Ilves FS - KaDy (2 - 4)

Aika: 26.2.2017 15.00
Paikka: Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, D-halli
Sarja: Futsal-Liiga


KaDyn runkosarjan viimeiset vieraspelit pelattiin viikonloppuna Pirkanmaalla, ja kierros kissapetojen luolissa tuottikin mainion saaliin: lauantain Leijona-voiton päälle KaDy-hirviö nappasi vielä Ilveksen nahan. Suvereenin pelin jälkeen taululla olivat lukemat 2–4, jotka vastasivat hyvin play off -henkisen väännön tapahtumia.

Täyden kuuden pisteen viikonloppu ei olisi voinut tulla parempaan saumaan. Sarjan kakkosesta ja kolmosesta saavutettujen voittojen myötä mahdollisuudet runkosarjan 4. sijaan ja pudotuspelien kotietuun elävät, mutta ennen kaikkea viikonloppu osoitti, että KaDy-hirviö pystyy haastaamaan minkä tahansa liigajoukkueen.

ilves_kady_260217_timur_kajuk_sege_LEO_HYNNINEN.JPG

Sergei Korsunov (oik.) maalasi paluuottelussaan. Kuva: Leo Hynninen

Ennakkoasetelmat

Tampereelle saapuvalla Dynamolla oli takanaan kotivoitto Kemistä ja etenkin edellisen illan uskoa valava onnistuminen Toijalassa. Vastassa oli kuitenkin rutinoitunut Ilves, joka ei ollut hävinnyt kotonaan kertaakaan tällä kaudella.

Epätasaisista otteista ja etenkin maalinteon nahkeudesta kärsinyt KaDy näytti onnistuneen koneistonsa kalibroinnissa LeiF-ottelussa. Lisäksi lasarettipuolelta kuultiin hyviä uutisia, kun maajoukkuemies Sergei Korsunov oli pitkästä aikaa merkitty avauskentälliseen.

ilves_kady_260217_bimbo_pol_sege_LEO_HYNNINEN.JPG

Väkivahvaa vääntöä: Jani Korpela, Pol Viada ja Sergei Korsunov. Kuva: Leo Hynninen

Mikä ratkaisi

Lauantaina päälle saatu vire ja asenne vain vahvistuivat sunnuntaina. Onnistujia oli koko Dynamo-rosterin laajuudelta, ja voiton arkkitehtina hääri Mikko Kytölä, joka viimeisteli itse kaksi maalia ja tarjoili syötön Korsunovin 1–4-osumaan. Voitontahtoisen väännön voi katsoa ruumiillistuneen viime kaudella Ilves-paidoissa pelanneisiin Mikko Takalaan ja Jani Korpelaan.

Ensimmäisen puoliajan maaleista vastasivat ”Komik” Kytölä sivurajakuviosta ja Jesse Kalliokoski, joka rouhi Jussi Kaihlajärven maalin edustalle pudottaman pallon verkkoon. Tamperelaisten brassivahvistus Rafael Giorgio kavensi kuitenkin miltei saman tien tilanteeksi 1–2. Jälkiviisaasti voi todeta, että Ilveksen selkäranka notkahti viimeistään toisen puoliskon ensimmäisellä minuutilla, kun Jukka Kytölä stoppasi keltapaitojen ensimmäisen hyökkäyksen ja vapautti ”Komikin” ja ”Bimbo” Korpelan pahantekoon. Tämän jälkeen nähtiin vielä ”Sege” Korsunovin tyylikäs joskin hitusen puolustuksen ponnettomuuden piikkiin menevä osuma ja Ilves-konkari Timur Inapshban kavennus 5 vs. 4 -pelillä.

ilves_kady_260217_penkki_ja_nippe_LEO_HYNNINEN.JPG

Valppaus ei herpaantunut kentällä eikä penkillä. Kuva:Leo Hynninen

Komikin kommentit

Pelaaja-valmentaja M. Kytölä kommentoi Ilves-kohtaamista tuoreeltaan:

Kuuden pisteen vierasviikonloppu tosi vaikeista vastustajista nostaa varmasti joukkueen työmoraalia. Viimeaikaiset yhteiset palaverit sekä keskustelut joukkueen identiteetistä ja mahdollisuuksista näyttävät ajaneen asiansa ja olemme ottaneet yhden askelen eteenpäin.

Valmentajana olen tosi tyytyväinen, että niin moni pelaaja antoi oman panoksensa kentällä viikonloppuna. Jesse ja Roisto [Takala] ovat nousseet tyylikkäästi esiin, ja Bimbosta [Korpela] on kuoriutunut puolustuspelin todellinen päällikkö.

Palkitut

Ilveksen paras: Antti Teittinen
KaDyn paras: Mikko Kytölä

Seuraava ottelu

Dynamolla on runkosarjassa vielä kaksi ottelua, molemmat kotona. Sunnuntaina 5.3. Monnarille saapuu suoraa putoamista vastaan taisteleva Tervarit, joten ottelussa on kummankin joukkueen kannalta todellinen panos. Ottelu alkaa klo 14.00. Tervetuloa sankoin joukoin!

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 109:05Kytölä MikkoKorpela Jani
0 - 212:09Kalliokoski JesseKaihlajärvi Jussi
1 - 212:36Giorgio RafaelInapshba Timor
1 - 320:47Kytölä MikkoKorpela Jani
1 - 433:36Korsunov SergeiKytölä Mikko
2 - 438:16Inapshba TimurTorvinen Juha-Pekka
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
00:00Korpela JaniKeltainen
00:00Viada PolKeltainen
00:00Teittinen AnttiKeltainen
00:00Torvinen Juha-PekkaKeltainen
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Laitinen Niila-Ville
Maalivahti
5Kaihlajärvi Jussi
Kenttäpelaaja
6Kytölä Jukka
Kenttäpelaaja
8Korpela Jani
Kenttäpelaaja
9Muridiyazd Arash
Kenttäpelaaja
10Korsunov Sergei
Kenttäpelaaja
11Kytölä Mikko
Kenttäpelaaja
13Takala Mikko
Kenttäpelaaja
17Rinne Juho
Kenttäpelaaja
20Viada Pol
Kenttäpelaaja
22Kalliokoski Jesse
Kenttäpelaaja