Ilves FS - KaDy (2 - 0)

Aika: 10.3.2012 15:00
Paikka: Spiral-Halli, Tampere
Sarja: Futsal-Liiga


Ilves FS varmisti runkosarjan voiton lauantaina Spiral-hallilla, jossa tehoton KaDy antautui lukemin 2-0 (0-0). Koska GFT hävisi samaan aikaan TPK:lle Turussa, toinen sija on yhä KaDy-Hirviön omissa kynsissä. Sijoitukset ratkaistaan viikon päästä Monnarilla, jonne vieraaksi saapuu juuri TPK. Päätöskierroksella on siis paljon pelissä.

Kun mistään ei uppoa

Ilveksen voitossa oli aimo annos onnea mukana, sillä tupsukorvat olivat suuren osan ottelusta vastaanottajan roolissa. Etenkin ensimmäisellä jaksolla KaDy vyörytti vaarallisia hyökkäyksiä kerta toisensa jälkeen Tuomas Kallioisen vartioimalle Ilves-maalille. Kallioisen päivän vire todettiin hyväksi, mutta suurempi syy nollalukemalle löytyy ohi ja yli viuhuneista tai liruneista kudeista. Tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Niin monesti nähty urheilun lainalaisuus on, että jos hallitseva joukkue tuhrii tekopaikkansa, altavastaaja käy jossain vaiheessa rokottamassa epäoikeudenmukaisesti. Timur Inapshba onnistuikin tuikkaamaan Ilveksen johtoon reboundista. Edes KaDy:n kehuja osakseen saaneesta reikäpaitapyörityksestä ei tänään ollut apua; tasoitusmaalin sijasta Jani Nyblom sijoitti tyhjiin Ilveksen toisen.

Ei syytä huoleen

komikjy.jpgIlveksen kopissa tuskin oltiin tyytyväisiä esitykseen, sillä kaksi edellistä peliään hävinneen Suomen mestarin kone yski pahasti KaDy:n prässissä. Tappiosta huolimatta KaDy-leirissä ei painettu päätä pensaaseen, sillä peli oli taktisesti onnistunut ja muutenkin lupauksia herättävä.
- Tällaisella pelillä tulee voitto kolme kertaa viidestä, mutta tänään kävi näin. Varmasti pystymme haastamaan Ilveksen tosissaan finaalissa, jos siellä kohdataan. Ei ole mitään syytä huoleen, kapteeni Mikko Kytölä (kuvassa) vakuutteli.    


Kapteenin lausuntoon on helppo yhtyä. KaDy:n pelillinen käyrä näyttää runkosarjan loppumetreillä ylöspäin, eikä Sievi- ja Ilves-tappioista kannata vetää liian synkkiä johtopäätöksiä.

Veikkaustähdet
:
*** Tuomas Kallioinen (Ilves)
** Joni Pakola (Ilves)
* Jukka Kytölä (KaDy)

Parhaat:
Ilves FS: Tuomas Kallioinen
KaDy: Matias Juvonen
Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 026:01Inapshba TimurPakola Joni
2 - 037:47Nyblom JaniEi syöttäjää
Varoitukset:
AikaVaroitettu pelaajaVaroitus
00:00Lahtinen TomiKeltainen
00:00Maltsin AnttiKeltainen
00:00Juvonen MatiasKeltainen
00:00Mäkinen A-PKeltainen
00:00Alatalo TeemuKeltainen
Vaihdot:
AikaUlosSisään
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Laitinen Niila-Ville
Maalivahdit
3Huhtanen Kerkko
Pelaaja-valmentaja
4Maltsin Antti
Kenttäpelaaja
6Kytölä Jukka
Kenttäpelaajat
8Lahtinen Tomi
Kenttäpelaaja
9Juvonen Matias
Kenttäpelaajat
9Muridiyazd Arash
Kenttäpelaajat
10Hosio Miika
Kenttäpelaajat
11Kytölä Mikko
Kenttäpelaajat
14Ojala Jarkko
Kenttäpelaaja
18Akhawan Sadeg
Kenttäpelaaja