KaDy - Riemu (5 - 6)

Aika: 23.11.2015 19.00
Paikka: Monitoimitalo
Sarja: Futsal-Liiga


Kauden ensimmäinen ja järjestyksessään yhdeksäs virallinen Jyväskylän derby eli Seminaarinmäen paikallisottelu tarjosi taas kerran futsalkansalle herkkuja koko rahalla - ja vähän enemmänkin. Haastajana kapinaan lähtenyt Riemu otti avauspuolikkaalla ennakkoluulottomasti yliotteen suosikki Dynamosta, ja onnistui kolmen maalin etumatkansa menetettyäänkin antamaan vielä viime hetkellä yhden iskun, joka toi sille voiton numeroin 5-6 (1-4). 

ENNAKKOASETELMAT 

Viiden ottelun voittoputkessa lasketellut Dynamo oli kohentanut synkän alun jälkeen asemiaan sarjataulukossa reteästi. Edellisellä sarjakierroksella KaDy oli pehmentänyt sarjakärki Someron tykit suvereenilla 6-2- voitolla ja voitto derbyssä pitäisi punamustan tiukasti kärjen imussa. 

Riemun alkukausi oli puolestaan sujunut hieman takkuisemmin. Kasassa oli seitsemästä ottelusta yhtä monta pistettä ja sijoitus pudotuspeliviivan alla yhdeksäntenä. Tulosten takaa toki tiedettiin Riemun kurinalainen esitys Ilveksen vieraana edellisessä ottelussaan, mutta suosikkina KaDya oli kuitenkin keskinäisen historian sekä sarjataulukon valossa pidettävä. 

MIKÄ RATKAISI 

Riemu oli maanantaina kahdesta joukkueesta kiistatta halukkaampi, nälkäisempi ja ennen kaikkea valmiimpi derbyn vaatimuksiin. Aggressiivinen Riemu tarjoili sinänsä perin juurin tuttua lääkettään paitsi syvällä ja intensiivisellä prässillä, myös uupumattomalla fyysisellä otteella. Nimenomaan kaksinkamppailuissa punamusta ei tarvittavassa valmiudessa tällä kertaa ollut ja useimmiten vääntötilanteista poistuikin pallo matkassaan sinipaitainen pelaaja. Niin ikään liikkeissä ja syötöissä ilmeni toistuvaa huolimattomuutta, sillä pallot lipsuivat punamustien jaloista luvattoman usein ulos kenttäalueelta. 

Ottelun alku oli KaDylle katastrofaalinen. Sininen hyökkäysaalto pyyhki ensimmäisen tilaisuuden avauduttua hetkessä läpi Dynamon kenttäpuoliskon ja ottelun ehdottomiin hahmoihin kuulunut Santeri Paajanen sai sysätä nopean iskun päätteeksi pallon käytännössä tyhjään verkkoon ainoastaan 25 pelisekunnin jälkeen. KaDy sai helpottavan nopean tasoituksen jo kolmannella peliminuutilla Jesse Kalliokosken jatkettua Jere Keskisen laidasta tulleen tarjoilun Sami Myllymäen selän taakse, mutta alle viiden minuutin kuluttua kolisi taas omassa katiskassa. Vasenta laitaa pitkin puskenut Sakari Holopainen viskasi maalinedustalle vaarallisen pallon, jonka Kalliokoski katkoi epäonnekseen omaan verkkoon. 

1-2- maalin jälkeen Dynamo sai ottelun ehkäpä parhaan hetkensä mitä 4 vs 4- peliin tulee, mutta pallonhallintaa ei saatu jalostettua osumiksi ja "Sämpy" Myllymäki sai tyylitellä torjunnat niistä kudeista, jotka pokien väliin saatiin kohdistettua. Kun Dynamon tasoitusta ei kuulunut, kävi Riemu nakuttamassa jakson lopuksi kaksi merkkausvirheiden siivittämää osumaa. Ensin Janne Paljakka sai kaikessa rauhassa heilauttaa pallon kaarelta takanurkkaan, ja päälle päätteeksi Paajanen rokotti tylyn yksinkertaisesta kulmuripelistä numeroiksi 1-4. 

Kylmää kyytiä tarjoilleen avausjakson jälkeen oli helppo arvata, millä taktiikalla päävalmentaja Tero Kelhälä lähtisi kolmen maalin takamatkaa kiinni kuromaan. Kemin vierailun tapaan 5 vs 4- peli otettiin käyttöön käytännössä välittömästi ja tulosta saatiinkin heti jakson kolmannella peliminuutilla Markus Rautiaisen tulitettua kavennuksen vasempaan alapesään. Takaa-ajo pysyi mainiosti aikataulussaan vielä tämänkin jälkeen, sillä ylivoimapelissä toimistolle päivystämään noussut Juha-Matti Savolainen sai nautiskella Arash Muridiyazdin passin sisään hyvissä ajoin ennen jakson puoltaväliä.

KaDy-Riemu-23.11-Juppis-skooraa.jpg

"Juppis" pussittaa tilanteeksi 4-5.

Dynamon urakka hankaloitui hetkellisesti kun prässinpurku jäi piippun ja Ville Vähäkoitti pääsi viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa kuittaamaan tyhjään verkkon numerot 3-5. "Juppis" Savolainen nosti kuitenkin kulmurimaalillaan Dynamon pian kosketusetäisyydelle ja lopullisesti KaDy- katsomon räjäytti "Rage" Rautiainen ampumalla reilu minuutti ennen summeria Penaltyn toistamiseen samasta kolosta sisään. 

Tasoituksen saatuaan ei KaDy tällä kertaa jatkanut voittomaalin metsästämistä lentävällä maalivahdilla, ja jatkoaika näytti väistämättömältä, mutta asiaansa uskonut Riemu onnistui luomaan vielä viimeisellä minuutilla paineen KaDyn kenttäpäätyyn ja sai edukseen sisäänpotkun, kun pelikellon digitaalit osoittivat lukemia 39:57. Kolme sekuntia on ohikiitävä hetki joka tulisi puolustaa pois tilanteessa kuin tilanteessa, mutta tuossa ajassa pallo tällä kertaa joka tapauksessa kulkeutui vastakkaiselle takatolpalle, josta Teemu Lukkari pääsi sen omien kannattajiensa silmien alla viimeisellä mahdollisella hetkellä verkkoihin ampumaan. Mustaturkoosien leirissä euforinen hetki oli mahdollisesti seurahistorian pakahduttavin, sen sijaan punamustien kannattajakunnalle viime hetken tappio toi piinallisen deja-vun viime kevään ensimmäisestä finaaliottelusta, vaikkakin kyse vain yhdestä runkosarjan ottelusta tällä kertaa olikin. 

KaDy-Riemu-23.11-Viim-maali.jpg

Teemu Lukkari pistää derbyn pakettiin ajassa 40:00.

ERIKOISTA

I - #derbyjkl pisti taas liigan yleisöennätyksen uusiksi ja viimeisin lukema on nyt 824. Kohti nelinumeroista mennään. 

II - Tappiosta huolimatta jäi tapahtumasta myönteistäkin Dynamon kannattajien mieleen. Edellä mainitun yleisölukeman ohella lämmitti ikonipelaaja Niila-Ville Laitisen paluu "kupongille". Lisää mieluisia come back-uutisia on piakkoin luvassa. 

III - Dynamolle puhallettiin ensimmäisellä jaksolla kuusi virhettä, mutta kymmenen metrin vaparipisteelle palloa ei viety, sillä tuomaristo katsoi kuudennen kumulatiivisen rikkeen kohdalla hyötynäkökohtaa ja antoi pelin jatkua. 

"Q" KELHÄLÄN KOMMENTIT 

johto-kelhis.jpg- Tunnelma oli paikallisderbyssä jälleen kerran huikea. Riemu oli latautunut ja valmistautunut tähän otteluun paremmin kuin me. He tulivat otteluun paremmalla liikkeellä, emmekä näin ollen pysyneet heidän vauhdissa. Sen lisäksi fyysiset kaksinkamppailut kääntyivät usein Riemun hyväksi. 

- Lentävällä maalivahdilla hinasimme itsemme mukaan otteluun, mutta sekään ei sitten lopulta ihan riittänyt. Pelasimme liian lepsusti ja Riemu rokotti niistä armottomasti. Riemu teki tänään monta maalia takatolpalta. Meidän tulee oppia virheistä ja katsoa eteenpäin, sillä sarja on pitkä. 

SEURAAVAT OTTELUT 

Dynamo pelaa tulevalla viikolla kaksi vierasottelua. Keskiviikkona 2.12. on ohjelmassa Futsal Cupin 4.kierroksen ottelu Alastaron Urheiljoita vastaan. Perjantaina 4.12. matkustetaan puolestaan liigan merkeissä Sieviin hakemaan revanssia viime kevään finaalitappioille. 

Seuraava futsal-liigan kotiottelu Monnarilla pelataan keskiviikkona 16.12. ja vastassa tuolloin "Enrico" Hytösen nykyinen joukkue eli PP-70 Tampereelta.

Lisää pelikuvia derbystä KaDy-hirviön Facebook-sivuilla.

Yleisöä: 824

Palkitut:

KaDy - Markus Rautiainen

Riemu - Teemu Lukkari

Pelikuvien copyright: Sami Virtanen.

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 100:25Paajanen SanteriTörmänen Janne
1 - 102:48Kalliokoski JesseKeskinen Jere
1 - 207:12Oma MaaliEi syöttäjää
1 - 316:34Paljakka JanneHolopainen Sakari
1 - 418:17Paajanen SanteriVähäkoitti Ville
2 - 422:46Rautiainen Markus Kytölä Jukka
3 - 428:45Savolainen Juha-MattiMuridiyazd Arash
3 - 534:31Vähäkoitti VilleEi syöttäjää
4 - 535:30Savolainen Juha-MattiKalliokoski Jesse
5 - 538:53Rautiainen Markus Kytölä Jukka
5 - 640:00Lukkari TeemuTörmänen Janne
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
00:00Kalliokoski JesseKeltainen
00:00Kytölä JukkaKeltainen
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
6Kytölä Jukka
Kenttäpelaaja
7Tolvanen Kimmo
Kenttäpelaaja
8Linjamäki Tuomas
Kenttäpelaaja
9Muridiyazd Arash
Kenttäpelaaja
10Keskinen Jere
Kenttäpelaaja
14Rautiainen Markus
Kenttäpelaaja
16Huusko Juha
Kenttäpelaaja
17Rinne Juho
Kenttäpelaaja
21Savela Tarkko
Kenttäpelaaja
22Kalliokoski Jesse
Kenttäpelaaja
30Savolainen Juha-Matti
Maalivahti