KaDy - Sievi Futsal (2 - 4)

Aika: 24.9.2016 17.00
Paikka: Monitoimitalo
Sarja: Futsal-Liiga


KaDy aloitti liigakauden nihkeällä kotitappiolla, kun hallitseva Suomen mestari Sievi Futsal kävi raapaisemassa Monnarilta täyden pistepotin. Sievi karkasi 0–2-johtoon avausjakson puolivälissä eikä KaDy tasoihin onnistunut nousemaan. Loppunumerot kirjattiin 2–4 (0–2).

     kady-logo300px.png

     sifu.png

Ennakkoasetelmat

Futsal-Liiga vuosimallia 2016–17 alkoi melkoisella herkkupalalla, kun kaksi kenties suurinta mestarisuosikkia KaDy ja Sievi Futsal iskivät yhteen Monnarilla. Sievillä komeilee CV:ssä kaksi perättäistä Suomen mestaruutta ja UEFA Futsal Cup -kokemusta 2015 ja 2016; KaDy on kerännyt viime vuosina himmeämpiä mitaleita ja jahtaa yhä ensimmäistä Suomen mestaruuttaan.

KaDy lähti liigakauteen selvästi vahvistuneena; puna-mustissa debytoivat tamperelaislähtöiset maajoukkuemiehet Jani Korpela ja Sergei Korsunov sekä Kataloniasta Kampukselle naarattu Santi Sardà Llado. Myös Mikko Kytölän ja Mikko Takalan comebackeja tervehdittiin lehtereillä iloiten. Pol Viada Mañén pelilupa ei ehtinyt Englannista tähän viikonloppuun, ja sairastuvan puolellekin jäi laatumiestä Kimmo Tolvasesta ”Jekku” Keskiseen. Toisaalta Sievi juoksutti kentälle melko kapean ringin huippupelaajia, semminkin kun Alasuutarin veljekset olivat paikalla vain siviilit päällä ja pöytäkirjan jatkeena olikin muutama liigatasolle aivan kokematon farmipelaaja raahelaisesta AS Moonista.

Mikä ratkaisisergei_korsunov-KaDy_300px.jpg

KaDy oli etenkin avauspuoliajan askelen jäljessä sieviläisvieraita etenkin liikkeen ja kaksinkamppailujen tasolla. Puna-musta palloralli pyöri kyllä harjoitellusti, mutta tekopaikkoihin murtautuminen oli syksyn kolmea harjoituspeliä tuskaisempaa eikä vähistä paikoista syntynyt kelvollisia ratkaisuja. 10 minuutin pelin jälkeen koettiin ottelua määritellyt momentum  Sievin onnistuessa kahdesti 33 sekunnin sisällä. Liigakauden avausosuman survoi maalinsuulta röyhkeästi Rami Tirkkonen ja johdon tuplasi pian serbialaisässä Nikola Erceg onnekkaalla kaukoroiskaisulla, joka muutti suuntaa Dynamo-puolustajasta ja pomppi kismittävästi Juha-Matti Savolaisen vartioimaan maaliin.

Jussi Kaihlajärvi joutui jättämään kentän parin vaihdon jälkeen mojovan tällin seurauksena; ”Kaihlos” toipunee jo kahden viikon päähän Someron-reissulle. Tauolle lopulta oikeutetusti vierasjohdossa.

jani_korpela-KADY_300px.jpgToinen puoliaika oli kokonaisuudessaan KaDylta huomattavasti riskittömämpää ja laadukkaampaa työskentelyä, mutta Erceg kuritti kotijoukkuetta heti avausminuutilla – sekunnilleen 10 peliminuuttia edellisen maalin jälkeen. Tätä kolmen maalin johtoa KaDy ei enää kiinni kuronut, vaan loppunumerot kirjattiin 2–4-vierasvoitoksi. Dynamolta maalinteossa onnistuivat pirteästi pelanneet Tampereen-vahvistukset Sergei Korsunov (ylh. oik.) ja joukkueen parhaana palkittu Jani Korpela (vas.). Sieviin Tervareista siirtynyt Juho Väinälä esiintyi erityisen vahvasti uudessa paidassaan.

Seitsemisen minuuttia ennen päätöstä aloitettu reikäpaitapyöritys Korpelan johdolla näytti ajoittain sujuvalta ja lupaavan vaaralliselta, mutta hyvien kuvioiden päätteeksi viimeistely-yritykset olivat luvattoman heikkoja. Parhaat paikat siunaantuivat Sardàlle ja kapteeni Arash Muridiyazdille.

KaDy-Sievi-24.9.2016.jpg

Kuvassa: Jose Ikonen, Sergei Korsunov, Markus Rautiainen ja Santi Sardà juhlivat KaDyn kauden avausmaalia, Korsunovin 13-kavennusta.

Päävalmentaja Mikko Kytölä (alh. oik.) ei ollut tyytyväinen comeback-otteluunsa.

– Aika oikeutetut lukemat; Sievi oli tuon verran parempi tänään. Fyysisyydessä jäätiin jälkeen etenkin 1. jaksolla, samoin riskinhallinnassa. Sievi laittoi riskitöntä palloa pois puolustusalueelta, me otettiin liikaa riskejä prässinpurussa omalla alueella. Pelaamalla ei saatu tarpeeksi hyvin purettua Sievin prässiä, joka oli väsymättä ”iholla”, Kytölä erittelee.

– Sievi peluutti kapeaa pelaajarinkiä, mutta he jaksoivat loppuun saakka. Lähdemme entisestään kaventuneella rosterilla Vaasaan sunnuntaina, valmiiksi väsyneenä ja kolhuilla. Tämä on mahdollisimman vaikea sarjan alku: kovin vastustaja ensin ja sitten vaikeaan vieraspeliin väsyneenä, harmittelee ”Komik”.komik_300px.jpg

– Mutta eiköhän tilanne kauden mittaan parane. En ole sinänsä huolissani; ei ollut odotettavissakaan että pelimme olisi vielä siinä mallissa, mitä tavoitellaan. Myöhemmin tällä kaudella pystymme haastamaan kaikki joukkueet, Sievinkin, Kytölä virittäytyy optimistisesti futuuriin.

Erikoista

– Vastoin varhaisempien liigakausien voimasuhteita SiFusta on kuoriutunut parissa vuodessa Dynamolle melkoinen mörkö. Perättäisiä tappioita keskinäisistä on jonossa jo täydet seitsemän ja paljon saa puna-musta orkesteri töitä tehdä vaa’an kääntääkseen jo kuluvalla kaudella – olkoonkin että seitsemästä tappiosta peräti kuusi on tullut mitä täpärimmin yhden tai kahden maalin marginaalilla.

– Puoliajalla nähtiin tulevaisuuden lupauksia, kun KaDy-junioriorganisaation nuorin ryhmä, Holstin Dynamon 08–09-pojat ottelivat JPS:n ikätovereita vastaan. Touhukkaan vipellyksen lomassa nähtiin kenties yllättävänkin hyvätasoista peliä: näistä pojista kasvaa vielä pelimiehiä.

– Ottelu alkoi hiljaisella hetkellä loppukesästä onnettomuudessa menehtyneen jyväskyläläisen futsal-valioerotuomari Ilkka Mettälän muistoksi.

 

Seuraava ottelu

Liiga jatkuu KaDyn osalta jo sunnuntaina Vaasassa, jossa isäntänä toimii klo 16:00 alkavassa mittelössä viime kevään komeettajoukkue Ruutupaidat. Seuraava kotiottelu on kuukauden päästä (su 23.10.) tamperelaista PP-70:a vastaan.

Parhaina palkitut:

KaDy: Jani Korpela
Sievi: Nikola Erceg

Yleisöä: 275

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 110:21Tirkkonen RamiVäinälä Juho
0 - 210:54Erceg NikolaHeikkilä Henri
0 - 320:54Erceg NikolaHeikkilä Henri
1 - 324:28Korsunov SergeiRautiainen Markus
1 - 428:11Junno JarmoEi syöttäjää
2 - 430:41Korpela JaniEi syöttäjää
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
00:00Kytölä MikkoKeltainen
00:00Rautiainen Markus Keltainen
00:00Ikonen JoseKeltainen
00:00Junno JarmoKeltainen
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
5Kaihlajärvi Jussi
Kenttäpelaaja
8Korpela Jani
Kenttäpelaaja
9Muridiyazd Arash
Kenttäpelaaja
10Korsunov Sergei
Kenttäpelaaja
11Kytölä Mikko
Kenttäpelaaja
13Takala Mikko
Kenttäpelaaja
14Rautiainen Markus
Kenttäpelaaja
19Ikonen Jose
Kenttäpelaaja
23Sardà Santi
Kenttäpelaaja
30Savolainen Juha-Matti
Maalivahti