Tervarit - KaDy (4 - 8)
Aika:
19.1.2019 14:00 Sarjajumbo Tervarit jäi KaDyn jalkoihinLauantain alkuiltapäivässä sarjajumbo Oulun Tervarit haastoi sarjakärki Kampuksen Dynamon. KaDylla oli alla mukava kolmen ottelun voittoputki, oululaisten edellisestä ja ainoasta 3 pisteen voitosta oli ehtinyt vierähtää melkein kaksi kuukautta. KaDy lähti pitkälle pohjoisen matkalle kahden kentällisen ja kahden maalivahdin turvin. Tervarit taas olivat saaneet kokoonpanoonsa mukaan U19-leireilleet nuorukaisensa, ja varsinkin Taneli Kohosen paluuta odotettiin kovasti. Alkusyksyn kohtaamisessa Hankasalmella oululaiset tekivät pelin hankalaksi kotijoukkueelle alkuminuuttien aikana latomalla pikatahtiin kaksi maalia dynamolaisten verkkoon. Perämeren viima puhalsi kylmästi alussa tälläkin kertaa. Kotijoukkue siirtyi nopeasti 1-0 johtoon Sampo Lastuvirran maalilla. Jani Korpela ehti tasoittaa lukemat 1-1, kunnes pirteästi pelannut Tervarit iskivät dynamolaisten virheistä taululle 3-1 lukemat. Ensin kotijoukkueen tehomiehenä häärinyt Adrian Rizvani viimeisteli tilanteeksi 2-1 vieraiden pallonmenetyksestä, ja reilua kolmea minuuttia myöhemmin mies upotti rikkeestä tuomitun vapaapotkunsa maalin perukoille. Oululaiset prässäsivät tiukasti ja pääsivät katkomaan dynamolaisten syöttöyritykset alkuhetkillä. Ottelu etenikin Tervareiden kannalta suotuisasti aina ensimmäisen jakson puoleenväliin saakka, kunnes Kristijan Radin ja Newton Jr. ottivat ohjat käsiinsä. Ensin Radinin tulinen veto upposi Tervareiden maalivahdin Mikko Ananin taakse, ja reilua paria minuuttia myöhemmin Sergei Korsunov - Newton Jr. akseli toimi ensimmäisen kerran. Tehot 1+3 kahminut Korsunov pääsi ohjaamaan pallon tyhjään maaliin Newton Jr. paluusyötöstä. Kun Radin ja Newton Jr. viimeistelivät vielä maalin mieheen, lähdettiin tauolle KaDyn 3-5 johtolukemissa.
Oululaiset jatkoivat prässäämistä myös toisella puoliajalla. Kotijoukkue iski vastaan pitkillä palloilla silloin kuin paikka oli, vaikka todellisia vaaratilanteita Dynamo-maalilla ei nähty. Kun Tero Intala pääsi lisäämään KaDyn johtolukemat 3-6 toisen puoliajan 8. minuutilla, kääntyi peli lopullisesti vieraille. Jo Kemi-pelissä nähdyt syöttökuviot ihastuttivat etäfaneja niin paikanpäällä kuin kotikatsomoissakin. Juha-Matti Savolainen oli jälleen mies paikallaan, ja neljästä takaiskusta huolimatta hoiteli hommansa hienosti tolppien välissä.
Hyvän maalivireen löytänyt Kristijan Radin kertoi miksi ottelun alku oli hankala dynamolaisille: - Pelasimme alussa hieman liian rennosti, koska tiesimme heidän olevan viimeisenä sarjataulukossa. Menimme liikaa mukaan heidän peliinsä. Heti kun aloimme pelata omaa peliämme, alkoi tulos näkyä taululla. Annoimme vastustajalle muutaman liian helpon maalin, näitä ei voi sallia jatkossa. Meillä on kuitenkin aikaa korjata virheemme seuraavaan peliin. - Vastustajalla on kokeneita pelimiehiä, jotka tekivät omasta pelistämme hetkellisesti vaikeaa. Onneksi olimme kuitenkin tänään parempia tarvittavilla osa-alueilla, ja saimme käännettyä pelin hyväksemme. Olen toki iloinen omista maaleistani, mutta vielä tärkeämpää on että kasasimme pelimme hyvin takaiskuista huolimatta ja meillä on hyvä henki joukkueessa. KaDyn sarjajohto säilyy 9 pisteessä voiton ansiosta (43 p.). Sievi FS jatkaa toisena 34 pisteellä Leijona FS:n noustessa kolmanneksi tasapisteisiin GFT:n kanssa (30 p.). Sarjakärjen urakka jatkuu heti ensi viikolla, kun keskiviikkona 23.1.2019 klo 19 on vuorossa hartaasti odotettu Keski-Suomen derby JoSePaa vastaan. Tervareiden paras: Taneli KohonenKaDyn paras: Juha-Matti Savolainen |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 01:54 | Sampo Lastuvirta | Juho Väinälä |
1 - 1 | 04:21 | Korpela Jani | de Souza Queiroz Jr Newton |
2 - 1 | 05:20 | Adrian Rizvani | Ville Niskala |
3 - 1 | 09:08 | Adrian Rizvani | Ei syöttäjää |
3 - 2 | 10:50 | Radin Kristijan | Ei syöttäjää |
3 - 3 | 14:15 | Korsunov Sergei | de Souza Queiroz Jr Newton |
3 - 4 | 15:35 | Radin Kristijan | Kytölä Mikko |
3 - 5 | 17:12 | de Souza Queiroz Jr Newton | Korsunov Sergei |
3 - 6 | 27:20 | Intala Tero | Korsunov Sergei |
3 - 7 | 34:37 | de Souza Queiroz Jr Newton | Intala Tero |
4 - 7 | 37:06 | Taneli Kohonen | Dritan Stafsula |
4 - 8 | 39:56 | Korpela Jani | Korsunov Sergei |
Aika | Varoitettu pelaaja | Varoitus |
---|---|---|
07:00 | de Souza Queiroz Jr Newton | Keltainen |
23:00 | Kytölä Mikko | Keltainen |
33:00 | Adrian Rizvani | Keltainen |
Aika | Ulos | Sisään |
---|
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
1 | Laitinen Niila-Ville
| Maalivahdit |
4 | Radin Kristijan | Kenttäpelaajat |
8 | Korpela Jani | Kenttäpelaajat |
9 | Muridiyazd Arash | Kenttäpelaajat |
10 | Korsunov Sergei
| Kenttäpelaajat |
11 | Kytölä Mikko
| Kenttäpelaajat |
12 | de Souza Queiroz Jr Newton | Kenttäpelaajat |
17 | Intala Tero
| Kenttäpelaajat |
20 | Valkama Joona | Kenttäpelaajat |
30 | Savolainen Juha-Matti
| Maalivahdit |