KaDy - LeiF (4 - 5)

Aika: 27.11.2016 17.00
Paikka: Monitoimitalo
Sarja: Futsal-Liiga


Kampuksen Dynamolle jäi sunnuntai-illan trilleristä luu käteen, kun sarjakakkonen Leijona Futsal Akaasta kävi hakemassa kaikki kolme pistettä mukaansa. Avausjaksolla LeiF karkasi kahden maalin johtoon Serbian maajoukkuepelaaja Dušan Milojevićin johdolla, mutta KaDy pääsi mukaan peliin kippari Arash Muridiyazdin molemmin puolin taukoa iskemillä osumilla. Vieraat olivat kuitenkin maalinteossa tehokkaampia, ja ottelu päättyi lukemiin 4–5 (1–2).

KaDy-Leif-27.11.arash-maali.jpg

Ylivoima puree. "Aran" tehot 2+1, "Segen" 0+2. Kuva: Sami Virtanen.

Lähtökohdat

Molemmat joukkueet olivat vierailleet edellisenä päivänä Tampereen seudulla, eikä kumpikaan voinut olla tulokseen tyytyväinen. KaDy pelasi Pirkkalassa vähämaalisen tasurin PJK:ta vastaan ja onnistui raapimaan jatkoajalla voittopisteen Santi Sardàn maalilla. Leijona puolestaan jätti koko pistepotin Pirkanmaan toiselle kissapetojoukkueelle: Ilves FS voitti kotonaan 6–2.

Dynamon hyökkäyspeli oli tökkinyt, mutta puolustus toiminut hyvin. Kolmessa edellisessä ottelussa omissa oli soinut varsinaisella peliajalla tai jatko-otteluissa vain kahdesti. LeiF-pelistä oli kuitenkin odotettavissa vakava haaste puolustukselle. Milojevićin lisäksi etenkin Jussi Nyströmin pyssy tiedettiin tehokkaaksi.

Mikä ratkaisi

LeiF sai varsinaisen salama-alun, kun KaDy-puolustus käynnistyi hitaasti ja Petri Grönholm toimitti pallon maalin eteen Jukka-Pekka Jyrämön ulottuville. Akaalaisten ensimmäinen hyökkäys päättyi avausmaaliin. Ensimmäisellä kympillä nähtiin vakuuttavia otteita kentän molemmissa päässä ja molemmilta joukkueilta: dynamolaisista parivaljakko KytöläRautiainen sai pallon pariin kertaan ohi kokeneen LeiF-vahti Mikko Ananinin, mutta ”Ragen” pommit jysähtivät tolppiin. Toisessa päässä ”Nippe” Laitinen koppasi tärkeitä torjuntoja.

Latautunutta kymmenminuuttista rytmittivät taajaan soineet pillinvihellykset, ja isäntien viides rike merkittiin ajassa 9.56. Milojević ampui tilanteesta myönnetyn vaparin Nipen käsien kautta pitseihin. 0–2 LeiFille. KaDy-Leif-27.11.-komik-milojevic.jpg

Maajoukkuemiehet Mikko Kytölä (FIN) ja Dušan Milojević (SRB). Kuva: Sami Virtanen.

KaDy sai kunnon otteen pelistä, kun LeiFin Yasar Elbeller sukelsi kortin arvoisesti viisi minuuttia ennen taukoa. Elbellerillä oli alla varoitus, joten rikkeestä seurasi ulosajo. ”Ara” Muridiyazd laittoi ylivoimapelin päätteeksi pallon takatolpalta pömpeliin.

KaDy ei päässyt täysin hyödyntämään kavennuksen jälkeistä momentumia, ja palloa jouduttiin pahimmillaan purkamaan maaliviivalta asti. LeiF kuitenkin tuhlasi pari maalipaikkaa, ja viisi minuuttia tauon jälkeen pallo oli jälleen vieraiden maalissa. Tasoitus ei ollut dynamolaista robottifutsalia: laidassa noussut Santi pudotti Nipen pitkän avauksen maalin eteen ”Aralle”, joka tuikkasi sen Ananinin selän taakse.

Aloite ei pysynyt KaDylla; vahvasti koko illan haastanut Grönholm järjesti saman tien Milojevićille paikan kuitata tasoitus. Muutamaa minuuttia myöhemmin Dynamo-puolustukselle osui musta minuutti, ja tilanne oli äkkiä 2–5. Jussi Kaihlajärvi puki maalivahdinpaidan ylleen, ja KaDy aloitti ylivoimapyörityksen. Jo toinen ylivoimahyökkäysjakso tuottikin tulosta, ja ”Kaihlo” sai laukoa läheltä kavennuksen.

Ylivoimalla syntyi myös ottelun viimeinen maali, joka Santi pussitti 18 sekuntia ennen summeria. Tasoihin Dynamo ei kuitenkaan ehtinyt.

KaDy-Leif-27.11.-jekku-pallossa.jpg

"Jekku" Keskisessä on pitelemistä. Kuva: Sami Virtanen.

Erikoista

Vaikka ottelun lopputulos oli hyvinkin pelitapahtumien mukainen ja LeiFin voitto ansaittu, maaleja olisi voinut syntyä kummassakin päässä vielä puolisen tusinaa. Maajoukkuemittoihin kasvaneen Markus Rautiaisen iltapuhde huomioitiin syystäkin Dynamon parhaan pelaajan tunnustuksella, vaikka sähäkkä ”Rage” jäi tehopisteittä. Jos yksikin neljästä tolppaan jysähtäneestä pommista olisi suuntautunut piirun verran oikeaan suuntaan, pelin kulku olisi voinut olla toinen.

Kytölä kommentoi

Pelaaja-valmentaja ”Komik” Kytölä kommentoi tuoreeltaan niin viikonlopun saldoa kuin tulevaisuuttakin:  

– Tuloksellisesti oli surkeaakin surkeampi viikonloppu. Marginaalit ovat kuitenkin pienet, joten nostamalla työnteon laatua pystymme kääntämään niukat tappiot jatkossa eduksi. Tämän näen positiivisena haasteena.

– Leijonaa vastaan hävisimme ensimmäistä kertaa tällä kaudella 1v1-pelaamisessa, mikä lopulta ratkaisi ottelun. Maajoukkuetauko antaa meille aikaa miettiä, mitä muutamme harjoittelussamme ja toiminnassamme ja pitääkö joukkueen tasolla tehdä muutoksia. Nyt kaivataan pelaajia, jotka ovat valmiita laittamaan työhaalarit päälle. Tavoitteena runkosarjassa on nyt kairata kotietu puolivälieriin.

Seuraava ottelu

Liiga jää viikon maaottelutauolle, ja seuraavan kerran Dynamo pelaa vieraissa Sieviä vastaan 10.12. Kotona punamustat isännöivät Ruutupaitoja 17.12. klo 17.30.

Palkitut

KaDyn paras: Markus Rautiainen
Leijonan paras: Dušan Milojević

Yleisöä: 185

Lisää ottelukuvia LeiF-kohtaamisesta täällä.

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 100:30Jyrämö Jukka-PekkaGrönholm Petri
0 - 209:57Milojević DusanEi syöttäjää
1 - 216:34Muridiyazd ArashKorsunov Sergei
2 - 225:14Muridiyazd ArashSardà Santi
2 - 325:38Milojević DusanGrönholm Petri
2 - 431:07Nyström JussiJärvi Jirka
2 - 531:30Grönholm PetriEi syöttäjää
3 - 532:13Kaihlajärvi JussiMuridiyazd Arash
4 - 539:42Sardà SantiKorsunov Sergei
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
00:00Elbeller YasarKeltainen
00:00Elbeller YasarKeltainen
00:00Elbeller YasarPunainen
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Laitinen Niila-Ville
Maalivahdit
5Kaihlajärvi Jussi
Kenttäpelaaja
8Korpela Jani
Kenttäpelaajat
9Muridiyazd Arash
Kenttäpelaajat
10Keskinen Jere
Kenttäpelaaja
10Korsunov Sergei
Kenttäpelaajat
11Kytölä Mikko
Kenttäpelaajat
13Takala Mikko
Kenttäpelaajat
14Rautiainen Markus
Kenttäpelaajat
19Ikonen Jose
Kenttäpelaajat
20Viada Pol
Kenttäpelaaja
22Kalliokoski Jesse
Kenttäpelaajat
23Sardà Santi
Kenttäpelaaja