KaDy - PoPa (3 - 2)

Aika: 27.11.2010 19.00
Paikka: Monitoimitalo
Sarja: Futsal-Liiga



KaDy voitti jännitysnäytelmän!

KaDy:n ja PoPa:n välisestä ottelusta muodostui juuri sellainen näytelmä, jollaista moni odotteli ennen ottelua. Monnarin parketilla nähtiin kaikki mahtavan futsal-ottelun ainekset. Varoituksia, rankkareita, vääriä vihellyksiä, yhteenottoja ja jännittävä loppuratkaisu. Voi niitä, jotka eivät tätä peliä nähneet!

Vierailija aloitti ottelun pirteästi. Ensimmäisten minuuttien aikana porilaiset hätyyttelivät Dynamon maalia useaan otteeseen, mutta loistavan ottelun pelannut Niila-Ville Laitinen ei ollut yllätettävissä. Juuri kun näytti siltä, että myös kotijoukkue saa pelinsä käyntiin, PoPa iski ottelun avausmaalin. Kaksi maalia ottelussa tehnyt Sami Rantala karkasi luvattoman helposti kahdelta KaDy-pelurilta ja siirsi pallon ohi Laitisen.

KaDy ei takaiskusta masentunut, vaan alkoi ottaa enemmän otetta pelitapahtumista. Lopulta isäntien parhaana palkittu Kerkko Huhtanen punnersi itsensä laidalta läpi ja löysi hyvällä syötöllä maalin eteen hiipineen Matias Juvosen. Taukotilanne: 1-1!

Näätä iski vaihdosta

PoPa iski myös toisen puoliajan ensimmäisen maalin, maalintekijänä jälleen Sami Rantala. Tappioasemassa KaDy aloitti riivatun takaa-ajon, joka henkilöityi futsal-kenttien Pippo Inzaghiin eli Juha Korhoseen. Myös lempinimellä Näätä tunnettu Korhonen haistoi oikeat paikat ja avitti kahdella syötöllään Dynamon johtoasemaan.

-"Jurek" pelasi ennakkoluulottomasti ja toi meidät syötöillään mukaan peliin. Hänellä ei vielä juurikaan ole kokemusta Futsal-Liigasta, mutta peli kulkee. Myös maalivahtimme Niila-Ville Laitinen oli mies paikallaan. Hän otti ne tärkeät torjunnat, jotka tarvitsimme, KaDy-valmentaja Tero Kelhälä kehui pelaajiaan.

Ottelun viimeiset viisi minuuttia tarjosivat katsojille ja pelaajille paljon jännitettävää. Vastustaja painoi pelin KaDy:n päätyyn ottamalla maalivahdin pois maaliltaan. Toisessa päässä Tomi "Loiske" Lahtinen pääsi yrittämään maalintekoa kahdesti kymmenestä metristä, kun PoPa:n virhetili täyttyi. Vapauttavaa maalia Lahtinen ei kuitenkaan onnistunut tekemään.

-Ensimmäinen rankkari oli kyllä hyvä. Maalivahdille olisi käynyt huonosti, jos olisi vahingossa sattunut pallon tielle. Pallo kimposi kuitenkin aivan yläkulmasta tolpan kautta sivurajaksi. Maalivahti ei ehtinyt edes kättään liikuttaa, Lahtinen kommentoi.

Ero sarjan kärkeen kaventui

KaDy kesti PoPa:n loppuhetkien vyörytyksen ja otti täyden pistepotin lukemin 3-2 (1-1). Samaan aikaan muut kärkijoukkueet kompuroivat ja KaDy kohenteli asemiaan sarjataulukossa. Kuumassa ottelussa jaettiin yhteensä neljä varoitusta.

-PoPa on mielestäni liigan fyysisin joukkue. Peli oli kovaa molemmin puolin. Jouduimme välillä ahtaalle, mutta saimme tärkeät pisteet. Etenkin PoPa:n ykköskenttä oli vaarallinen. Ottelussa näkyi se, että liigatasolla on pienet marginaalit, Kelhälä totesi ottelun jälkeen.

KaDy saa nyt liigapeleistä pienen tauon. Seuraava ottelu on hyväntekeväisyyspeli JJK:ta vastaan.

-Ottelun tuotto menee lasten auttamiseen, joten toivon paikalle paljon yleisöä, Kelhälä toteaa.

KaDy:n tehomiehet:
Mikko Kytölä 2+0
Juha Korhonen 0+2
Matias Juvonen 1+0
Kerkko Huhtanen 0+1

Veikkauksen tähdet:

Joonas Laurikainen ***
Mikko Kytölä **
Niila-Ville Laitinen *

Joukkueiden parhaat pelaajat
:
KaDy: Kerkko Huhtanen
PoPa: Sami Rantala

Palkinnot tarjosi Metso Automation Oy.


Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 107:16Sami RantalaJoonas Laurikainen
1 - 115:28Juvonen MatiasHuhtanen Kerkko
1 - 222:34Sami RantalaTimo Laurila
2 - 230:38Kytölä MikkoKorhonen Juha
3 - 234:57Kytölä MikkoKorhonen Juha
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
00:00Maltsin AnttiKeltainen
00:00Toni MäenpääKeltainen
00:00Jarno HaanpääKeltainen
00:00Joonas LaurikainenKeltainen
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Laitinen Niila-Ville
Maalivahti
3Huhtanen Kerkko
Kenttäpelaaja
4Kinnunen Jaakko
Kenttäpelaaja
4Maltsin Antti
Kenttäpelaaja
5Kaihlajärvi Jussi
Kenttäpelaaja
7Tolvanen Kimmo
Kenttäpelaaja
8Lahtinen Tomi
Kenttäpelaaja
9Juvonen Matias
Kenttäpelaaja
10Lindgren Kalle
Kenttäpelaaja
11Kytölä Mikko
Kenttäpelaaja
15Korhonen Juha
Kenttäpelaaja
19Järvenpää Miikka
Kenttäpelaaja