KaDy - PJK (9 - 1)
Aika:
4.11.2018 17:00 Pirkkalan Jalkapalloklubin ja Kampuksen Dynamon ottelusta ei odotettu tasaista: vastakkain olivat keski-iältään nuori liigan häntäpään joukkue ja hallitseva Suomen mestari, jonka riveissä on kosolti kokemusta myös europeleistä ja maaotteluista. Ja niinhän siinä kävi, että vaikka PJK pelasi sinnikkäästi loppuun saakka, ilta oli KaDyn show ja lopputulos sen mukainen, 9–1 (5–0).
EnnakkoasetelmatDynamon maajoukkuenelikko Korsunov–Korpela–Kytölä–Savolainen pelasi edellisenä viikonloppuna aivan poikkeuksellisen kovia pelejä: kotiareenalla vierailivat Euroopan rankingin ykkönen Venäjä, Tanska ja Tšekki. Liigassa KaDylla oli takanaan puhdas neljän voiton suora; viimeisimpänä oli kaatunut Tervarit poikkeuksellisesti Hankasalmella pelatussa kotipelissä. Kauden alun tuloksissa puolustus on pitänyt hyvin ja maalinteko sujunut. Tehokkaalla päällä ovat olleet etenkin Mikko ”Komik” Kytölä ja Jani ”Bimbo” Korpela, ja Serbian maajoukkuemies Kristijan Radin on ehdottomasti vakiinnuttanut paikkansa liigan kärkikastissa.
PJK-ottelussa huomio kiinnittyi kuitenkin jo etukäteen erityisesti tuoreimpaan vahvistukseen. Brasilialainen Newton de Souza Queiroz Jr. nähtiin Monnarilla jo harjoituspelissä JoSePaa vastaan, ja liigadebyyttinsä hän teki Hankasalmella Tervareita vastaan. Nyt Newton pääsi kunnolla irti kotiyleisönsä edessä ja todella vastasi huutoon. PJK:n alkukausi puolestaan on mennyt hyvin toisenlaisissa merkeissä. Maajoukkuevahti Kasper Kangas ja Timi Litmanen vaihtoivat kesällä Leijonaan, ja nuorella joukkueella riittää paikattavaa. KaDy-kohtaamista edeltäneissä viidessä ottelussa PJK onnistui niistämään vain yhden tasapelipisteen JoSePalta kotonaan. Kapteeni Miikka Mörön ohella hyviä otteita on esittänyt etenkin Omar Soli. Mikä ratkaisiOttelu oli oikeastaan pelattu ensimmäisen kympin jälkeen, vaikka sisukas PJK saikin välillä isompaa vaihetta silmään. Alkuvihellyksestä asti pelattiin KaDy-komennossa, ja alas valuva PJK-nelikko päästi punamustan palloruljanssin pelailemaan rauhassa 7–10 metriin omalta maaliltaan. Alkuminuuteilla maalipaikoille pääsivät niin Jani Korpela kuin Newton Jr:kin, mutta avausmaali tuli vasta neljännellä peliminuutilla, kun Newton laukoi Mikko Kytölän kulmapotkusta pallon takakulmaan.
Kupletin juoni pysyi melko lailla samana seuraavat minuutit, ja ottelun ratkaiseva pariminuuttinen alkoi kahdeksan minuutin jälkeen. Ensin ”Bambi” Korpela tepasteli puolustusnelikon tuntumaan ja jätti pallon ”Sege” Korsunoville: tarkka vasuri PJK-pelaajien väliin jäävään kanavaan ja sen kautta maalivahti Erik Ojalan ulottumattomiin. Minuuttia myöhemmin Newton Jr. ja Korpela sahasivat puolustuksen rikki. PJK:n aikalisä ei tuottanut tulosta: Kytölä katkaisi kulman ja Newton purjehti salin poikki täydentämään hattutemppunsa 16 sekuntia edellisen osumansa jälkeen. Neljän maalin takamatkalla PJK:n oli korotettava prässiään, ja Niila-Ville Laitinen joutui KaDy-maalilla torjuntatöihinkin. Viides osuma syntyi kuitenkin pirkkalalaisten verkkoon: uuden kulmapotkumaalin myötä Korpela sai kolmannen syöttömerkintänsä ja ”Kiki” Radin ensimmäisen maalinsa samoilta jalansijoilta kuin ”Sege” tovia aiemmin.
Tauon jälkeen jatkui Newton-show. Miehen seuraavan osuman syötti Korsunov, ja 14 sekuntia myöhemmin Arash Muridiyazd vapautti hänet tekemään viidennen maalinsa. Viitisen minuuttia Kytölän ja Radinin kulmapotkusta juoniman 8–0-osuman jälkeen nähtiin KaDyn ainoa takaisku, kun nopeaan vastahyökkäykseen lähteneen Tomi Tiiran maalin eteen toimittama pallo kimposi puolustuksen jaloista ”Nippe” Laitisen taakse. Viimeisen maalin iski ”Sege” Korsunov Korpelan hankkimalta pilkulta. Vaikka joukkueiden tasoero vastasi ennakko-oletuksia, PJK ei osoittanut turhautumisen merkkejä, vaan väänsi loppuun saakka. Etenkin Omar Soli jaksoi hyökätä sähäkästi tilaisuuden auetessa ja palata hakemaan palloa menetyksen jälkeen omasta päästä. Soli palkittiinkin PJK:n parhaana; KaDyn ja koko illan hahmo oli itseoikeutetusti Newton Jr. PalkitutKaDy: Newton de Souza Queiroz Jr PJK: Omar Soli Yleisöä: 242 Kaikki ottelukuvat Sami Virtanen. Lisää ottelukuvia KaDyn Facebook-sivun kuvagallerissa täällä. Maalikooste (Lebbiz Productions) Seuraava kotiotteluKaDy - Sievi FS 11.11. kello 18:30 |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 03:29 | de Souza Queiroz Jr Newton | Kytölä Mikko |
2 - 0 | 08:35 | Korsunov Sergei | Korpela Jani |
3 - 0 | 09:43 | de Souza Queiroz Jr Newton | Korpela Jani |
4 - 0 | 09:59 | de Souza Queiroz Jr Newton | Kytölä Mikko |
5 - 0 | 18:15 | Radin Kristijan | Korpela Jani |
6 - 0 | 23:56 | de Souza Queiroz Jr Newton | Korsunov Sergei |
7 - 0 | 24:10 | de Souza Queiroz Jr Newton | Muridiyazd Arash |
8 - 0 | 28:57 | Radin Kristijan | Kytölä Mikko |
8 - 1 | 35:11 | Tiira Tomi | Sainio Miika |
9 - 1 (rp) | 39:40 | Korsunov Sergei | Ei syöttäjää |
Aika | Varoitettu pelaaja | Varoitus |
---|---|---|
00:00 | Mörö Miikka | Keltainen |
Aika | Ulos | Sisään |
---|
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
1 | Laitinen Niila-Ville
| Maalivahdit |
4 | Radin Kristijan | Kenttäpelaajat |
8 | Korpela Jani | Kenttäpelaajat |
9 | Muridiyazd Arash | Kenttäpelaajat |
10 | Korsunov Sergei
| Kenttäpelaajat |
11 | Kytölä Mikko
| Kenttäpelaajat |
12 | de Souza Queiroz Jr Newton | Kenttäpelaajat |
14 | Salpakari Verneri | Kenttäpelaajat |
15 | Vidaković Nikola | Kenttäpelaajat |
20 | Valkama Joona | Kenttäpelaajat |
21 | Hoppula Hermanni | Kenttäpelaajat |
30 | Savolainen Juha-Matti
| Maalivahdit |