KaDy - Sievi FS (2 - 3)
Aika:
11.11.2018 18:30 KaDylle kauden ensimmäinen pistemenetys - Sievi voittoon isänpäivän illassaKaDy – Sievi FS 2–3 (vm. 0–1), ja. 2–2, 2–2 (0–1) Aika: 11.11.2018 klo 18.30 Isänpäivän illan kuuma huippuottelu käytiin Kampuksen Dynamon ja Sievi FS:n kesken Jyväskylän Monnarilla. Kolminkertainen Suomen mestari Sievi oli pelannut hankalan alkusyksyn, vaikkakin se kävi edellispäivänänä ryöstöretkellä Espoossa voittaen GFT:n 10 metrin pilkkukisan jälkeen. KaDyn metsästysreissu Tampereella Ilves FS vastaan taas tuotti täydet 3 pistettä Newton Jr:n viime hetken maalilla. Ottelu oli paikoin varsin kiihkeä, ja vastustajan "iholla" oltiin yhtenään (ottelukuvat: Hannu Vartiainen). Ottelu käynnistyikin tasaisissa merkeissä molempien hallitessa palloa. Sievi painoi päälle kovaa alusta saakka prässäten korkealta KaDyn puolustusalueella. Edellispäivän pitkäksi venähtänyt ottelu ja matkustaminen eivät tuntuneet painavan pohjalaisten pohkeissa. Dynamolaiset joutuivatkin hieman ahtaalle omassa päässä ensimmäisen erän lähestyessä puoltaväliä. Ylivieskassa oltiin laitettu erityisesti merkille kotijoukkueen pelaaja numero 12, ja Newton Jr. olikin pidetty mies koko ottelun ajan. Sievi kohteli dynamolaisia kovilla otteilla, ja parketin pintaan kaatui välillä soturi jos toinenkin. Ottelun avausmaali syntyi avauserän 10. minuutilla, kun Sievin Nikola Ercegin vihainen kuti painui ohi maalivahti Niila-Ville Laitisen. KaDy pääsi luomaan hyviä paikkoja Jani Korpelan, Kristijan Radinin ja Mikko Kytölän toimesta erän loppuhetkillä, mutta Sievin maalilla seisoi muuri nimeltä Miika Toivola. Erätauolle mentiin Sievin tiukassa johdossa. Toinen jaksoi käynnistyi jälleen tasaisesti. Kuumimmat tunteet ja halipulat oli jätetty koppiin, ja molemmat keskittyivät rakentamaan hyökkäyskuvioitaan. Bimbo Korpela pääsi kokeilemaan maalintekoa erän alkuminuuteilla, mutta Toivola sai pelastettua pallon aivan maaliviivalta. Myös Kiki Radin ja Newton Jr. kävivät vuorotellen näyttämässä tulivoimaansa, vedot suuntautuivat kuitenkin reilusti yli tai ohi maalin. KaDy-leirissä päästiin tuulettamaan avausmaalia erän kuudennella peliminuutilla Sergei Korsunovin rikkoessa vihdoin Sievin kuparisen. Sievi kuittasi tasoitusmaalin kuitenkin vajaa pari minuuttia myöhemmin, kun maajoukkuemies Jarmo Junno niittasi pallon tiukasti Kady-maalin kehikkoon. Dynamolaisten parhaana palkittu Korsunov tasoitti tilanteeksi 2-2 erän ylitettyä puolivälin. Sievi jatkoi prässäämistä korkealta hyvällä itseluottamuksella eikä päästänyt KaDyn tehomiehiä kunnon vetopaikoille. Varsinainen peliaika päättyi tasalukemiin 2-2, ja ratkaisua lähdettiin hakemaan 5 minuutin jatkoerästä. Joukkueet eivät kuitenkaan saaneet toisistaan selvää vielä jatkoerän aikana muutamasta huippupaikasta huolimatta, joten pallo aseteltiin 10 metrin pilkulle. KaDyn Jani Korpela sai luvan aloittaa rangaistuspotkujen vetämisen, mutta suunta oli hukassa niin Korpelalla, Radinilla kuin Korsunovillakin. Kun Sievin Jarmo Junno oli ainoa onnistuja rankkarikisassa, nappasi vierasjoukkue kauden ensimmäiset lisäpisteet hirviöluolasta. Sievin Jarmo Junno upottaa voittomaalikilpailun ainoan osuman KaDyn nuottaan. Päävalmentaja Vasko Vujović:n kommentit: - Peli oli todella kova alusta saakka. Sievi pelasi voitosta tosissaan ensi minuuteista lähtien ja käytti välillä tarpeettoman kovia otteita. Pienet yksityiskohdat ja henkilökohtaiset virheet ratkaisivat tänään. Välillä toki täytyy tulla näitäkin pelejä, jotta voimme keskittyä harjoittelemaan paremmin jatkoa ajatellen. Hyvä ja kovatasoinen peli kaikenkaikkiaan. Seuraavaksi KaDy suuntaa vieraspelikiertueelle, kun se matkaa sunnuntaina 18.11. PP-70:n vieraaksi Tampereelle. Kaikki ottelukuvat Hannu Vartiainen |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
0 - 1 | 12:16 | Nikola Erceg | Aleksi Kylmälä |
1 - 1 | 26:55 | Korsunov Sergei | de Souza Queiroz Jr Newton |
1 - 2 | 27:51 | Jarmo Junno | Nikola Erceg |
2 - 2 | 32:35 | Korsunov Sergei | Muridiyazd Arash |
2 - 3 (rp) | 45:00 | Jarmo Junno | Ei syöttäjää |
Aika | Varoitettu pelaaja | Varoitus |
---|---|---|
10:00 | Nikola Erceg | Keltainen |
37:00 | Savolainen Juha-Matti | Keltainen |
Aika | Ulos | Sisään |
---|
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
1 | Laitinen Niila-Ville
| Maalivahdit |
4 | Radin Kristijan | Kenttäpelaajat |
8 | Korpela Jani | Kenttäpelaajat |
9 | Muridiyazd Arash | Kenttäpelaajat |
10 | Korsunov Sergei
| Kenttäpelaajat |
11 | Kytölä Mikko
| Kenttäpelaajat |
12 | de Souza Queiroz Jr Newton | Kenttäpelaajat |
15 | Vidaković Nikola | Kenttäpelaajat |
20 | Valkama Joona | Kenttäpelaajat |
21 | Hoppula Hermanni | Kenttäpelaajat |
30 | Savolainen Juha-Matti
| Maalivahdit |
- | Vujović Vasko
| Päävalmentaja |