KaDy - Leijona Futsal (5 - 1)

Aika: 22.4.2019 14.45
Paikka: Monitoimitalo
Sarja: Pudotuspelit


Kampuksen Dynamo on Suomen mestari 2018-19 

Kampuksen Dynamo voitti Futsal-liigan Suomen mestaruuden 2018–19 kaatamalla akaalaisen Leijona Futsalin finaalisarjassa. Mestaruuteen vaadittiin tänä vuonna “vain” kolme ottelua. Kaksi ensimmäistä ottelua KaDy voitti vasta jatko-ottelussa (2–1 ja 4–5), mutta kolmannen, kotihallissaan pelaamansa ottelun dynamolaiset veivät nimiinsä selvemmin lukemin 5–1 (1–1).

Avauspuoliaika oli edellisten otteluiden tapaan tasaista, vaikka LeiF hallitsi palloa hieman isäntiä enemmän. LeiF peluutti tällä kertaa maalivahtina Kasper Kangasta, joka osallistui aktiivisesti peliin viidentenä kenttäpelaajana. Avausmaalista vastasi kuitenkin Dynamon kokenut kapteeni Mikko Kytölä. Hyökkäyspään hyvin ajoitetusta prässistä Newton Jr. riisti pallon Kankaalta ja tilanteessa hieman lepsusti puolustaneelta Dusan Milojevićilta, joten Kytölä sai ladata irtopallon rauhassa verkkoon.

3_finaali_Komik_juhlii.jpg
Mikko Kytölä sai kunnian avata KaDyn maalihanat

Leijona ei tästä takaiskusta vielä masentunut, vaan nappasi pelin hallinnan tassuihinsa seuraavien minuuttien ajaksi. Painostus tuotti tulosta kuuden minuutin kohdalla, kun Miikka Hurme latasi tarkan kärkkärin oikeaan takakulmaan maskin takaa. KaDy-maalilla elämänsä finaalit pelannut Juha-Matti Savolainen ei voinut tehdä tilanteessa mitään, joten taululle lukemat 1-1. Maalien jälkeen peli tasoittui hieman ja molemmilla oli vielä muutama hyvä maalipaikka. Puoliajalle mentiin kuitenkin tuossa tasatilanteessa.

3_finaali_taistelua.jpg

Newton Jr. ja Juhana Jyrkiäinen taistelevat pallosta (Kuva Mari Heikkilä)

Toinen puoliaika olikin sitten Dynamo-näytöstä. Vahvasti jaksolle tullut KaDy aloitti maali-iloittelunsa illan sankarin Newton Jr:n toimesta heti alkuminuutilla. Ensin Jani Korpela - Sergei Korsunov akseli toimi, ja Newton sai viimeistellä pehmeällä kosketuksella illan ensimmäisen maalinsa. Korsunovin pitkä syöttö laitaan tavoitti juuri oikeaan aikaan brassin ja pallo kaarsi kauniisti maaliverkon perukoille. Hetkeä myöhemmin Newton taiteili vahvasti itsensä vapaaksi Leijona-puolustukselta ja haki hyvin tilan maalin eteen vetopaikalle upottaen kutinsa Kankaan ohitse verkon perukoille.

3_finaali_newton.jpgNewton Jr. nautiskeli finaalitunnelmasta hattutempun arvoisesti 

Tähän saakka vahvan kevään pelannut LeiF oli aikaisemminkin päässyt peliin mukaan, mutta kahden maalin tappioasemassa ja veitsi kurkulla pelannut Leijonalauma alkoi tässä vaiheessa vaikuttaa kesyltä kotikissalta. Vieraat koittivat hakea kavennusta viimeisen 10 minuutin ajan lentävän maalivahdin avulla, mutta peli ei enää rullannut parhaaseen malliin aikalisästä ja reikäpaidasta huolimatta. KaDy puolusti vahvasti, eikä Savolaisen tarvinnut venyä edellisfinaalien kaltaisiin huipputorjuntoihin. Kesken Leijona-painostuksen Newton Jr. sai hyvän pallonriiston puolessa kentässä ja kruunasi iltansa iskemällä hattutempun tyhjään maaliin kotiyleisön suureksi riemuksi. Tästä ei väsynyt Leijona enää noussut, ja kun KaDyn portugalilaisvahvistus David Parente pommitti Kytölän kulmapotkusta kenties vuoden upeimman maalin kaukaa vasempaan yläkulmaan, saattoivat KaDyn mestaruusjuhlat alkaa.

Loppulukemat 5-1 tiesivät siis sitä, että Monnarin 36 vuoden mittainen kirous oli rikottu; yksikään jyväskyläläisjoukkue ei ollut pystynyt voittamaan mestaruutta omalla kotikentällään vuoden 1983 jälkeen. KaDy pääsi juhlimaan toista perättäistä Suomen mestaruutta lähes täydessä hirviöluolassa; 1020 katsojan tuki ja kannustus siivittivät dynamolaiset parhaaseen peliinsä finaalisarjassa. Kiitos siis upealle kotiyleisölle sekä etäfaneille!  

3_finaali_juhlintaa.jpg

Iloisella elämänasenteellaan ja sambakuvioillaan dynamolaisten sydämiin itsensä pelannut Newton Jr. oli yhtä hymyä mestaruuden ratkettua:

- Minulla on aivan MAHTAVA fiilis!

- Tämä oli aika vaikea ottelusarja ja peli meille. Olimme moneen kertaan altavastaajina finaalisarjassa, mutta osoitimme että kova työ tuottaa tulosta. Treenasimme paljon koko kauden, ja tässä on lopputulos. Siksi tämä tuntuukin niin erityisen hyvältä, pitkän ja raskaan kauden päätteeksi.

- Tänään ollaan mestareita ja nautitaan siitä, mutta tiedämme että tason täytyy säilyä jatkossa samanlaisena, mikäli mielimme mukaan Champions-liigan peleihin. Työnteko jatkuu heti kunhan ollaan nautittu muutama päivä tästä. Nyt kuitenkin juhlitaan!

“The Golden Coach”, montenegrolaisvalmentaja Vasko Vujović oli onnellinen mies:

- Yksi tämän sarjan tasaisten otteluiden meidän hyväksemme kääntäneistä asioista oli energia. Meillä oli lopulta enemmän energiaa ja tiesimme, että pelien edetessä toiselle puoliajalle ja mahdollisiin jatko-otteluihin aika olisi puolellamme. Kaksi edellistäkin peliä ratkaisimme jatko-ottelussa, jaksoimme paremmin ja päätöksenteko toimi ratkaisuhetkillä paremmin.”

- Kerroin pelaajillemme puoliajalla että toisen puoliajan ensimmäisen 5 minuutin aikana mennään kovaa ja aggressiivisesti. Onnistuimme tässä ja teimme kaksi maalia heti alkuun. Sen jälkeen keskityimme puolustamaan kahden maalin johtoamme emmekä päästäneet Leijonaa enää hyville maalipaikoille. Teimme vielä kaksi lisämaalia ja tänne saapuneet tuhatkunta kannattajaamme onnelliseksi”, Vujovic kertaa.

- Ensimmäiseksi juhlimme täällä Jyväskylässä nyt muutaman päivän kuten viime vuonnakin. Tämä vuosi oli raskas, koska mestarijoukkueestamme meni puolet uusiksi ja teimme paljon töitä uuden joukkueen rakentamiseksi. Juhlien jälkeen matkustan Montenegroon läheisteni luokse ja palaan myöhemmin kesällä Jyväskylään rakentamaan joukkuetta uudelleen Mestarien Liigaa ja ensi kautta varten”, mestarivalmentaja päättää.

Yleisöä: 1020 

KaDy paras pelaaja: Newton Jr. 

LeiF paras pelaaja: Kasper Kangas


Kaikki loput mainitsemattomat ottelukuvat Sami Virtanen

Lisää ottelukuvia ja mestaruuskuvia KaDyn Facebook-sivujen kuvagalleriassa.

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 002:52Kytölä Mikkode Souza Queiroz Jr Newton
1 - 106:04Miikka Hurme Jovan Stankovic
2 - 121:53de Souza Queiroz Jr NewtonKorsunov Sergei
3 - 123:50de Souza Queiroz Jr NewtonKorsunov Sergei
4 - 132:25de Souza Queiroz Jr NewtonEi syöttäjää
5 - 136:09Parente DavidKytölä Mikko
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Laitinen Niila-Ville
Maalivahdit
3Parente David
Kenttäpelaajat
4Radin Kristijan
Kenttäpelaajat
8Korpela Jani
Kenttäpelaajat
9Muridiyazd Arash
Kenttäpelaajat
10Korsunov Sergei
Kenttäpelaajat
11Kytölä Mikko
Kenttäpelaajat
12de Souza Queiroz Jr Newton
Kenttäpelaajat
17Intala Tero
Kenttäpelaajat
20Valkama Joona
Kenttäpelaajat
21Hoppula Hermanni
Kenttäpelaajat
30Savolainen Juha-Matti
Maalivahdit