Leijona Futsal - KaDy (3 - 4)

Aika: 25.4.2018 18.15
Paikka: Iittala-halli
Sarja: Pudotuspelit


KaDylle voitto huikeassa trillerissä ja toinen kiinnitys mestaruuteen

KaDyn ja Leijona Futsalin toinen finaali tarjosi yleisölle huikean jännitysnäytelmän. Kampuksen Dynamo voitti lopulta jatkoajalle venyneen ottelun lukemin 3-4 ja., 2-2 (2-1).

KaDyn avauksena nähtiin Kytölät – Miika Hosio – Jani Korpela ja Juha-Matti Savolainen. LeiFin vastaava oli Dusan Milojevic – Jussi Nyström – Jovan Stankovic – Petri Grönholm ja maalivahtivuoro oli tällä kertaa 1. finaalista poiketen Juho Laineella.

Ennakoidut taktiikat toteutuivat

LeiF lähti otteluun selvästi puolustavammalla kannalla, kuin runkosarjan ja aiempien pudotuspelien pelikirjan toteutuksena oli totuttu näkemään. KaDyn pallonhallintaa lähdettiin ottamaan kiinni vasta puolen kentän paikkeilta. Kahdeksan päästettyä maalia ensimmäisessä finaalissa ja ennakkoon annetut kommentit olivatkin antaneet odottaa tämänkaltaista pelikirjaa toiseen finaaliin ja samalla seurahistorian ensimmäiseen LeiFin kotifinaaliotteluun. Katkoista nopeisiin vastahyökkäyksiin pyrkiminen ja pitkät avaukset vahvoille pivoteille olivat oleellinen osa LeiFin taktiikkaa. Maalivahdin ottaminen avauksiin jatkui aiempien pelien mukaisesti, ja varsin laadukkaasti LeiF tätä prässinpurkua taas toteuttikin.

LeiF-KaDy-25.4.2018-BIMBO.jpg

Ottelukuvat Tuukka Nyström

KaDyn systeemissä ja konseptissa ei ollut havaittavissa mitään uutta – vanha toimii, on monipuolista ja sillä mennään. Muovimaton nihkeys ehkä antoikin hieman etua Leijonalle.

Tiukkaa vääntöä

KaDy sai pallonhallintaa pyörimään ensimmäisen puolikkaan alkuun. Noin kymppi pelattuna ”Komik” Kytölä pommitti pohjalta kovaa, mutta Laine sai torjuttua laukauksen kulmaksi. Ensimmäisen keltaisen kortin nappasi Jovan Stankovic lanattuaan Jani ”Bimbo” Korpelan KaDyn hyökkäyspäässä noin 8 minuuttia pelattuna.

Ensimmäinen puoliaika jatkui pitkään maalittomana, kunnes ”Komikin” taas pohjalta lähteneen laukauksen jälkeen pyörineestä tilanteesta Jani Korpelan syötöstä "Maagi" Hosio pääsi viemään KaDyn 0-1 johtoon ajassa 14:28. Ylenkin edustajien äänekkääksi kehuma KaDy-faninurkkaus pääsi räjähtämään ensimmäisen kerran.
LeiF-KaDy-25.4.2018-pelaajia.jpg
Punamustat eivät saaneet kuitenkaan nauttia johdosta pitkään; kotiyleisö pääsi juhlimaan, kun LeiFin Tatu Ahonen onnistui laitahaastoissaan ja sai pelattua Milojevicin kanssa tekopaikan Jussi Nyströmille, joka toi pelin 1–1 lukemiin vain muutamaa kymmentä sekuntia myöhemmin.

Piakkoin nähtiin jyväskyläläisittäin harmillinen toisinto ensimmäisen finaalin tapahtumista. KaDy käytti aikalisänsä, ja sen jälkeinen hyökkäyspään rajapotkun jälkitilanne johti LeiFin pallonriistoon ja 2 vs. 1 -vastahyökkäykseen. Stankovicille merkittiin syöttöpiste ja Dusan Milojevic vei isännät johtoon lukemin 2–1 pari minuttia ennen taukovihellystä. Enempää maaleja ei nähty ensimmäisellä puolikkaalla, vaikka 20 sekuntia jäljellä Sergei ”Sege” Korsunov pääsi ratkaisumestalle oikealta laidalta. Juho Laine torppasi kuitenkin lähelle veskaria ajautuneen yrityksen.

Toinen puolikas nostatti verenpainetta

Toisella puoliajalla maalintekoon pääsi ensimmäisenä ajassa 23:59 KaDyn Jani Korpela, joka sivurajakuvion myötä pamautetusta loistavasta Jukka Kytölän viistosyötöstä toi vieraat tasoihin.

LeiFin Tatu Ahonen otti seuraavan keltaisen kortin kaatamalla vastahyökkäykseen pinkoneen Arash ”Ara” Muridiyazdin. Toinen puoliaika mentiin paljolti varsin tasaisissa merkeissä. KaDyn tasoitus pisti Leijonan avaamaan pakettiaan enemmän hyökkäyksiin, ja puolivaarallisia tilanteita nähtiin molemmissa päissä. ”Segeltä” pamahti vaarallinen pommi luupista. LeiFin Grönholm sai kerran pivotille heitetyn pitkän pallon putoamaan tökkäyspaikalle, mutta ”Juppis” torjui yrityksen. ”Bimbo” Korpela pääsi laidasta läpi, mutta Juho Laine tuli hyvin vastaan.

35. minuutilla KaDy sai aikaan erittäin hyvän kulmatilanteen maalin eteen, mutta Laine oli taas ohittamaton. Hetkeä myöhemmin KaDyn aikalisän jälkeen ”Segen” loistava luuppi ”Maagille” avasi mestan, josta pallo ajautui hieman ohi maalin. LeiFin avauskuviokin onnistuttiin vielä katkaisemaan ja ”Komik” pääsi heittämään 40 sekuntia jäljellä tyhjää maalia kohti tolppaan nasahtaen. Oh so close!

Jännitystä saatiin vielä LeiFin ajassa 39:55 saaman vapaapotkun takia. Milojevic laukoi kuitenkin reilusti yli.

2 x 5 minuutin tapahtumarikas jatkoaika

Jatkoaikatrillerin ensimmäinen tekotontti oli KaDylla, kun ”Sege” pamautti ristikkoon 43 minuutin kohdalla. Maaleja ei kuitenkaan ekalla viisiminuuttisella nähty. LeiF haki vielä 2 sekuntia ennen puolenvaihtovihellystä isoa pivot-pelaajaansa Aleksi Pirttijokea vapaapotkullaan. Pallo päätyi kuitenkin suoraan ”Juppikselle” asti.LeiF-KaDy-25.4.2018-KAJUK-ja-Ahonen.jpg

Red-black explosion!

Jälkimmäistä jatkopuolikasta oli pelattu 35 sekuntia, kun KaDyn Jani Korpela tykitti pallon pömpeliin Jukka Kytölän fantastisesta syötöstä. ”Bambi” suutelee seuralogoa, metrin ilmaan pomppaava KaDyn B-tyttörivi hallitsee YLE TV2:n digibittejä ja ”Kajuk” huitoo ja ärjyy jo äärimmillään karjuvaa fanikatsomoa huutamaan kovempaa - mikä Kampuksen Dynamon momentum tuossa hetkessä vallitsikaan. Forza Dynamo!

Hat Trick à la "Bimbo"korpela-2017-18.jpg

LeiF lähti hakemaan heti tasoitusta viidellä kenttäpelaajalla. Pallonmenetyksestä kukas muukaan kuin Jani Korpela pääsi kaukaa pistämään illan kolmantensa tyhjään maaliin - hattutemppu oli valmis!

LeiF ei kuitenkaan antautunut vaan onnistui kaventamaan tilanteen 3-4:ään ajassa 48:45. Trillerimutteri kiristyi taas! LeiF yritti vimmatusti tasoitusta, ja yritys johtikin vielä tuhannen taalan paikkaan eli kuuden metrin rankkariin 13 sekuntia ennen loppua. ”Juppis” kuitenkin torjui LeiFin Mika Jussilan laukauksen.

"Juppis" oli "Bambi" Korpelan lisäksi ottelun kantava voima: useat torjunnat pitivät KaDya pystyssä ja vastaantulot puskien estivät LeiFin pivot-vääntöihin pääsyn ja tietenkin kuusmetrisen torjunta tuohon kohtaan oli eeppinen temppu.savolainen-2017-18.jpg Ave Juppis, Juppis, Juppis!!!!!!!!!!!

KaDyn päävalmentaja Vasko Vujovic kommentoi ottelua:

Voitimme vaikean vieraspelin. Emme päässeet tänään normaalille tasollemme, ja pieni hermoilu näkyi otteissamme. Annoimme pari halpaa maalia vastustajalle. Finaalisarjan pelit ovat usein tällaisia, eikä mestaruutta ole helppo voittaa. Nautimme kuitenkin kovista peleistä ja finaalisarjan tilanteesta sekä faniemme ilosta. Uskomme voittavamme mestaruuden lauantaina kotiyleisön edessä.

Ottelukuvat: Tuukka Nyström

Yleisöä 318

Parhaat pelaajat

Laine Juho, LeiF

Mikko Kytölä, KaDy

Seuraavat ottelut

la 28.4. KaDy – Leijona 15.45, Jyväskylän Monitoimitalo

+ tarvittaessa:

ma 30.4. Leijona – KaDy 18.15, Iittala-halli, Hämeenlinna

to 3.5. KaDy – Leijona 18.15, Jyväskylän Monitoimitalo

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 114:24Hosio MiikaKytölä Mikko
1 - 115:18Nyström JussiAhonen Tatu
2 - 117:13Milojevic DusanStankovic Jovan
2 - 223:59Korpela JaniKytölä Jukka
2 - 345:35Korpela JaniKytölä Jukka
2 - 447:37Korpela JaniEi syöttäjää
3 - 448:45Ahonen TatuJussila Mika
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
24Ahonen TatuKeltainen
31Muridiyazd ArashKeltainen
44Korpela JaniKeltainen
7Stankovic JovanKeltainen
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
6Kytölä Jukka
Kenttäpelaajat
8Korpela Jani
Kenttäpelaajat
9Muridiyazd Arash
Kenttäpelaajat
10Korsunov Sergei
Kenttäpelaajat
10Hosio Miika
Kenttäpelaajat
11Kytölä Mikko
Kenttäpelaajat
14Rautiainen Markus
Kenttäpelaajat
22Kalliokoski Jesse
Kenttäpelaajat
30Savolainen Juha-Matti
Maalivahdit