KaDy - FC Kemi (4 - 2)

Aika: 12.2.2017 19.30
Paikka: Monitoimitalo
Sarja: Futsal-Liiga


Dynamo onnistui kääntämään laivansa voittojen tielle sunnuntain iltavaloissa kemiläisvieraiden kustannuksella. Tarvittava tulos tehtiin tällä kertaa jo ensimmäisen kahdeksan minuutin aikana lopun ollessa kuluvalle kaudelle tuttua tehotonta tuhnuilua. Pirteästi taistellut FC Kemi ei kuitenkaan missään vaiheessa uhannut KaDyn johtoa kovin vakavasti. Voitto nosti KaDyn sarjaviitoseksi pitäen punamustat mukana kamppailussa puolivälierien kotiedusta.

kady-logo300px.png

FCKemilogo.JPG

Ennakkoasetelmat

KaDy lähti illan otteluun sarjakuutosena, FC Kemi vain kaksi pistettä perässä. Panoksena molemmilla joukkueilla on tässä vaiheessa kevättalvea lähinnä puolivälierien kotietu eli parhaimmillaan sijat 3.­–4. Joukkueet olivat mitelleet paremmuudestaan kauden mittaan jo kahdesti ja molemmilla kerroilla kotijoukkue oli poistunut kentältä voittajana jatkoajan jälkeen. Liigan syyskierroksella FC Kemi vei kahden pisteen potin maalein 3–2, Cupin neljännesvälierä kirjattiin Dynamon 3–1-voittoon.

KaDyn sairastuvalta odoteltiin täydennystä repaleiseen rosteriin ja pontta maalintekoon. Katalaanikaksikko Pol Viada – Santi Sardà olikin toipunut jonkinasteiseen pelikuntoon.

KaDy-Kemi-CUP-8.1.2017-komik-505.jpg

Mikä ratkaisi

Avausjaksolla KaDy onnistui pitkästä aikaa hieman paremmalla prosentilla maalipaikoissaan ja karkasi nopeaan kolmen maalin johtoon kahdeksassa minuutissa. KaDyn avauskentällinen Mikko Kytölä – Jukka Kytölä – Mikko Takala – Jani Korpela – Niila-Ville Laitinen sai heti hyvää rallia aikaan. Ensimmäiseen maaliin apuja antoivat kemiläiset, kun Takalan vaaralliseen keskitykseen liukunut Iiro Vanha ohjasi pallon maaliin. Laitinen pääsi tärkeään rooliin torjumalla vaarallisia laukauksia ja FC Kemin 3 vs. 2 -ylivoimahyökkäyksessä lähes jo varmalta maalilta näyttäneen yrityksen.

Mikko ”Roisto” Takala oli alusta asti punamustien iso hahmo kentällä. Toisessa maalissa Takala pelasi pivotina vahvasti ja jalkapohjapyöräytyksellä tarjotusta paikasta kapteeni Arash Muridiyazd kiitti ja kuittasi taululle vasurillaan 2–0-lukemat. Kolmannessa maalissa Takala pääsi heittämään vasurilla takatolpalta itse pelivälineen pömpeliin. KaDyn virheet tulivat täyteen aikaisin jo 9. minuutilla, mutta onneksi ensimmäisen puolikkaan loppuaika pelattiin ilman vihellyksiä ja 10 metriin ei menty.

rove2016-17.jpgUutterasti esiintynyt Kemi kavensi avauspuolikkaalla ansaitusti 3–1:een; maalin rakenteli Do Khupeh ja viimeisteli joukkueen kapellimestari Iiro Vanha. Toisen puoliajan alussa Kemi kuroi tilanteen vielä maalin päähän onnistuneesta epäsuorasta vapaapotkusta, mutta KaDy hallitsi ja jäädytti peliä maalinkin johtoasemassa onnistuneesti heikosta viimeistelystä huolimatta.

Ottelun kulminaatiopisteiksi muodostuivat lyhyen ajan sisällä Kemin Iiro Vanhan epäonninen loukkaantuminen Pol Viadan aggressiivisesta liukutaklauksesta, Dynamon vapauttava 4–2-maali ja kemiläismaalivahti Marko Pirneksen ulosajo kahdella keltaisella, joista jälkimmäinen tuli liian aikaisesta liikkumisesta 10 metrin vapaapotkussa. KaDyn neljännen maalin tuotti Santi Sardàn fiksu ratkaisu tiputtaa pallo hyvässä laukaisupaikassa olleelle Muridiyazdille.

ara2016-17.jpgKemiläisveskarin ulosajon jälkeisessä ylivoimapelissä Dynamo tuhlasi paikkoja, samoin epäonnistuttiin kahdesti 10 metrin vaparipisteeltäkin vieraiden rikkeiden paukuttua yli, mutta kotivoitto ei enää loppuminuuteilla ollut millään tavalla uhattuna.

–  Tällä kertaa oltiin ensimmäisen jakson jälkeen jopa onnekkaita, että johdettiiin kahdella maalilla. Nippe (Laitinen) otti muutaman todella hyvän torjunnan ja piti meidät johdossa koko avauspuoliajan. Lisäksi virheet täyttyivät aivan liian varhain, mutta vältyimme kymppimetrisiltä omaan päähän, päävalmentaja Mikko Kytölä erittelee.

Päästettiin toisella puoliajalla Kemi mukaan peliin, mutta Arashin 4–2-maali ja kemiläisten maalivahdin ulosajo lopettivat heidän takaa-ajonsa. Lopussa sitten meiltä sitten taas kypsää pallonhallintapelaamista, joskin maalipaikoissa taas tehotonta.

Lopulta kuitenkin kypsä ja ansaittu kolmen pisteen kotivoitto, joka on työmoraalin kannalta tuiki tärkeä. Useat pelaajat saivat paljon vastuuta ja suoriutuivat ruudustaan hyvin. Erityisesti iloitsen Roiston (Mikko Takala) kovasta panoksesta, Kytölä päättää.

Hirviön kevään paremman luiston alkutyönnöt siis nähtiin ja toivottavasti ne jatkuvat tästä seuraavissa peleissä. Siitä antaa toivoa useiden pelaajien vahva esiintyminen; mm. keltaisen kortin rajusta taklauksestaan saanut Pol Viada oli mukana myös hyvässä ja on loukkaantumispaluunsa jälkeen pääsemässä hyvään pelitempoon kiinni.

Erikoista

FC Kemin maalille 31 minuutin kohdalla siirtynyt kenttäpelaaja Paavo Jokinen onnistui nollaamaan Dynamon maalintekoyritykset täysin. Kyseessä oli Jokisen ennakkoluulottoman suorituksen lisäksi lisäksi kadylaisten toopeilua hyvissäkin paikoissa.

Illan taistelupari saattaa aivan hyvin kohdata toisensa tällä kaudella jopa viisi kertaa. Mikäli KaDy selvittää itsensä vielä neljän parhaan joukkoon, ei FC Kemi välttämättä ole ykkösvalinta ylempänä oleville joukkueille puolivälierävastuksia valitessa. Tällä kaudella myös puolivälierät pelataan ensimmäistä kertaa paras viidestä -periaatteella.

Palkitut

KaDyn paras: Mikko Takala
FC Kemin paras: Paavo Jokinen

Yleisöä: 171

Seuraava ottelu

Kuluvalla viikolla KaDy on huilivuorossa Kemi-ottelun siirron johdosta. Seuraavan kerran ollaan tositoimissa lauantaina 25.2. Toijalan monitoimitalolla, jolloin Dynamo yrittää niistää pisteitä sarjakakkoselta Leijona Futsalilta. KaDyn seuraava kotiottelu on sunnuntaina 5.3. Tervareita vastaan.

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 001:47oma maaliEi syöttäjää
2 - 007:17Muridiyazd ArashTakala Mikko
3 - 008:07Takala MikkoEi syöttäjää
3 - 114:08Vanha IiroKhupeh Do
3 - 221:31Jokinen PaavoVanha Iiro
4 - 230:41Muridiyazd ArashSardà Santi
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
00:00Viada PolKeltainen
00:00Lilja VesaKeltainen
00:00Pirnes MarkoKeltainen
00:00Pirnes MarkoKeltainen
00:00Pirnes MarkoPunainen
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Laitinen Niila-Ville
Maalivahti
6Kytölä Jukka
Kenttäpelaaja
8Korpela Jani
Kenttäpelaaja
9Muridiyazd Arash
Kenttäpelaaja
11Kytölä Mikko
Kenttäpelaaja
13Takala Mikko
Kenttäpelaaja
14Rautiainen Markus
Kenttäpelaaja
17Rinne Juho
Kenttäpelaaja
19Ikonen Jose
Kenttäpelaaja
20Viada Pol
Kenttäpelaaja
23Sardà Santi
Kenttäpelaaja