Mad Max - KaDy (1 - 4)
Aika:
23.3.2019 15:00 Valkeakoskella pelattiin lauantaina kolmas puolivälieräottelu kotijoukkue Mad Maxin ja Kampuksen Dynamon kesken. Viime kevään tapaan dynamolaisilla oli ensimmäinen mahdollisuus edetä voitolla neljän parhaan joukkoon, sillä se johti ottelusarjaa 2-0 lukemin. Edellisenä viikonloppuna Jyväskylässä KaDy voitti koskislaiset 3-2 ja 6-0, mutta tällä kertaa dynamolaiset joutuivat matkustamaan Valkeakoskelle. Apian urheiluhallissa oli vastassa oli pakkovoiton edessä oleva, raateluhampaansa uudelleen teroittanut koiralauma. Ensimmäiset minuutit käynnistyivät hieman tunnustellen varsinkin vierasjoukkueen osalta, sillä peliareena oli totuttua pienempi ja tilaa pallon liikuttamiseen vähemmän. Mad Max jatkoi tuttua pelitapaansa, eikä antanut kovaa painetta Dynamon puolustusalueelle. KaDy sai siis rauhassa pitää palloa ja rakennella kuvioitaan pelin aikana. Ensimmäiset tiukat tilanteet nähtiin ottelun kolmannella minuutilla, kun Mikko Kytölän nuoliainen meni hieman takatolpan ohi. Myös Sergei Korsunov pääsi kokeilemaan volleyta parikin kertaa lempipaikaltaan, mutta tuloksetta. ![]() KaDy nappasi kuitenkin hallinnan jakson puolivälin paikkeilla, ja pääsi juhlimaan avausmaalia ajassa 12.21 Kristijan Radinin hassuttaessa Mad Maxien puolustusta. Mies sai syötön vapaaseen tilaan Jani Korpelalta, ja teki tilaa vetopaikalle maalin eteen hyvällä nousulla laidasta. Terävä veto upposi takanurkkaan, ja vieraat johtivat 0-1. Maali vapautti dynamolaisten pelin, ja Mad Max keskittyikin kyttäämään vastaiskuja mahdollisista virheistä. Erän loppuhetkillä Newton Jr. haastoi vasemmalla laidalla Max-puolustajaa ja laukoi maalivahti Jukka Saaren ohi etukulmaan taukotilanteeksi 2-0. ![]() Mikko Kytölä taiteili tehot 1+1
Toiselle jaksolle Maxit tulivat terävämmin, sillä tappio tietäisi kesäloman alkamista. Joukkue rakentelikin hyviä tilanteita dynamolaisten maalille, mutta vedot sujahtivat ohi tai tarttuivat Juha-Matti Savolaisen käsiin. Dynamo pääsi iskemään taululle ratkaisevan tuntuiset 3-0 lukemat kesken kotijoukkueen painostuksen, kun Savolainen vapautti heitollaan Mikko Kytölän maalintekoon Mad Maxien epäonnistuneen vedon päätteeksi. Mad Max ei kuitenkaan antanut periksi, vaan haki kavennusta lentävän maalivahdin avulla reilu 9 minuuttia ennen loppua. Riski kannatti, sillä Mikko Heritty pääsi upottamaan kutinsa takanurkkaan 34. minuutilla KaDyn pallonmenetyksen päätteeksi. Kotijoukkueen kiri jäi kuitenkin siihen, ja Newton Jr. sai kunnian viimeistellä Savolaisen syötöstä loppulukemiksi 1-4 tyhjään maaliin. Savolaiselle siis kaksi hienoa syöttöpistettä, Newton Jr:lle 2 maalia ja Mikko Kytölälle 1+1. Näin ollen KaDy voitti ottelusarjan puhtaasti 3-0 ja eteni välieriin. Välierät alkavat ensi viikon lauantaina 30.3. ja sunnuntaina 31.3. Jyväskylässä; vastustaja selviää myöhemmin viikon aikana. Mad Maxit puolestaan joutuivat viime kauden tapaan aloittamaan kesälomansa jo puolivälierävaiheessa. Kiitos Maxeille hyvästä vastuksesta ja taistelusta! KaDy-kapteeni Mikko Kytölä huokui tyytyväisyyttä joukkueensa esitykseen:
Myös päävalmentaja Vasko Vujović oli tyytyväinen Dynamo-sotureiden esitykseen: - Onnittelut pelaajille näistä puolivälieristä, koko joukkue pelasi hyvin tänään. Parannamme toki tästä vielä, ja välierissä olemme jälleen kovempi joukkue. Pelasimme tänään viisaasti ja järkevästi, keskittyen tiukasti tähän peliin. Tiesimme mitä halusimme (välieräpaikka) ja saavutimme sen.
Palkitut Mad Maxin paras pelaaja: Mikko Heritty KaDyn paras pelaaja: Sergei Korsunov
Yleisöä: 182 Seuraavat ottelutla 30.3. ja su 31.3. 1. ja 2. välierät Monitoimitalo, Jyväskylä KaDyn vastustaja selviää myöhemmin. |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
0 - 1 | 12:21 | Radin Kristijan | Korpela Jani |
0 - 2 | 17:50 | de Souza Queiroz Jr Newton | Kytölä Mikko |
0 - 3 | 28:44 | Kytölä Mikko | Savolainen Juha-Matti |
1 - 3 | 33:49 | Mikko Heritty | Matti Jussila |
1 - 4 | 38:50 | de Souza Queiroz Jr Newton | Savolainen Juha-Matti |
Aika | Varoitettu pelaaja | Varoitus |
---|
Aika | Ulos | Sisään |
---|
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
1 | Laitinen Niila-Ville
| Maalivahdit |
3 | Parente David | Kenttäpelaajat |
4 | Radin Kristijan | Kenttäpelaajat |
8 | Korpela Jani | Kenttäpelaajat |
9 | Muridiyazd Arash | Kenttäpelaajat |
10 | Korsunov Sergei
| Kenttäpelaajat |
11 | Kytölä Mikko
| Kenttäpelaajat |
12 | de Souza Queiroz Jr Newton | Kenttäpelaajat |
14 | Salpakari Verneri | Kenttäpelaajat |
20 | Valkama Joona | Kenttäpelaajat |
30 | Savolainen Juha-Matti
| Maalivahdit |