Leijona Futsal - KaDy (2 - 4)

Aika: 23.4.2017 14.00
Paikka: Toijalan monitoimihalli
Sarja: Pudotuspelit


Kampuksen Dynamo haki sunnuntain viidennessä ja ratkaisevassa semifinaalissa vierasvoiton Leijona Futsalin kentältä ja palaa tämän tuloksen myötä varmuudella yhden välivuoden jälkeen mitalikantaan. Mitali tulee olemaan järjestyksessään punamustalle viides ja tinkimätön aikomus on poimia kolmen hopean ja yhden pronssin kylkeen vihdoinkin ensimmäinen kulta. 

LeiF-KaDy-23.4.2017-milojevic.jpg

ENNAKKOASETELMAT 

Välieräsarjan viidennessä kamppailussa marginaalit olisivat hyvin pienet ja kaikin puolin tasaiseksi osoittautuneesta otteluparista oli hankala löytää suosikkia puoleen tai toiseen. Leijonalla oli toki kotisali, mutta siellä Dynamo oli kuluvalla kaudella kyennyt jo kahdesti voittamaan. Dynamoa rasitti muutama keskeinen poissaolo: maanantaina kolhun saaneen Pol Viadan ohella sivussa oli edellisottelussa varoitustilinsä täyttänyt ja sen myötä pelikieltoon asetettu Mikko Kytölä. 

MIKÄ RATKAISI 

Aavistuksen terävämpi ote maalintekotilanteissa sekä vastustajan vaarallisimman aseen eliminointi takasivat Dynamon menestyksen ratkaisuottelussa. Yksittäinen nimi kummankin edellä mainitun takana oli Jukka Kytölä. "Kajuk" syötti punamustan ensimmäisen maalin ja viimeisteli itse toisen, ollen hankkimassa loppuun saakka pitänyttä etumatkaa. Tehojensa ohella puolustuspelin hidalgo varjosti Leijonan taiturimaista Dusan Milojevicia menestyksellä, eikä isot minuutit uurastanut serbi päässyt täyteen elementtiinsä käytännössä muulloin kuin Kytölän hengähtäessä penkillä. 

kaihlo2016-17.jpgJokaisessa välieräsarjan kamppailussa on voiton vienyt ensimmäisen maalin tehnyt joukkue ja niin kävi nytkin. Futsalin nopea luonne näytti jälleen kiehtovuutensa ottelun kahdeksannella minuutilla, kun pallo kolahti ensin Dynamon maalin tolpassa ja ainoastaan muutaman sekunnin kuluttua tästä se olikin jo Leijonan verkossa Jussi Kaihlajärven (kuvassa) viimeistelemänä. 

Toisen jakson toisella peliminuutilla Dynamo lisäsi johtoaan aktiivisen prässin palkintona. Sergei Korsunov pelasi pallon kutosen kaarelle Jukka Kytölälle, joka jallitti LeiF-vahti Juho Laineen ja rullasi pallon avoimeen verkkoon. Dynamo oli sangen lähellä karata jo 0-3-johtoon Arash Muridiyazdin laukauksella, mutta seuraavan maalin iski kotijoukkueen maalipyssy Jussi Nyström painamalla reboundin sisään kymmenisen minuttia ennen summeria. Tässä kohden Dynamo joutui pitkiksi toveiksi puolustuskannalle, kunnes Sergei Korsunovin vaparista ampuma 1-3 antoi hieman tilaa hengittää. 

Leijonan reikäpaitapeli pyöri tällä kertaa aiemmin nähtyjä vaarallisempana ja sen puitteissa Muridiyazd joutui rikkomaan Yasar Elbelleriä rangaistusalueella, eikä kovapotkuinen Nyström kuuden metrin pisteeltä erehtynyt. Punamustan kannattajat saivat tämän myötä puristella tulosta tosissaan, olihan peliaikaa vielä kellossa kahden ja puolen minuutin verran. Jani Korpelan ajassa 39.19 takoma osuma laittoi sitten viimein ottelun pakettiin ja Dynamo saavutti taas yhden etapin matkalla kohden tavoitettaan. 

PÄÄVALMENTAJA MIKKO KYTÖLÄN KOMMENTIT 

- Hieno päätös loistavalle sarjalle. Ensimmäisen maalin tekijä on aina korostetusti vahvoilla näissä kinkereissä. Tällä kertaa avausosuma tuli kuin pieniä marginaaleja alleviivaten: Leijona laukoi tolppaan, minkä jälkeen käynnistimme vastahyökkäyksen, joka päättyi Jussi Kaihlajärven osumaan. Kokonaisuudessaan voi sanoa, että nousimme henkisesti haastavasta tilanteesta ansaittuun voittoon.

- Itse seurasin pelin katsomosta korttitilin täyttymisen takia, mutta mm. Markus Rautiainen ja Kimmo Tolvanen pitivät huolen, ettei poissaoloni vaikuttanut pelin tasoon lainkaan. Lisäksi on kyllä sanottava, että pikkuveli oli tänään parketin valtias sekä puolustus- että hyökkäyssuuntaan.

---

Loppuottelut Sieviä vastaan alkavat keskiviikkona 26.4. kello 18.00 Ylivieskan jäähallissa. Jyväskylän Monnarilla pelataan perjantaina 28.4. kello 18.00 ja Ylivieskassa jälleen lauantaina 29.4. kello 16.30. (Mahdollinen 4. ottelu Jyväskylässä pe 5.5. klo 18.00, mahd. 5. ottelu Ylivieskassa su 7.5. klo 13.30) 

Seuraa ilmoittelua KaDyn somekanavilla liittyen perjantain kotiottelun lippujen ennakkomyyntiin sekä lauantain vierasottelun kannattajabussiin!

Palkitut

LeiF: Jussi Nyström

KaDy: Juha-Matti Savolainen

Yleisöä: 179

 

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 107:25Tuntematon pelaajaKytölä Jukka
0 - 221:37Kytölä JukkaKorsunov Sergei
1 - 229:34Nyström JussiEi syöttäjää
1 - 333:42Korsunov SergeiEi syöttäjää
2 - 3 (rp)37:30Nyström JussiEi syöttäjää
2 - 439:19Korpela JaniKytölä Jukka
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
00:00Milojević DusanKeltainen
00:00Anttonen MattiKeltainen
00:00Järvi JirkaKeltainen
00:00Stanković JovanKeltainen
00:00Laine JuhoKeltainen
00:00Korpela JaniKeltainen
00:00Muridiyazd ArashKeltainen
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
5Kaihlajärvi Jussi
Kenttäpelaaja
6Kytölä Jukka
Kenttäpelaaja
7Tolvanen Kimmo
Kenttäpelaaja
8Korpela Jani
Kenttäpelaaja
9Muridiyazd Arash
Kenttäpelaaja
10Korsunov Sergei
Kenttäpelaaja
14Rautiainen Markus
Kenttäpelaaja
19Ikonen Jose
Kenttäpelaaja
22Kalliokoski Jesse
Kenttäpelaaja
23Sardà Santi
Kenttäpelaaja
30Savolainen Juha-Matti
Maalivahti