KaDy - Tervarit (8 - 2)
Aika:
21.10.2018 17:00 Sunnuntai-iltapäivässä havisuteltiin historian kirjoja, kun Dynamo sai vieraita pohjoisesta. Perinteikäs liigaseura Oulun Tervarit saapui visiitille Hankasalmelle, jossa pelattiin kautta aikain ensimmäinen Futsal-liigan ottelu. Newton Jr. suojaa, Mikko Kytölä antaa rajapotkua ja Jani Korpela on parkkeerannut toimistolle. Juuri KaDy oli pudottamassa Tervareita liigasta viime kohtaamisessa, joten oululaisilla oli varmasti jäänyt jotain hampaankoloon. Oululaiset etenivät jatkoon Futsal-Cupin toiselle kierrokselle, ja onnistumiset laajalla rintamalla turnauksessa olivat varmasti vahvistaneet joukkueen itseluottamusta. Toisaalta liigassa omiin oli mennyt Pohjoinen tuuli puhalsikin kylmästi ensimmäisten minuuttien aikana, kun Tervarit latoivat pari pikamaalia ottelun alkuun. Vajaassa viidessä minuutissa taululla olivat 0-2 -lukemat vieraiden hyväksi. Pienempi peliareena ja erilainen parketti vaikuttivat varmasti molempien pelaamiseen, mutta oululaiset osasivat käyttää pienen tilan paremmin hyväkseen ja iskivätkin ottelulle alkutahdit nopeilla vastahyökkäyksillä.
Alkuminuutit olivat hieman vaikeita Dynamolle, sillä pienessä tilassa omaa peliä oli haastava toteuttaa. Kylmä tuuli kävi Dynamon päässä vielä ensimmäisen erän puoliväliin saakka Tervareiden hakiessa kolmatta maalia pitkillä avauksilla. Dynamon Mikko Kytölä, Newton ja Jani Korpela pääsivät kokeilemaan Tervareiden Juho Keskisen torjuntavirettä pariin kertaan, mutta vielä tuolloin pallot kimpoilivat torjunnoista maalin ohi.
Dynamo kuitenkin toipui hiljalleen sokkialusta, ja kapteeni Kytölän kavennusosuma 1-2 ottelun 13. minuutilla vapautti Dynamon peliä hieman. Hetkeä myöhemmin Bimbo Korpela tasoitti tilanteeksi 2-2, ja uusi tulokas Newton siirsi Dynamon johtoon ensimmäistä kertaa vielä 1. erän loppuhetkillä. Tauolle lähdettiin siis KaDy:n johtolukemista 3-2. Toiselle puoliajalle tultaessa Dynamon ilme oli terävämpi alusta saakka. Pallo liikkui selvästi vikkelämmin jyväskyläläisten tossuissa ja syöttökuviot alkoivat pikkuhiljaa tuottamaan tulosta liukkaalla parketilla. KaDyn rutiini ja kärsivällisyys riittivät taltuttamaan pohjoisen viiman, ja Tervareiden tilanteet KaDyn maalilla alkoivat olla harvassa. Joukkue jaksoi luottaa omaan peliin ja karkasi lopullisesti oululaisilta jakson puolessa välissä. Tervareiden kiri tyssäsi viimeistään 32. minuutilla, kun Dynamo antoi oululaisten maistaa omaa lääkettään latomalla pallon verkon perukoille pariin kertaan reilussa minuutissa. Nikola Vidaković kaunisteli loppulukemat 8-2 hyvän pallonriiston päätteeksi. Toisella jaksolla maaleilla pääsivät herkuttelemaan Kytölän ja Korpelan lisäksi kertaalleen Sergei Korsunov ja Arash Muridiyazd. Debyyttinsä tehnyt Newton väläytteli nopeuttaan ja taitojaan paremmin pelin loppua kohti. Vikkelät jalat ja sulava liike kentällä aiheuttavat vastustajille varmasti lisää päänvaivaa syksyn edetessä. Voiton myötä KaDy siirtyi puhtaalla pelillä sarjakärkeen (12 p.). Pisteen sisällä vaanivat GFT (12 p.), SoVo (11 p.) ja sarjanousija JoSePa (11 p.).
Päävalmentaja Vasko Vujovićin kommentit pelistä: - Pelin alussa olimme hieman huonosti valmistautuneita; oli uusi kenttä ja uusi alusta. Mutta olin vakuuttunut, että pystyisimme kuromaan umpeen vaikka kolmen maalin takaa-ajoaseman. Tiesin, että asiat loksahtaisivat paikalleen tänään, oli vain ajan kysymys milloin maaliverkko soi. Kenttä oli pienempi, mikä pakotti pelaajat tekemään nopeita päätöksiä ja ratkaisuja. Tämä pieni kenttä suosi pelaajia, joilla on taitoa. Tiesin avausjakson jälkeen, että toisesta puoliajasta tulisi helpompi, montenegrolaisluotsi näki. - Kolme pistettä ropisi lisää pussiin ja olemme nyt liigan kärjessä puhtaalla pelillä. Jatkamme valmistautumista seuraavaan otteluun. Haluan kiittää tapahtuman järjestäjiä Hankasalmella sekä kaikkia kannattajia jotka tulivat paikalle maakunnasta ja Jyväskylästä. Futsal-Liiga jatkuu 3.–4.11. täydellä kierroksella. Dynamon seuraava kotiottelu pelataan 4.11.2018 klo 17. Sitä ennen 26.–28.10. KaDy isännöi Jyväskylän Monnarilla huipputason maajoukkueturnausta, johon Suomen lisäksi tulevat Venäjä, Tšekki ja Tanska. Yleisöä: 189 KaDyn paras Jani Korpela Tervareiden paras Teemu Mattila
Seuraava ottelusu 4.11. Monnari klo 17.00 |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
0 - 1 | 01:03 | Niskala Ville | Jokinen Paavo |
0 - 2 | 04:36 | Suomela Mikko | Junkkari Niko |
1 - 2 | 13:04 | Kytölä Mikko | Korpela Jani |
2 - 2 | 15:26 | Korpela Jani | Radin Kristijan |
3 - 2 | 19:37 | de Souza Queiroz Jr Newton | Radin Kristijan |
4 - 2 | 28:20 | Muridiyazd Arash | Kytölä Mikko |
5 - 2 | 28:44 | Korsunov Sergei | Kytölä Mikko |
6 - 2 | 31:45 | Korpela Jani | Vidaković Nikola |
7 - 2 | 32:47 | Kytölä Mikko | Korsunov Sergei |
8 - 2 | 36:07 | Vidaković Nikola | Ei syöttäjää |
Aika | Varoitettu pelaaja | Varoitus |
---|---|---|
00:00 | Kohonen Santeri | Keltainen |
Aika | Ulos | Sisään |
---|
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
1 | Laitinen Niila-Ville
| Maalivahdit |
4 | Radin Kristijan | Kenttäpelaajat |
8 | Korpela Jani | Kenttäpelaajat |
9 | Muridiyazd Arash | Kenttäpelaajat |
10 | Korsunov Sergei
| Kenttäpelaajat |
11 | Kytölä Mikko
| Kenttäpelaajat |
12 | de Souza Queiroz Jr Newton | Kenttäpelaajat |
14 | Salpakari Verneri | Kenttäpelaajat |
15 | Vidaković Nikola | Kenttäpelaajat |
17 | Intala Tero
| Kenttäpelaajat |
20 | Valkama Joona | Kenttäpelaajat |
30 | Savolainen Juha-Matti
| Maalivahdit |