelhälä:

­­– Pelillisesti pelattiin tänään paremmin kuin esim. viikko sitten Ilvestä vastaan, ja luotiin lukuisia maalintekopaikkoja, mutta aina esteenä oli joko vastustajan maalivahti tai maalikehikot. Tänään ei uponnut sitten mistään. Lauoimme 31 kertaa kohti Max-maalia, kun Maxit laukoivat 17 laukausta meidän maalia kohti. Viimeistelimme tänään huonosti. Välillä tuntui, että onnetarkin oli meitä vastaan, mutta tuuri on ansaittava, ja tänään me ei sitä ansaittu.

Alhosta nouseminen tuskin antaa odottaa itseään kauan, sillä ratkaisijoita punamustista löytyy edelleen. Markus Rautiaista ei ole suotta nimetty varalle maajoukkueeseen: Mad Max -ottelun parhaana dynamolaisena palkitulta ”Ragelta” voi odottaa suurta roolia kauden edetessä. Vaikka maalirohmu Miika ”Maagi” Hosion tilanne on edelleen auki, Dynamon palapeliin saadaan joka tapauksessa seuraavassa ottelussa erittäin iso palanen, kun Jukka ”Kajuk” Kytölä palaa parketeille.

Yleisöä
244

Palkitut
KaDy: Markus Rautiainen
Mad Max: Mikko Ananin

Tähdet
* Markus Rautiainen (KaDy)
** Mika Jussila (Mad Max)
*** Mikko Ananin (Mad Max)

Seuraava ottelu
GFT - KaDy 31.10., Espoo
KaDy - FC Kemi 1.11. klo 14.00, Monnari

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 108:17Jussila MikaEi syöttäjää
0 - 211:39Nieminen SasuSäärelä Riku
0 - 336:49Jussila MikaEi syöttäjää
0 - 439:23Lintunen SanteriSäärelä Riku
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
00:00Kalliokoski JesseKeltainen
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
4Kinnunen Jaakko
Kenttäpelaaja
8Linjamäki Tuomas
Kenttäpelaaja
9Muridiyazd Arash
Kenttäpelaajat
10Keskinen Jere
Kenttäpelaaja
14Rautiainen Markus
Kenttäpelaajat
15Paltamaa Santeri
Kenttäpelaaja
19Ikonen Jose
Kenttäpelaajat
21Savela Tarkko
Kenttäpelaaja
22Kalliokoski Jesse
Kenttäpelaajat
30Savolainen Juha-Matti
Maalivahdit