Loiske - KaDy (4 - 6)

Aika: 3.3.2012 15.00
Paikka:
Sarja: Futsal-Liiga


KaDy nihkeillen voittoon taistelevasta Loiskeesta

Loiske osoittautui yhtä hankalaksi ja taistelevaksi vastustajaksi kuin syyskierroksella Monnarilla. Tuolloin ottelu päättyi tasan 5-5. Nyt Dynamo sai hakemansa revanssin, mutta sen esitys oli yksi kauden kehnoimmista. Voidaankin kysyä, lähtikö Jyväskylään suurempi pistesaalis kuin mitä kadylaiset olisivat ansainneet.

- Loiske pelasi ensimmäisen puoliajan nälkäisemmin kuin me. He tekivät meidät aseettomaksi prässillään, eikä me saatu omaa rotaatiota oikein kunnolla liikkeelle, päävalmentaja Tero Kelhälä harmitteli pelin jälkeen. - Paljon on pelissä vielä tekemistä ennen pudotuspelejä.

kady_belgi.jpgPositiivistakin 4-6 -vierasvoitossa oli sen ilmeisen seikan lisäksi, että kyseessä on kuitenkin voitto. Maalivahti Riku Pelkonen (kuvassa) pelasi ensimmäisen liigapelinsä miesmuistiin, ja viime kauden play off -sankari Antti Maltsin teki niin ikään paluun parketille. Edellisen kerran Maltsin pelasi viime kauden finaalisarjassa.

Kiintiövoitto irtosi lopulta reikäpaitapyörityksellä. Näin KaDy jatkaa sarjakakkosena ja säilyttää saumansa runkosarjavoittoon. GFT nimittäin voitti sarjajohtaja Ilveksen, ja nyt ero kissapetoihin on 3 pistettä. KaDy pelaa seuraavan ottelunsa ensi viikonloppuna vieraissa juuri Ilvestä vastaan.

Silloin on KaDy-Hirviö takuusti nälkäinen.


Veikkaustähdet:
*** Jarkko Ojala (KaDy)
** Leo Rantanen (Loiske)
* Matias Juvonen (KaDy)

Joukkueiden parhaat:
Loiske: Leo Rantanen
KaDy: Jarkko Ojala

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 004:44Ahola TommiHeinonen Teemu
1 - 108:57Muridiyazd ArashOjala Jarkko
1 - 217:22Huhtanen KerkkoLahtinen Tomi
2 - 218:33Järvinen MikkoEi syöttäjää
2 - 327:09Ojala JarkkoJuvonen Matias
3 - 331:40Rouh Gandom RezaEi syöttäjää
4 - 334:15Helminen ManuViinamäki Topi
4 - 436:13Huhtanen KerkkoJuvonen Matias
4 - 539:27Kytölä MikkoJuvonen Matias
4 - 639:52Huhtanen KerkkoEi syöttäjää
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
00:00Juvonen MatiasKeltainen
00:00Kytölä JukkaKeltainen
00:00Ojala JarkkoKeltainen
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
3Huhtanen Kerkko
Pelaaja-valmentaja
4Maltsin Antti
Kenttäpelaaja
6Kytölä Jukka
Kenttäpelaaja
8Lahtinen Tomi
Kenttäpelaaja
9Juvonen Matias
Kenttäpelaaja
9Muridiyazd Arash
Kenttäpelaaja
11Kytölä Mikko
Kenttäpelaaja
14Ojala Jarkko
Kenttäpelaaja
18Akhawan Sadeg
Kenttäpelaaja
20Pelkonen Riku
Maalivahti